|
== Kristinuskon synty ==
Kristinuskon leviäminen käynnistyi pian Jeesuksen [[wpw:ristiinnaulitseminen|ristiinnaulitsemisen]] jälkeen noin vuonna [[wpw:30|30]]. Kristinusko alkoi muotoutua heti Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen, kun hänen seuralaisensa noudattivat hänen opetustaan ja julistivat hänen ylösnousemustaan. Julistaminen alkoi [[wpw:Apostolien teot|Apostolien tekojen]] mukaan ensimmäisenä [[wpw:helluntai|helluntai]]na, jolloin he saivat [[wpw:Pyhä Henki|Pyhän Hengen]] kasteen, joka antoi heille kyvyn ja rohkeuden julistaa evankeliumia, [[wpw:Kielilläpuhuminen|puhua kielillä]] ja parantaa sairaita.
Ajanlaskun alun ensimmäisellä vuosisadalla kristinuskoa levittivät erityisesti korkeasti koulutettu juutalainen [[wpw:Paavali|Paavali]] – aiemmin Saul Tarsolainen – ja muut [[wpw:apostoli|apostoli]]t. Raamatun mukaan Jeesuksen seuraajia kutsuttiin ensimmäisen kerran kristityiksi [[wpw:Antiokia|Antiokia]]n kaupungissa, johon he olivat paenneet ja asettuneet asumaan varhaisten [[wpw:Palestiina|Palestiina]]ssa tapahtuneiden vainojen jälkeen.
Ensimmäisiä kristinuskon sisäisiä konflikteja oli pakanakysymys; tulisiko pakanoiden noudattaa juutalaisten lakia? Paavali ei Jerusalemin seurakunnan tapaan vaatinut kristinuskoon kääntyneiden [[wpw:pakanuus|pakanoiden]] ympärileikkausta ja juutalaisten puhtaussääntöjen noudattamista. Tästä asiasta hän väitteli kiivaasti [[wpw:Pietari|Pietarin]] ja [[wpw:Jaakob|Jaakobin]] kanssa. Sopuun päästiin 40-luvun loppupuolella pidetyssä ''Jerusalemin apostolikokouksessa'', jonka tulos oli, ettei pakanoiden tarvitsisi noudattaa kuin muutamaa juutalaisten säädöstä.<ref>{{rp|Apt. 15:7-21}}</ref> {{Marginaalimerkintä|Apostolien tehtävät}}Kokouksessa sovittiin myös apostolien työnjaosta. Pietari toimi [[wpw:diaspora|diaspora]]ssa asuvien juutalaisten, Jaakob Jerusalemin juutalaiskristittyjen ja Paavali pakanoiden keskuudessa.
[[wpw:Rooman valtakunta|Rooman valtakunnassa]] vallinnut suhteellinen rauha ja tieverkoston hyväkuntoisuus mahdollistivat kristinuskon nopean leviämisen valtakunnan alueella seuraavan kolmen vuosisadan aikana. Mutta miksi kristinusko sivuutti kaikki muut itämaiset uskonnot, joita myöhäinen Rooma oli täynnä? Historian valossa kolme ilmeisintä kristinuskon menestystekijää olivat seuraavat:{{Marginaalimerkintä|Kristinuskon leviämisen avaimet}}
# ''Kristittyjen korkea moraali'', sillä kristityt toimivat ajan parhaiden ihanteiden mukaisesti ja heidän perhe- ja sukupuolielämänsä oli siveellistä. Kristinuskolla oli sosiaalinen tilaus täyttää Rooman valtakunnan moraalisen kriisin aiheuttamaa tyhjyyttä.
# ''Kristinuskon radikaali peräänantamattomuus keisarikultin edessä'', mikä sai sille kannattajia niin orjien, sotilaiden kuin ylimystönkin parissa.
# ''Radikaali yhteisöllisyys ja keskinäinen rakkaus'', kun kristityt kokoontuivat salaa vainoilta [[wpw:katakombi|katakombeissa]]. Erityisesti kristittyjen lähimmäisenrakkaus sai monen kääntymään kristinuskoon. Esimerkiksi tautiepidemoiden riehuessa roomalaiset pakenivat jättäen sairastuneet oman onnensa varaan kristittyjen jäädessä hoitamaan sairaita.
