Radiotaajuuskirja/Maidenhead locator 1980

Maidenhead locator 1980 on viimeinen ja 1. tammikuuta 1985 käyttöön otettu Maidenhead locator (lokaattori). Suomi sijoittuu pääasiassa Maidenhead locator 1980;n suurruutuun KP.

Maidenhead-lokaattorin ruutuja Euroopassa
Oona Räisänen
7.8.2007 Wikimedia Commons

Ääriruutuja muokkaa

Euroopan unionin ja Suomen pohjoisin kohta muokkaa

 

Suomen ja samalla Euroopan unionin pohjoisin kohta on maanmittauslaitoksen peruskartasta arvioiden karttapaikka-palvelun perusteella maalla, vaikka Nuorgamin pohjoispuolella olevassa joessa kulkee Norjan ja Suomen raja.70,091241944°:ssä pohjoista leveyttä ja 27,948061944° itäistä pituutta. Tämän paikan paikkaruutu, lokaattori, on KQ30XC31SV45. Tanskaan kuuluva Grönlanti on saanut konsession sekä eronnut Euroopan unionin sisämarkkinoista.

Suomen eteläisin kohta muokkaa

 

Manner-Suomen eteläisin kohta on Hangon Tulliniemen Skansberget:llä. Sen eteläisin kärki sijaitsee 59,808018333° pohjoisella leveysasteella ja 22,913237500° pituusastella peruskartan mukaan. Tämän paikan ruutu on KO19KT93OW11.

Peruskartan karttapaikkapalvelun nimistössä on Tulliniemi-nimen paikka 59,817583611°, 22,921392778°, mikä on Skansberget:in lähin käytettävissä oleva paikannimi, koska tätä Tulliniemen eteläisintä osaa ei ole peruskartan nimistötietokannassa, vaikka se on merkitty karttaan nimenä. Tämän paikan ruutu on KO19LT06NF62.

Toisin sanoen peruskartan nimistötietokannan koordinaateista Maidenhead locatoreiksi käännettyntä kuuden merkin tarkkuudella Tulliniemi on yhtä itäisemmässä kuuden merkin, kahden kirjaimen, numeron ja kahden kirjaimen, keskitarkassa ruudussa kuin mitä Tulliniemen eteläisin kohta, Skansberget:in eteläisn kohta karttatiedon perusteella nimistöhautta katsomatta.

Arvioitu pohjoisvälimatka kuuden merkin ruudun tarkkuudella muokkaa

Laskentaohjelmissa voidaan olettaa, että radiolähettimen ja vastaanottimen sijainti olisi kuuden merkin ruudun keskellä. Kun laskentaohjelmille syöttää kuuden merkin tarkkuudella ruudun, ne voivat laskea etäisyyden ruutujen keskipistekoordinaatein KQ30XC:n Nuorgamissa ja KO19KT:n välinen matka Tulliniemen Skansberg:in eteläpuolella Suomenlahdella on 1168.19 km 9 asteen kulmalla Tulliniemi-nimen itäpuolella olevasta ruudusta KO19KT, minkä keskipistekoordinaatti 59,812500, 22,875000 ruudun KQ30XC keskipistekoordinaattiin 70,104167, 27,958333. [1]

KO19KT keskikoordinaatti on avomerellä Tjuskär:in (Varkaanluodon) ja Bobergsgrundetin välillä, Själstenin ja Kvarnskärin eteläpuolella. Kuusimerkkinen ruutu tarjoaa mahdollisuuden kohtuulliseksi suunta-antennin suuntaamiseksi VHF-radioilla, mutta se ei anna kovin tarkkaa paikkaa esimerkiksi jollekin paikalle saapumiseksi. Kuitenkin puolen vuosisadan kuluessa kuusimerkkisestä ruudusta on tullut vakiotapa ilmoittaa puolikarkea sijainti myös HF-radioasemien yhteydessä.

Laskentaohjelmiin, mitä ovat usein brittiläisiä ja yhdysvaltalaisiaki, annetaan desimaalierote desimaalipilkun asemesta desimaalipistein. Sen sijaan pituus- ja leveyspiirit erotellaan toisistaan pilkulla.

Suomen läntisin kohta muokkaa

 

Manner-Suomen läntisin kohta on kolmen valtakunnan rajapyykillä Enontekiön kunnan Kilpisjärvellä. [2] Pisteen koordinaatti on 69,059975000°, 20,548636667°. Pisteen Maidenhead -locator-1980 -ruutu on KP09GB54UJ04 kahdellatoista merkillä. [3] Kuusimerkkisen KP09GB-ruudun keskipistekoordinaatti on 69,0416667°, 020,5000000° [4], minkä osoittama paikka sijaitsee Ruotsin puolella rajaa.

