Ero sivun ”Ihmisen elämä ja etiikka (YH3)” versioiden välillä

'''Etiikka''' ([[wpw:muinaiskreikka|muin. kreik.]] ἠθική φιλοσοφία, ''moraalifilosofia'') on tutkimusala, joka tutkii [[wpw:moraali|moraali]]a ja siihen liittyviä kysymyksiä kuten eettisen toiminnan periaatteita, oikeaa ja väärää, [[wpw:hyvä elämä|hyvää elämää]], sekä [[wpw:arvo|arvo]]jen ja eettisten väittämien luonnetta.<ref name="REP">{{Verkkoviite | Osoite=http://www.rep.routledge.com/article/L132 | Tekijä=Crisp, Roger | Nimeke=Ethics | Julkaisu=Routledge Encyclopedia of Philosophy | Julkaisija=Lontoo: Routledge | Viitattu=13. elokuuta 2007}}</ref> Etiikka on sidoksissa muuhun ajatteluun siten, että vastaukset eettisiin kysymyksiin riippuvat usein vastauksista todellisuuskäsitystä tai muita ajattelun osa-alueita koskeviin kysymyksiin.<ref name="REP"/>

[[wpw:Etiikka|Etiikka]] ja [[wpw:moraali|moraali]] käsitetään usein lähes synonyymeiksi. Ne erotetaan kuitenkin joskus niin, että etiikalla tarkoitetaan kokonaisvaltaista ajattelutapaa, jonka pohjalta ihminen suhtautuu moraalisiin kysymyksiin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Hetemäki, Ilari (toim.) | Nimeke=Filosofian sanakirja | Julkaisupaikka=Porvoo: Helsinki: Juva: | Julkaisija=WSOY | Sivu=53-54 | Vuosi=1999 | Tunniste=ISBN 951-0-23766-3}}</ref>

Länsimaisen analyyttisen filosofian piirissä tutkitun etiikan kolme keskeistä osa-aluetta ovat '''[[wpw:metaetiikka|metaetiikka]]''', joka tutkii eettisiä käsitteitä ja moraalisen kielen luonnetta ja perustaa, '''[[wpw:normatiivinen etiikka|normatiivinen etiikka]]''', joka määrittää eettisiä [[wpw:normi (filosofia)|normeja]] eli sääntöjä, sekä '''[[wpw:soveltava etiikka|soveltava etiikka]]''', joka tutkii eettisten arvojen soveltamista.<ref name="IEP">{{Verkkoviite | Osoite=http://www.iep.utm.edu/e/ethics.htm | Tekijä=Fieser, James | Nimeke=Ethics | Julkaisu=The Internet Encyclopedia of Philosophy | Viitattu=13. elokuuta 2007}}</ref> Etiikan muihin osa-alueisiin kuuluu [[wpw:deskriptiivinen etiikka|deskriptiivinen eli kuvaileva etiikka]], joka pyrkii selittämään ihmisen toimintaa käytännössä. [[wpw:arvoteoria|Arvoteoria]] tutkii arvojen luonnetta.

{{Katso Wikipediasta|[[wpw:Metaetiikka|Metaetiikka]]}}

Metaetiikka on etiikan osa-alue, joka tutkii moraalisten arvostelmien ja [[wpw:teoria|teorioiden]] luonnetta, niiden pätevyyden ehtoja sekä eettisten käsitteiden alkuperää ja merkitystä. Metaetiikan suuntauksia ovat muun muassa [[wpw:moraalinen realismi|eettinen realismi]] (objektiivinen moraali), [[wpw:moraalinen subjektivismi|eettinen subjektivismi]] (subjektiivinen moraali) ja [[wpw:eettinen konsensusteoria]] (absoluuttinen moraali).

{{Katso Wikipediasta|[[wpw:Normatiivinen etiikka]]}}

''Normatiivinen etiikka'' on eettisten [[wpw:normi (filosofia)|normien]] tutkimusta. Se pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, mitkä ovat oikeat eettiset säännöt, joita yksilön tulisi noudattaa. Normatiivisen etiikan teoriat ilmaisevat, luovat ja puolustavat aina joitakin tiettyjä moraalisia sääntöjä ja [[wpw:arvo|arvoja]].