=== [[wpw:Alkuseurakunta|Alkuseurakunta]] ===
[[wpw:Varhainen kristinusko|Varhaisesta kristillisyydestä]] käytetään usein nimitystä "varhaiset [[wpw:juutalaiskristityt|juutalaiskristityt]]". Jeesus, hänen kaksitoista opetuslastaan, myöhemmin valitut seurakunnanvanhimmat sekä periaatteessa kaikki Jeesuksen varhaiset seuraajat olivat juutalaisia tai juutalaisia proselyyttejä. Kaikki 3 000 Apostolien tekojen mainitsemaa helluntaita seurannutta käännynnäistä olivat myös juutalaisia kuten kaikki kristinuskoon kääntyneet aina siihen saakka, kun Pietari kastoi roomalaisen upseerin, [[wpw:Cornelius|Corneliuksen]],<ref>{{rp|Ap.t. 10}}</ref> jota pidetään perinteisesti ensimmäisenä pakanakäännynnäisenä.
Tuohon aikaan kristinusko oli jakaantunut hellenistisiin ja ei-hellenistisiin juutalaiskristittyihin, eli [[wpw:koinee-kreikka|koinee-kreikka]]a<ref>{{rp|Ap.t. 6}}</ref> ja [[wpw:aramea|aramea]]a<ref>{{rp|Ap.t. 1:19}}</ref> puhuviin kristittyihin. Corneliuksen kääntymisestä ja mukaan hyväksymisestä lähtien mukaan tuli kolmas ryhmä, [[wpw:Pakanuus|pakanakristityt]]. Pakanat hyväksyttiin mukaan, koska [[wpw:Jesaja|Jesaja]]n ennustuksen mukaan kaikki kansat tulisivat kääntymään Herran puoleen.<ref>{{rp|Jes. 56:6-8}}</ref>
{{Marginaalimerkintä|Pakanakysymys}}Uusi testamentti ei itse puhu "pakanakristityistä" tai "juutalaiskristityistä". Sen sijaan esimerkiksi apostoli [[wpw:Paavali|Paavali]] kirjoitti niistä, jotka olivat [[wpw:ympärileikkaus|ympärileikattuja]] ja halusivat erottua ympärileikkaamattomista: "Silloin ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa".<ref>{{rp|Kol 3:11}}</ref>
{{Marginaalimerkintä|Kirkko syntyy 300-luvulla}}Koskien kristinuskon historian ensimmäistä kolmea vuosisataa, historiankirjoitus on riippuvainen uskonnollisista ja [[wpw:apologetiikka|apologeettisista]] kirjoituksista. Ajalta ei ole olemassa varsinaisia aikakirjoja. 300-luvulla alkuseurakunta voidaan katsoa jollakin tavalla järjestäytyneeksi kirkoksi. Tutkijoiden arvioiden mukaan kristittyjä oli 300-luvun alussa reilu kuusi miljoonaa [[wpw:Antiikin_Rooma#V.C3.A4est.C3.B6|Rooman]] 60 miljoonasta asukkaasta. Sen aikaisen kirkon kuva on melko selkeä: kirkolliset virat, kirkon hallinto, jumalanpalvelus ja kristillinen juhlakalenteri vakiintuivat.
=== Varhaisen kristinuskon pääsuuntaukset ===
Ensimmäisinä vuosisatoina kristinuskossa oli valtavasti julistajia, joilla oli erilaisia näkemyksiä Jeesuksen opetuksista ja uskon sisällöstä. Tästä seurasi kilpailutilanne, jonka tärkeimmät osanottajat olivat [[wpw:juutalaiskristillisyys|juutalais]]- [[wpw:gnostilaiskristillisyys|gnostilais]]- ja [[wpw:hellenistikristillisyys|hellenistikristityt]].
{{Marginaalimerkintä|Eksklusiiviset juutalaiskristityt}}''Juutalaiskristittyjä'' oli sekä [[wpw:Palestiina|Palestiinan]] alueella että diasporassa. He jatkoivat Jerusalemin seurakunnan perinnettä ja noudattivat juutalaisten säädöksiä. Tämä suuntaus oli aluksi vahva, mutta kaatui lopulta siihen, että sen oli yhtä vaikeaa saada kannattajia pakanoista kuin saada juutalaisten hyväksyntä.
