Kirjallisuus

Lukeminen rikastuttaa

Johdanto

Tämä vasta aloitettu wikikirja kertoo kirjallisuudesta.

Mitä kirjallisuus on?

Kirjallisuus on laaja käsite ja sen täysin tyhjentävä määrittely on hankalaa. Etymologisesti termi viittaa kirjamuotoon ja kirjoitettuun tekstiin, mutta toisaalta kirjallisuudeksi lasketaan joissain yhteyksissä myös sähköisesti julkaistut teokset, sarjakuvat ja suullinen tarinaperinne, mutta ei journalismin, mainonnan tai kirjeenvaihdon kaltaista kirjoitukseen perustuvaa viestintää.

Kirjallisuus jaetaan yleensä kauno- ja tietokirjallisuuteen, jotka erottaa viestinnän tarkoitus. Yksinkertaistaen kaunokirjallisuuden funktio on esteettisen kokemuksen tuottaminen, kun taas tietokirjallisuus pyrkii tiedonvälitykseen. Yleisessä kielenkäytössä ja esimerkiksi yliopiston oppiaineena sana kirjallisuus viittaa juuri kaunokirjallisuuteen.

Kirjallisuus-sanan käyttäminen eri yhteyksissä on myös arvovalinta. Ilmauksella on vahvoja korkeakulttuurisia konnotaatioita, ja jonkun teoksen tai tekstityypin nimittäminen kirjallisuudeksi ja toisen ei-kirjallisuudeksi on jälkimmäisen vahvaa vähättelyä.

Sisältö

Aiheesta muualla

 
Wikipedia
Wikipedia-tietosanakirjassa on artikkeli aiheesta:
Etsi Kirjallisuus Wikisanakirjasta, vapaasta sanakirjasta