Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Indus-kulttuuri” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 71:
===Häviäminen===
 
Historiantutkijat eivät tiedä, miksi Indus-kulttuuri hävisi. Muutamana vuoisatana ennen kulttuurin tuhoa esimerkiksi Harappa kasvoi isoksi ja ruutukaava muuttui epäsäännöllisemmäksi. Sitten tuli taantuma 1900 eaa.
Monet suuret kaupungit ja kirjoitus hylättiin noin 200 vuoden sisään.
Esimerkiksi Harappan viime vaiheissa rakennettiin taloja epäsäännöllisin muodostelmiin aiemmista taloista ryöstetyistä tiilistä.
Dholaviran kaupunki hylättiin vähäksi aikaa noin 1900 eaa. Vaikka asutus palasi tämän jälkeen, keskitetty kaupunkisuunnittelu hävisi. Samaan aiakanaikaan Harappassa väkivalta kasvoi päätellen hautalöydöistä. Tämä saattaa kertoa kaupungin ajautuneen laittomuuteen. Dholavira hylättiin toisen kerran vuonna 1700 eaa. Asutus palasi vieläkin, mutta paljon pienempänä.
Induskulttuuri hajosi muutamaan osakulttuuriin. Tämä kertoo keskusvallan romahtamisesta. Asutuksen painopiste siirtyi etelään ja idän risinviljelyalueilleriisinviljelyalueille. Kaukokauppa romahti.
Epäillään jokien kuivuneen ja muuttaneen suuntaa, ja ilmaston kuivuneen. Tämä olisi aiheuttanut tulvia ja viljasatojen menetystä. Tämä taas nälänhätää ja/tai tauteja.
Tämä taas nälänhätää ja/tai tauteja. Myös maanjäristystä ja pyörremyrskyä on väitetty tuhon syyksi. Jotkut sanovat maaperän huonontuneen suolaantumisen takia, ja estäneen vehnän viljelyn.
Kirjoituksen ja painojen hylkääminen viittaa ylimystön kuolleen tai menettäneen valtansa.
Pohjoiseen ilmestyi uusi hautauskulttuuri "Kalmisto H", joka kielii vieraista arjalaisiksi sanotuista valloittajista. MutatMutta ei osata sanoa, oliko uusien valloittajien tulo Induskulttuurin tuhon syy vai seuraus. Siihen, että vieraat valloittajat tuhosivat induskulttuurin, saattaa epäsuorasti viitata joidenkin Iranin kaupunkien tuho tulipaloissa noin 2000 eaa.
Joka tapauksessa vuonan 1700 eaa monen Indus-kulttuurin väestö alkoi vähetä merkittävästi. Aikaa myöten talojen teko poltatuista tiilistä harvinaistui. 1500 eaa tulivat indoiranilaiset arjalaiset, ja Induskulttuurin perintö heikkeni edelleen. Alkoi vada-kausi, jolloin indoiranilaiset heimot valtasivat aluetta. 800 eaa uusi indoiranilainne aalto hyökyi Intiaan.
Niinpä myöhempi Intia alkoi muotoutua.
 
===Sananselityksiä===