{{Marginaalimerkintä|Omaperäiset gnostilaiset}}
Omaperäistä ja nykyisin täysin epäkristillisenä pidettyä uskontulkintaa edusti ''gnostilaiskristillisyys''. Gnostilaisessa [[wpw:teologia|teologiassa]] ihmisen päämäärä on vapautua ruumiin ja aineellisen maailman kahleista pyhän tiedon, eli ''[[wpw:gnosis|gnosiksen]]'' avulla. Jeesus ei ollut heille syntien sovittaja, vaan jumalallisen tiedon tuoja. Gnostilaiskristityillä oli tapana eristäytyä ja tulkita Jeesuksen opetuksia niin eri tavoin muihin kristittyihin suuntauksiin nähden, että se koitui heidän tuhokseen ja siten gnostilaiskristillisyys kuoli ajan myötä.
{{Marginaalimerkintä|Menestyksekkäät hellenistikristityt}}
[[Kuva:Paul philosopher.jpg|thumb|180px|Paavali maalauksessa 300-luvulta. Paavali on kuvattu filosofina kirjakääröjen kanssa.]]
[[wpw:Kirje galatalaisille|Paavalin kirje galatalaisille]] on tarmokas kirjoitus niitä vastaan, jotka halusivat pakottaa pakanoita elämään juutalaisten tapojen mukaan.<ref>{{rp|Gal. 2:14}}</ref>
{{Marginaalimerkintä|Kristus ja laki}}Paavali kirjoitti, että jos pakanoilta vaaditaan näiden tapojen omaksumista ja heidät ympärileikataan, silloin Kristuksesta ei ole kenellekään enää mitään hyötyä,<ref>{{rp|Gal. 5:2}}</ref> sillä hän olisi kuollut turhan takia, jos vanhurskaus voidaan saavuttaa yhtä hyvin tekojen kautta.<ref>{{rp|Gal. 2:21}}</ref>
Paavali esittää tässä ja muissakin kirjeissään, että tämä opetus ei ole ristiriidassa [[wpw:apostolit|kahdentoista apostolin]] opetusten kanssa. Sen sijaan opetus oli uskottu hänelle tarkoitettuna niille, joita ei oltu ympärileikattu, aivan niin kuin [[wpw:Pietari|Pietari]] oli lähetetty niiden pariin, jotka oli ympärileikattu.<ref>{{rp|Gal. 2:7-9}}</ref>
Tukena sille, että Paavali ei toiminut yksin, [[wpw:Jerusalemin kokous|Jerusalemin kokous]] päätti, ettei uusilta käännynnäisiltä vaadita ympärileikkausta, mutta heitä neuvottiin "karttamaan sellaista, minkä epäjumalanpalvelus on saastuttanut, sekä haureutta, verta ja lihaa, josta verta ei ole laskettu".<ref>{{rp|Ap.t. 15:20}}</ref>
Nämäkin käskyt perustuivat kuitenkin yhtä lailla Mooseksen lakiin. Jotkut ovat tulkinneet, että pakanoita ei käsketty noudattamaan näitä säädöksiä siksi, että laki olisi sitonut heitä, vaan siksi, etteivät he herättäisi pahennusta niiden lakia noudattavien juutalaisten keskuudessa, joiden kanssa he elivät.
Paavalin sukset kuitenkin menivät usein ristiin juutalaiskristittyjen kanssa. Hän kertoo [[wpw:Kirje galatalaisille|Galatalaiskirjeessä]], kuinka hän nuhteli Pietaria siitä, että tämä vaati Kristuksen seuraajien noudattavan juutalaisuuden [[wpw:Kosher|ruokasäädöksiä]]. Paavali katsoi kuitenkin eettisten säädösten olevan velvoittavia, vaikka kulttuuriset säädökset eivät olleetkaan sitä. Hän katsoi lain suodattuvan Kristuksen läpi sen sijaan että se toteutuisi tiukoissa säädöksissä, jotka Jumala antoi silloin, kun juutalaiset erotettiin muista kansoista.