Suomen itäisin kohta muokkaa

 

Suomen itäisin kohta ja Manner -Euroopan unionin itäisin kohta on Ilomantsin Hattuvaaran Virmajärvellä itäpisteessä. Euroopan unionin itäisin piste on nykyään Maltalla. Virmajärven itäpisteen koordinaatti on 62,908720000°, 31,586691667° [5]. Pisteen kahdentoista merkin ruutu on KP52TV08JC62 . Kuuden merkin ruudun KP52TV keskikoordinaatti on 62.8750000°, 031.5833333°, ja se sijaitsee Venäjän federaation puolella rajaa Karjalan tasavallassa.

Arvioitu itävälimatka kuuden merkin ruudun tarkkuudella muokkaa

KP09GP:n keskipistekoordinaatti Kilpisjärvellä, tosiasiassa Ruotsin puolella, on 69,645833 , 20,541667 ja KP52TV:n Hattuvaaran Virmajärvellä, tosiasiassa Venäjän federaation puolella on 62,895833 , 31,625000. Näiden kuusimerkkisten ruutujen keskipistekoordinaattien etäisyys on 896,68 km ja kulma pohjoisesta lännen suuntaan on 141,4 astetta. [6] Mikäli kuuden merkin KP09GP:n keskipistekoordinaatti ilmaistaisiin kahdentoista merkin ruutuna, sijaitsisi se kahdentoista merkin ruudussa KP09GP54AX09 ja KP52TV ruudussa KP52TV54AX09.

Kahdeksan ja kymmenen merkin ruudut muokkaa

Yleisimmän kuuden merkin ruudun ja tarkimman kahdentoista merkin ruudun lisäksi ovat välissä kahdeksan ja kymmenen merkin ruudut. Kuuden merkin ruudun kahdeksan merkin sadan alaruudun, 00 - 99 ruudukossa on keskikoordinaattipiste useinmiten alaruudussa 54. Sadan ruudun alaruudukon keskiosan muodostavat ruudut 44, 45, 54 ja 55.

Kuuden merkin KP52TV:n sata aliruutua ja kahdeksan merkin keskusaliruutu KP52TV54 muokkaa

09
19
29
39
49
59
69
79
89
99
08
18
28
38
48
58
68
78
88
98
07
17
27
37
47
57
67
77
87
97
06
16
26
36
46
56
66
76
86
96
05
15
25
35
45
55
65
75
85
95
04
14
24
34
44
54
64
74
84
94
03
13
23
33
43
53
63
73
83
93
02
12
22
32
42
52
62
72
82
92
01
11
21
31
41
51
61
71
81
91
00
10
20
30
40
50
60
70
80
90

Kuviossa itä on auringonnousunpunainen, etelä on auringonkeltainen, länsi on sininen ja pohjoinen tummanharmaa kuvaa mustaa yötä. HF-radioliikenteessä on merkitystä sillä, että on hämärää tai pimeää. Silloin ilmakehän kerrokset F1 ja F2 yhdistyvät ja HF-taajuuksilla aallot voivat heijastua 200 kilometrin korkeudesta takaisin maahan tai merelle ja uudelleen F-kerrokseen ja taas maahan tai merelle. Näin muodostuu pitkiä yhteyksiä. Myös MF-taajuudella 160 metrin aalloilla on samankaltainen ilmiö. Joskus VHF-alueela soveliaalla radiosäällä on samankaltaisia ominaisuuksia, mikä vuoksi kuuden merkin aaltoja kutsutaan taianomaisiksi aalloiksi, the magic band -aaltoalueeksi. Kuitenkaan voimakkaitta suuntaavitta antenneitta ei tähän tulokseen useinkaan päästä. Suotuisalla radiosäällä voivat 10 metrin aaltoje pidemmät citizen's band -radion (26,965 MHz - 27,405 MHz) noin yksitoistametriset aallot tulla Itämernen yli Suomeen mm. Alankomaista, Italiasta, Saksasta ja Tanskasta. Neljän metrin aalloilla tätä ominaisuutta ei juuri ole eikä kyseisen aaltoalueen käyttö ole yhtä runsasta kuin vapaaradio CB:n, suomalaisittain LA:n.

Ruudut muokkaa

Kuusi merkkiä kahdeksan merkkiä kymmenen merkkiä kaksitoista merkkiä paikka
KP52TV KP52TV54 KP52TV54AX KP52TV54AX09

Ääripisteitä muokkaa

Lisää ääripisteitä on suomenkielisen Wikipedian artikkelissa Suomen maantiede.

Taulukko muokkaa

Lokaattori alataajuus ylätaajuus radiolaite palvelu
KP20JE 25 MHz 1300 MHz Icom PCR-1000 Global Tuners
KO85QW 2 kHz (VLF) 20048 kHz (CW-majakka) OpenWebRX
  1. https://www.chris.org/cgi-bin/finddis
  2. https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?lang=fi&share=customMarker&n=7674576&e=243091&title=Kolmen%20valtakunnan%20rajapyykki&zoom=5...
  3. https://www.earthpoint.us/Convert.aspx
  4. https://www.earthpoint.us/Convert.aspx
  5. https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?lang=fi&share=customMarker&n=6983725&e=732907&title=Suomen%20itaisin%20kohta&zoom=5...
  6. https://www.chris.org/cgi-bin/showdis