Normatiiviset teoriat jaetaan tavallisesti kolmeen luokkaan: [[wpw:velvollisuusetiikka|velvollisuusetiikka]], [[wpw:seurausetiikka|seurausetiikka]] ja [[wpw:hyve-etiikka|hyve-etiikka]].<ref name="IEP"/> Myös [[wpw:sopimusteoriat|sopimusteoriat]] saatetaan ajatella omaksi luokakseen.

{{Katso Wikipediasta|[[wpw:Velvollisuusetiikka|Velvollisuusetiikka]]}}

''Velvollisuusetiikka'' eli ''deontologinen etiikka'' määrittää tekojen moraalisen arvon teot oikeuttavan säännön perusteella. Velvollisuuseettinen teoria voi antaa esimerkiksi tietyn luettelon teoista, joita saa tai ei saa tehdä &ndash; sääntö voi olla esimerkiksi "tietoisen yksilön tappaminen on kiellettyä". Velvollisuusetiikka voi myös antaa yhden perustavan eettisen säännön, jonka nojalla muut pysyvät eettiset säännöt johdetaan. Velvollisuusetiikan alalajeja ovat [[wpw:kantilainen velvollisuusetiikka|kantilainen velvollisuusetiikka]], [[wpw:eettinen intuitionismi|intuitionistiset etiikat]], [[wpw:oikeusetiikka|oikeusetiikat]] ja [[wpw:libertarismi|libertaristinen etiikka]].

{{Katso Wikipediasta|[[wpw:Seurausetiikka|Seurausetiikka]]}}

''Seurausetiikka'' eli ''teleologinen etiikka'' määrittää tekojen moraalisen arvon näiden tekojen tarkoitettujen seurausten perusteella. Seurausetiikan tunnetuin muoto on [[wpw:utilitarismi|utilitarismi]] ([[wpw:englannin kieli|engl.]] ''utility'', hyöty). Seurausetiikka voi asettaa esimerkiksi eettisen toiminnan johtavaksi periaatteeksi, että on pyrittävä tekemään tilanteessa aina se teko, jonka seurauksena on kaikkien ihmisten kannalta suurin mahdollinen hyöty. Tämänkaltaiset periaatteet eroavat velvollisuusetiikasta siinä, että velvollisuusetiikan mukaan jotkut tietyt teot ovat aina kiellettyjä, kun taas seurausetiikan perusperiaatteesta seuraa, että joku normaalisti kielletty teko voi olla jossain tietynlaisissa tilanteissa sallittu. Utilitarismin alalajeja ovat [[wpw:tilanneutilitarismi|tilanneutilitarismi]] ja [[wpw:sääntöutilitarismi|sääntöutilitarismi]].

{{Katso Wikipediasta|[[wpw:Hyve-etiikka|Hyve-etiikka]]}}

''Hyve-etiikassa'' kysytään, mitä [[wpw:hyve|hyve]]itä moraalisesti toimivalla yksilöllä tulee olla. Hyveinä pidettyjä ominaisuuksia voivat olla esimerkiksi [[wpw:hyväntahtoisuus|hyväntahtoisuus]], [[wpw:rohkeus|rohkeus]], [[wpw:isänmaallisuus|isänmaallisuus]] ja [[wpw:kohtuullisuus|kohtuullisuus]]. Hyve-etiikan edustajiin kuuluu [[wpw:Aristoteles|Aristoteles]]. Aristoteleksen mukaan yksilön tulee käyttäytyä hyveellisesti ja kehittää hyveitä, sen sijaan että hän tekisi vain yksittäisiä hyviä tekoja. Aristoteleksen teos ''[[Nikomakhoksen etiikka]]'' painottaa esimerkiksi myöhemmän tilanne-utilitarismin tavoin asiayhteyttä — teko, joka on oikein jossain tilanteessa, saattaa olla jossain toisessa tilanteessa väärin. Tällaisen ajattelun vastakohtana voidaan pitää [[wpw:Immanuel Kant|Immanuel Kant]]in etiikkaa, joka keskittyy lähinnä yksittäisiin tekoihin.