===Suuri luopumus===
Monet tutkijat ovat ihmetelleet, mitä tapahtui niille kristityille, jotka vaativat pakanakäännynnäisten ympärileikkauttamista. Itsestään selvänä vastauksena voidaan pitää [[wpw:Etiopian ortodoksikirkko|Etiopian ortodoksikirkko]]a ja [[wpw:koptilainen kirkko|koptilaista ortodoksikirkkoa]], jotka harjoittavat edelleen ympärileikkausta. Ei-paavalilaisia kahdestatoista apostolista olivat [[wpw:Jaakob vanhurskas|Jaakob vanhurskas]], [[wpw:Pietari (apostoli)|Pietari]] ja [[wpw:Johannes (evankelista)|Johannes]]. Näiden "nasaretilaisten" apostolien perintö eli jonkin aikaa Juudeassa ja ympäröivillä alueilla. Tutkijat ovat pyrkineet jäljittämään heidän perintöään myöhempien ryhmien, kuten [[wpw:ebioniitit|ebioniittien]] ja [[wpw:elkasiitit|elkasiittien]] parista. Nämä ryhmät hylkäsivät kristillisyyden sen paavalilaisessa muodossa. Ryhmät ovat olleet sitä mieltä, että päinvastoin kuin mitä Paavali antaa ymmärtää Galatalaiskirjeessä, juopa Paavalin ja muiden apostolien välillä olisi ollut syvä ja pysyvä.
{{Marginaalimerkintä|Ei-paavalilaiset kristinuskon suuntaukset}}Nykyään tutkijat ovat valmiita korjaamaan katolisen kirkon näkemystä omasta historiastaan näistä tutkimuksista käsin. Myös jotkut [[wpw:kristilliset suuntaukset|kristilliset suuntaukset]] ovat sitä mieltä, että lännen ja idän kirkot ([[wpw:katolinen kirkko|katolinen]] ja [[wpw:ortodoksinen kirkko|ortodoksinen]] kirkko) luopuivat oikeasta Jeesuksen saarnaamasta opista. Apostolista aikaa seuranneiden [[wpw:apostoliset isät|apostolisten isien]] ja muiden [[wpw:kirkkoisä|kirkkoisien]] kirjoitusten joukossa onkin lähinnä kirjoituksia, jotka tukevat pakanallisuudesta kääntyneiden kristittyjen paavalilaista eli apostoli Paavalin mukaista näkemystä kristinuskosta. Sen sijaan Jerusalemin juutalaiskristittyjen, esimerkiksi Jeesuksen veljen Jaakobin, edustamat näkemykset ovat käytännössä katsoen hävinneet ensimmäisten kahden vuosisadan aikana. Paavalin kirjeiden kirjoittamisen aikaan heitä oltiin kuitenkin vielä pidetty "seurakunnan tukipylväinä".
Juutalaiskristittyjen Paavalille vastakkainen näkemys juutalaisen lain noudattamisesta ja esimerkiksi ympärileikkauttamisesta hävisi näin ortodoksisesta kirkosta. Samoin hävisivät monet muut alkukristityille ominaiset asiat, kuten erilaiset "salaiset kirjoitukset", [[wpw:initaatioriitti|initiaatioriitit]] ja naisten julkinen asema. Varhaisen kirkon osittain kadonneista käytännöistä voidaan saada kuva joistakin apostolisten isien kirjoituksista, kuten ''[[wpw:Didakhe|Didakhesta]]'', sekä eräistä muista [[wpw:apokryfiset kirjat|apokryfikirjoista]].
=== Vainottu kristinusko ===
[[Kuva:Ichthus.png|thumb|180px|Kerrotaan, että kristittyjen vainojen aikoina kristitty tavattuaan toisen henkilön piirsi maahan kaaren ja jos toinen henkilö oli myös kristinuskoinen, hän piirsi omansa ja näin muodostui [[wpw:Iktys|Iktyksen]] eli kalan kuva. Kreikan kielen sana ''iktys'' on myös lyhenne varhaisesta uskontunnustuksesta, joka on suomeksi "Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Pelastaja".]]
