Ero sivun ”Perusopetukseen valmistava opetus” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 46:
 
'''15) Tavuhyppelyt''': oppilas ottaa kuvan pussista, yhdessä mietitään mikä sana se on, ja hypitään lattiamuotojen muodostamalla polulla yhtä monta askelta eteen päin, kuin  oli tavuja sanassa. Mietitään, oliko pitkä vai lyhyt sana. Ja tätähän voi pelata myös lautapelinä!
 
'''16) Noppapeli''': Kortit (sanat tai kuvat tai molempia sekaisin) nurinpäin pöydälle käärmemäiseksi "pelilaudaksi". Nopan silmälukujen mukaan edetään radalla perinteiseen tapaan. Käännetään kohdalle sattunut kortti. Jos tunnistaa kuvan / osaa lukea sanan, saa pussista itselleen pistenappulan. Kortti jää oikein päin radalle. Seuraava kohdalle osunut ei siten käännä korttia uudelleen. Kortti jää radalle ja pistenappula saamatta, jos kuvaa ei tunnista / ei osaa lukea sanaa. Vaihtoehtoisesti sama peli ilman pistenappuloita. Tällöin kortin saa oikein vastatessaan itselleen ja samalla rata lyhenee. Käytössä voi olla kaksikin rinnakkaista rataa jopa hieman eri aiheista, jos tasoerojen vuoksi tarpeen.
 
'''16) Ristiintaulukointi''': 6 x 6 korttia pöydälle. Korttien yläpuolelle ja vasemmalle puolelle numerokortit 1-6 tai kuvat nopan silmäluvuista. Heitetään kahta noppaa ja sanotaan sana, joka osuu molempien heitettyjen silmälukujen leikkauspisteeseen. Oikein sanotun kortin saa itselle tai vaihtoehtoisesti kortti jää pöydälle ja itselle saa pistemerkin. (Tätä voi pelata korttien sijaan myös tavaroilla – esim. muoviset leluhedelmät ym.)
 
'''16) Hernepussin heittely''': Kortit lattialle sopivan matkan päähän. Kortteja heitellään hernepussilla. Jos osuu ja osaa kortin sanan, saa kortin itselle.
 
'''16) Sanaspiraali''': Tehdään lattialle spiraalimuodostelma sanakorteista. Aluksi yksi sana keskelle, josta spiraali lähtee kiertymään ulospäin siten, että seuraava sana alkaa sillä kirjaimella, johon edellinen sana loppui.
 
==== 3.1.2. Toiminnallisia sanaston opettamistapoja: ====