{{Katso Wikipediasta|[[wpw:Sopimusteoriat|Sopimusteoriat]]}}

''Sopimusteoriat'' lähestyvät moraalisuutta [[wpw:yhteiskunta|yhteiskunnalliselta]] kannalta ja perustelevat ihmisten perimmäisen luonteen avuin [[wpw:valtio|valtio]]n välttämättömyyttä tai tarpeettomuutta. Suuntauksen tärkeimmät kannattajat ovat [[wpw:Thomas Hobbes|Thomas Hobbes]] sekä [[wpw:John Locke|John Locke]] 1600-1700-luvuilla. He molemmat loivat omat teoriansa niin sanotusta [[wpw:luonnontila|luonnontila]]sta ja sitä kautta perustelivat [[wpw:yhteiskuntasopimus|yhteiskuntasopimus]]ta.

[[wpw:yhteiskuntafilosofia|Yhteiskuntafilosofia]] ja etiikka yhdistyvät mainittujen filosofien ajattelussa hyvin lähelle toisiaan ja voi olla vaikea vetää niiden välille rajaa. Sopimusteoriat lasketaan kuitenkin usein yhdeksi neljästä etiikan pääsuuntauksesta.

{{Katso Wikipediasta|[[wpw:Deskriptiivinen etiikka|Deskriptiivinen etiikka]]}}

''Deskriptiivinen'' eli ''kuvaileva etiikka'' on arvovapaata ihmisten eli moraalisten agenttien tekemien moraalisten valintojen tutkimista. Deskriptiiviseen etiikkaan voi kuulua esimerkiksi eettisten koodien ja [[wpw:etiketti|etiketti]]en, oikeus- ja sovittelukäytäntöjen ja tavallisten yksilöiden tavallisissa elämäntilanteissa tekemien arvovalintojen tutkimista. Samalla deskriptiivinen etiikka lähestyy [[wpw:sosiologia|sosiologia]]a, [[wpw:yhteiskuntatieteet|yhteiskuntatieteitä]], [[wpw:politiikan tutkimus|politiikan tutkimusta]] ja [[wpw:taloustiede|taloustieteitä]].

{{Katso Wikipediasta|[[wpw:Soveltava etiikka|Soveltava etiikka]]}}

''Soveltava etiikka'' on erityisesti [[wpw:1900-luku|1900-luvun]] lopulla kehittynyt filosofinen suuntaus, jossa pyritään etsimään vastauksia käytännön eettisiin ongelmiin soveltamalla filosofisen etiikan teorioita käytännön tilanteiden analysoinnissa. Esimerkkejä käytännön eettisistä ongelmista ovat [[wpw:abortti|abortti]], [[wpw:eläinten oikeudet|eläinten oikeudet]], [[wpw:eutanasia|eutanasia]] ja [[wpw:kloonaus|kloonaus]]. Käytännön ongelmiin voidaan soveltaa normatiivisen etiikan teorioita, kuten velvollisuusetiikkaa tai utilitarismia. Yksi soveltavan etiikan muoto on niin kutsuttu [[wpw:kasuistiikka|kasuistiikka]] eli tapauskohtainen etiikka. Perinteisiä teorioita saatetaan pitää huonosti soveltuvina käytännön monimutkaisiin ongelmiin. Kuitenkin moraalifilosofisten ongelmien ja periaatteiden tuntemista pidetään hyödyllisenä käytännön eettisiä ongelmia ratkottaessa.

Soveltavan etiikan aloja ovat muun muassa [[wpw:lääketieteen etiikka|lääketieteen etiikka]], [[wpw:biotekniikka|bioetiikka]], [[wpw:liike-elämän etiikka|liike-elämän etiikka]], [[wpw:ympäristöetiikka|ympäristöetiikka]], [[wpw:ihmisoikeudet|ihmisoikeudet]], [[wpw:eläinten oikeudet|eläinten oikeudet]], [[wpw:viestinnän etiikka|viestinnän etiikka]], [[wpw:tutkimusetiikka|tutkimusetiikka]], [[wpw:lainsäädännön etiikka|lainsäädännön etiikka]], [[wpw:urheilun etiikka|urheilun etiikka]] ja [[wpw:kansainvälinen etiikka|kansainvälinen etiikka]].

Lisäksi on olemassa muunlaisia länsimaisen etiikan suuntauksia, jotka ovat syntyneet osaksi vastavaikutuksena edellä esiteltyihin käsityksiin. Näihin uudempiin lähestymistapoihin kuuluvat mm. [[wpw:feministinen etiikka|Feministinen etiikka]], [[wpw:mannermainen etiikka|Mannermainen etiikka]] sekä [[wpw:pragmatistinen etiikka|Pragmatistinen etiikka]].