Kahdensadan ensimmäisen vuoden aikana kristittyjä vainottiin, koska he kieltäytyivät palvomasta Rooman keisaria ja valtakunnan jumalia jumalina. Epäluuloa lisäsi se, ettei ehtoollinen ollut ulkopuolisille avoin, joka herätti huhuja ihmisuhreista ja irstaista menoista herättäen pelkoa ja halveksuntaa kristinuskoa kohtaan.
{{Marginaalimerkintä|Rooman palo}}
Vainoja oli erityisesti [[wpw:Nero|Nero]]n, [[wpw:Domitianus|Domitianuksen]], [[wpw:Trajanus|Trajanuksen]], [[wpw:Antoninus Pius|Antoninus Piuksen]], [[wpw:Marcus Aurelius|Marcus Aureliuksen]], [[wpw:Maximus Thrax|Maximinus Thrax]]in, [[wpw:Decius|Deciuksen]], [[wpw:Valerianus|Valerianuksen]], [[wpw:Diocletianus|Diocletianuksen]] ja [[wpw:Galerius|Galeriuksen aikana]]. Keisari Nero julisti valheellisesti kristityt vuonna 64 syyllisiksi [[wpw:Rooman palo|Rooman palon]], jonka takia hän poltatti valtavat määrät kristittyjä. Decius määräsi ensimmäiset viralliset vainot vuonna [[wpw:250|250]].
{{Marginaalimerkintä|Marttyyrit}}
Useat varhaiskristillisyyden johtohahmot kuolivat marttyyreinä uskonsa puolesta. Tältä ajalta on sanonta "marttyyrien veri on kirkon siemen". Tunnetuimpia marttyyreitä olivat muun muassa [[wpw:Pyhä Stefanos|Stefanos]] (ensimmäinen marttyyri eli ''protomarttyyri''), [[wpw:Jaakob vanhempi|Jaakob vanhempi]], [[wpw:Paavali|Paavali]] ja [[wpw:Pietari (apostoli)|Pietari]].
{{Marginaalimerkintä|Kristinuskon laillistaminen}}
Vuonna [[wpw:313|313]] [[wpw:Konstantinus I|Konstantinus I]] ja [[wpw:Licinius|Licinius]] julistivat [[wpw:Milanon edikti|Milanon edikti]]ssä kristinuskon hyväksytyksi uskonnoksi ja kristinuskon asema muuttui merkittävästi ja [[wpw:Theodosius Suuri|Theodosius Suuren]] aikana (378–395) kristinuskosta tuli Rooman valtakunnan ainoa sallittu uskonto. Idässä kirkko siirtyi vainoista suoraan keisarillisen vallan alle (ns. ''caesaropapismi''), jo Konstantinuksen mutta erityisesti [[wpw:Justinianus|Justinianuksen]] säädösten seurauksena. Tämä muodostui ortodoksiselle kirkolle ongelmaksi. Lännessä kirkko pysyi itsenäisenä, koska keisari oli heikko ja paavin valta puolestaan hyvin vakiintunut.
==== Ensimmäiset apologeetat ====
Ensimmäiset kristityt eivät yleisesti ottaen olleet erityisen korkeasti koulutettuja oppineita, vaan tavallisia ihmisiä – Jeesuskin oli koulutukseltaan puuseppä. Vähitellen kristinuskoon kääntyi myös oppineita keski- ja yläluokan edustajia ja filosofeja, joista tuli kristinuskon ''apologeettoja''.
{{Marginaalimerkintä|Oppi muotoutuu}}[[wpw:Apologetiikka|Apologeetat]] aloittivat kristinuskon [[wpw:teologia|teologisen]] puolustamisen pakanoiden ja ei-kristittyjen [[wpw:filosofi|filosofien]] syytöksiä vastaan. Usein väittelyt käytiin kirjoitusten muodossa ja kiistakirjoittelu oppineiden kesken pakotti apologeetat muotoilemaan kristilliset opit eksaktiin muotoon. Silloin huomattiin, että apologeetoillakin oli ristiriitaisia käsityksiä kristillisestä opista. Myöhemmin oppia määriteltiin [[wpw:Ekumeeniset kirkolliskokoukset|konsiileissa]], joissa kristillisen opin sisältö määriteltiin. Oppia muotoiltaessa eivät aina sanat riittäneet, vaan joskus erilaisia oppikäsityksiä vaihdettiin nyrkeinkin ja keisarin sotilaat joutuivat keihäineen puuttumaan pelin kulkuun. Matsin hävinneet osapuolet yleensä tuomittiin harhaoppisiksi.
Varhaisia apologeettoja olivat muun muassa [[wpw:Justinus Marttyyri|Justinus Marttyyri]], [[wpw:Irenaeus|Irenaeus]] sekä [[wpw:Klemens I|Klemens I]].
=== Varhaiset oppiriidat ===
Ensimmäisiä ongelmia alkukirkolle oli se, kuinka voidaan välttää kiusaus tulkita uskoa pakanallisilla termeillä. Riidat oikeasta kristillisestä opista alkoivat varhain. Kristittyjen keskinäinen yhteys oli ensimmäisinä vuosisatoina löyhää, ja erilaisten opillisten riitojen seurauksena kirkon reunat hajoilivat ensimmäisellä vuosituhannella. {{Marginaalimerkintä|Kirkko käräjöi}}Osa skismoista saatiin parannettua mutta osa on olemassa tänäkin päivänä. Kristinuskon laillistamisen jälkeen kirkko [[wpw:organisaatio|organisoitui]] ja järjesti [[wpw:kirkolliskokous|kirkolliskokouksia]] asioiden selvittämiseksi. Koko kirkkoa edustaneita kokouksia kutsuttiin [[wpw:ekumeeninen kirkolliskokous|ekumeenisiksi kirkolliskokouksiksi]] eli ''konsiileiksi''. Kirkolliskokoukset tuomitsivat joitakin varhaiskristillisiä ryhmiä [[wpw:harhaoppi|harhaoppi]]siksi eli ''hereettisiksi'' tai ''kerettiläisiksi''.
Yksi haarauma kristinuskosta oli [[wpw:gnostilaisuus|gnostilaisuus]]. Muita olivat juutalaiskristilliset [[wpw:ebioniitit|ebioniitit]] ja [[wpw:natsareenit|natsareenit]]. Lisäksi oli erilaisia kirkon sisäisiä lahkoja, kuten [[wpw:markionilaisuus|markionilaisuus]], [[wpw:monarkismi|monarkismi]], [[wpw:montanolaisuus|montanolaisuus]] ja [[wpw:alogit|alogit]]. Myöhemmin kirkosta erosi tai erotettiin erilaisia ryhmiä ja paikalliskirkkoja, esimerkiksi [[wpw:areiolaiset|areiolaiset]], [[wpw:apollinarialaisuus|apollinarialaiset]], [[wpw:nestoriolaiset|nestoriolaiset]], [[wpw:monofysiitit|monofysiitit]] ja [[wpw:monoteliitit|monoteliitit]].
==== [[wpw:Gnostilaisuus|Gnostilaisuus]] ====
Gnostilaisuutena tunnettu uskonnollis-filosofinen liike kehittyi suunnilleen samaan aikaan kuin kristinusko. Monet gnostilaiset olivat samalla myös kristittyjä ja opettivat kristinuskon ja gnostilaisten ajatusten synteesiä. Tämän vuoksi on hankala sanoa, syntyikö gnostilaisuus alun perin erillisenä uskontona, joka omaksui myöhemmin kristinuskon aineksia, vai syntyikö se haarautumana kristinuskosta. Gnostilaisuuden merkittävimpiä suuntauksia olivat [[wpw:setiläisyys|setiläinen gnostilaisuus]] ja [[wpw:valentinolaisuus|valentinolainen kristillisyys]].
{{Marginaalimerkintä|"Pelastava gnosis"}}
Gnostilaisuus erosi kristinuskosta muun muassa siinä, että kun valtavirran kristillisyydessä evankeliumi tulkittiin kirjaimellisesti, gnostilaiset tulkitsivat sen vertauskuvallisesti. Gnostilaisuuden kristinuskosta poikkeavia oppeja olivat ajatus salatusta, pelastavasta tiedosta eli ''[[wpw:gnosis|gnosiksesta]]'', tietämättömästä luojajumalasta eli [[wpw:demiurgi|demiurgi]]sta, sekä ihmisen jumalallisesta alkuperästä, joka on kahlittu ihmisruumiiseen.
==== [[wpw:Areiolaisuus|Areiolaisuus]] ====
{{Marginaalimerkintä|"Kolminaisuusoppi on epäraamatullinen"}}Areiolaisuus oli [[wpw:kristinusko|kristinuskon]] [[wpw:presbyteeri|presbyteeri]] [[wpw:Areios|Areioksen]] 300-luvulla perustama oppisuuntaus [[wpw:antiikki|antiikin]] aikana. Areiolaiset eivät uskoneet [[wpw:Jumala|Jumala]]n [[wpw:triniteettioppi|kolminaisuuteen]] siten, kuin katolinen kirkko. Areiolaisten mukaan Kristus on Jumalan ensimmäinen luomus, eikä siis paradoksaalisesti samaa olemusta Isän kanssa. [[wpw:Nikean ensimmäinen kirkolliskokous|Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa]] vuonna [[wpw:325|325]] Areioksen oppi hylättiin hieman kyseenalaisesti ja selitettiin Kristuksen olevan syntyneen, ei luodun, ja Isän kanssa samaa olemusta.
==== [[wpw:Nestoriolaisuus|Nestoriolaisuus]] ====
{{Marginaalimerkintä|"Jeesus oli ihminen"}}Nestoriolaisuus oli 400-luvulla [[wpw:Konstantinopoli|Konstantinopolin]] arkkipiispa [[wpw:Nestorios|Nestorioksen]] mukaan nimetty oppi, jonka mukaan [[wpw:Kristus|Kristus]] oli oikea [[wpw:ihminen|ihminen]], muttei tosi [[wpw:Jumala|Jumala]] – hän oli syntyään ihminen, mutta [[wpw:Jumala (kristinusko)|Jumala]] oli asettunut asumaan häneen. Opin mukaan myöskään [[wpw:Neitsyt Maria|Neitsyt Maria]] ei ollut jumalansynnyttäjä vaan vain Jeesuksen äiti. Oppi tuomittiin harhaopiksi [[wpw:Efesoksen kirkolliskokous|Efesoksen konsiilissa]] vuonna [[wpw:431|431]], ja kirkolliskokouksessa päätettiin, että Jeesus oli samanaikaisesti kokonaan Jumala ja kokonaan ihminen.
=== Kilpailevat uskonnot ===
Kristinusko ei ollut ensimmäisten vuosisatojen ainoa uskonto – vaikka olikin 200-luvulta eteenpäin selkeästi Rooman suosituin – joka etsi ja löysi käännynnäisiä. Nykyään tutkijat ovat kiinnittäneet entistä enemmän huomiota erilaisiin [[wpw:mysteeriuskonto|mysteeriuskonto]]ihin tai mysteerikultteihin, joita syntyi erityisesti Rooman tasavallan viimeisenä vuosisatana ja jotka kasvoivat voimakkaasti Rooman keisarivallan aikana. {{Marginaalimerkintä|Kristinusko saa kilpailijan mysteeriuskonnoista}}Rooman elämänmenon ollessa levotonta ja sisällissotien riehuessa rauhattomat ihmiset etsivät turvaa erilaisista mysteeriuskonnoista. Roomalaiset kirjoittajat, kuten [[wpw:Livius|Livius]], kirjoittavat, että Roomaan tuotiin "ulkomaisia jumalia" Rooman valtakunnan vaikeina aikoina. Roomalaisia kääntyi myös [[wpw:juutalaisuus|juutalaisuuteen]], joka harrasti joissain tapauksissa myös lähetystyötä. Uusi testamentti puhuu uskovista, jotka olivat todennäköisesti kääntyneet pakanuudesta ensin juutalaisuuteen, eivätkä todennäköisesti olleet ympärileikkauttaneet itseään. [[wpw:Filon|Filon Aleksandrialainen]] kirjoitti, että juutalaisten tehtävä on ottaa käännynnäiset hyvin vastaan.
==== [[wpw:Mithralaisuus|Mithralaisuus]] ====
Mithralaisuudeksi kutsuttu [[wpw:Mithra|Mithra]]n palvonta kehittyi [[wpw:Rooman armeija|Rooman armeija]]ssa ensimmäisellä vuosisadalla ennen Kristuksen syntymää. Uskonnon tarkat syntyvaiheet ovat nykyään tuntemattomia, koska sillä on vain vähän tekemistä [[wpw:zarathustralaisuus|zarathustralaisen]] Mithran kanssa. Varhainen zarathustralaisuus oli kuitenkin dualistinen, ja nykyinen zarathustralaisuus monoteistinen, eikä kumpikaan muoto sisällä Mithraa.
Koska uskonto kehittyi hyvin liikkuvien ihmisten, ammattisotilaiden, parissa, se levisi nopeasti valtakunnan joka puolille. Uskonnosta tuli pian kaikkein suosituin mysteeriuskonto. 200-luvun Roomassa keisarit suosivat uskontoa, koska se suosi heidän valtaansa. 200-luvun lopulla Mithran ja [[wpw:Apollon|Apollon]]in suositut kultit alkoivat sulautua yhteen [[wpw:synkretismi|synkretismiksi]], joka tunnettiin nimellä [[wpw:Sol Invictus|Sol Invictus]]. Vuonna [[wpw:274|274]] keisari [[wpw:Aurelianus|Aurelianus]] teki uskonnon tästä muodosta virallisen uskonnon.
[[wpw:Theodosius I|Theodosiuksen]] vuonna [[wpw:391|391]] antaman määräyksen ja sitä seuranneiden toimien seurauksena useita mithralaisia kääntyi kristinuskoon ja mithralaiset [[wpw:temppeli|temppelit]] muutettiin kirkoiksi. Nämä kirkot omistettiin usein arkkienkeli [[wpw:Mikael (arkkienkeli)|Mikaelille]].
==== [[wpw:Mandealaisuus|Mandealaisuus]] ====
Mandealaisuus oli gnostilainen uskonto, jossa kunnioitettiin [[wpw:Johannes Kastaja|Johannes Kastaja]]a Jeesuksen sijasta. Legendan mukaan profeetta [[wpw:Mani|Mani]] oli mandealainen. Uskonto on edelleen olemassa.
==== [[wpw:Manikealaisuus|Manikealaisuus]] ====
Manikealaisuus oli yksi suuria muinaisia uskontoja. Sen perusti profeetta [[wpw:Mani|Mani]], jonka sanotaan syntyneen [[wpw:Persia|Persia]]ssa ja eläneen noin vuosina [[wpw:210|210]]–[[wpw:275|275]]. Nimi Mani on enemmänkin kunnioitusta osoittava titteli kuin oikea nimi, ja se syrjäytti hänen varsinaisen nimensä niin, ettei sitä enää edes tunneta. Suurin osa Manin kirjoituksista on kadonnut. Hän sai todennäköisesti vaikutteita mandealaisuudesta ja aloitti saarnaamisen varhaisella iällä. Hän väitti olevansa Uudessa testamentissa luvattu ''[[wpw:Parakletos|Parakletos]]'' eli Puolustaja: [[wpw:viimeinen profeetta|viimeinen profeetta]], profeettojen sinetti, joka päättäisi sen Jumalan ohjaamien miesten sarjan, joihin kuuluivat sellaiset henkilöt kuin [[wpw:Zarathustra|Zarathustra]], [[wpw:Hermes|Hermes]], [[wpw:Platon|Platon]], [[wpw:Buddha|Buddha]] ja [[wpw:Jeesus|Jeesus]]. Manikealaiset näkivät suuren vaivan yhdistääkseen uskontoonsa kaikki tunnetut uskonnolliset perinteet. Tämän seurauksena he ottivat käyttöön useita kristillisiä apokryfikirjoja, kuten [[wpw:Tuomaan teot|Tuomaan teot]], jotka olisivat muuten saattaneet kadota. Mani halusi esittää olevansa "Jeesuksen Kristuksen oppilas", mutta oikeaoppinen kirkko hylkäsi hänet harhaoppisena. Vaikka uskonto onkin lähes kuollut nykyään, sitä on pyritty herättämään henkiin uusmanikealaisuutena.
== 300- ja 400-luvut ==
| 