Ero sivun ”Perusopetukseen valmistava opetus” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lisätty linkkejä
Rivi 206:
 
=== 5.1. Historia ===
Perusopetuksen opetussuunnitelmassa esitellään historian 3-6 luokkien keskeinen oppisisältö seuraavasti:
Historian opetuksessa kannattaa oppilaille tehdä näkyväksi eri aikakausia esimerkiksi aikasuoran avulla. Joillekin oppilaille historian opetus on aivan uusi oppiaine, ja visuaalinen aikajana voi auttaa ymmärtämään ajan kulua. Historiaan löytyy materiaalia mm. edu. fi sivustolta,
 
''"Historian tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 4–6 Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat tavoitteiden saavuttamista. Historian opiskelu on hyvä aloittaa perehtymällä historian tiedon luonteeseen oppilaan suvun tai lähiyhteisön menneisyyden avulla. Keskeisissä sisältöalueissa kiinnitetään huomio oman perheen, paikkakunnan ja lähialueen historiaan soveltuvissa kohdissa. Sisältöalueet voidaan käsitellä joko kronologisesti tai temaattisesti.''
 
''S1 Esihistoriallinen aika ja sivilisaation synty: Perehdytään ihmisen elämiseen pienissä populaatioissa ja metsästyskulttuuriin sekä maanviljelykulttuurin murrokseen ja sivilisaation syntyyn.''
 
''S2 Vanha aika ja antiikin perintö: Paneudutaan demokratian orastukseen Kreikassa ja roomalaiseen yhteiskuntaan. Aikakautta tarkastellaan lisäksi Pohjolan asuttamisen näkökulmasta.''
 
''S3 Keskiaika: Perehdytään keskiaikaiseen maailmankuvaan sekä idän ja lännen kulttuurisiin yhtäläisyyksiin ja eroavaisuuksiin ja niiden vaikutuksiin eri ihmisryhmille. Käsitellään Suomen siirtyminen historialliseen aikaan ja Ruotsin yhteyteen.''
 
''S4 Uuden ajan murrosvaihe: Tutustutaan tieteessä, taiteessa ja ihmisten uskomuksissa tapahtuneisiin muutoksiin.''
 
''S5 Suomi osana Ruotsia: Tarkastellaan kehitystä Suomessa 1600–1700-luvuilla." (OPS 2014, 258)''
 
Historian opetuksessa kannattaa oppilaille tehdä näkyväksi eri aikakausia esimerkiksi luokan seinälle koottavan aikasuoran avulla. Joillekin oppilaille historian opetushistoria on aivan uusi oppiaine, ja visuaalinen aikajana voi auttaa ymmärtämään ajan kulua. Historiaan löytyy materiaalia mm. edu. fi sivustolta,.
 
http://www.edu.fi/verkko_oppimateriaalit/historiaa_maahanmuutajille Tekstit ovat helpotettuja, mutta silti vielä haastavia valmistavan oppilaille.
 
http://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/opetus/opetuspaketit/esihistoria/tietoa-esihistoriasta linkistä löytyy tietoa Suomen esihistoriasta, teksti on vaikeaa, mutta tässä esitetään Suomen esihistoriaa kuvin ja aikajanan avulla.
 
=== 5.2 Ympäristöoppi ===
''Ympäristöopin tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 3–6 Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat tavoitteiden saavuttamista ja hyödyntävät paikallisia mahdollisuuksia. Sisältöalueista muodostetaan kokonaisuuksia eri vuosiluokille.''
 
''S1 Minä ihmisenä: Sisältöjä valitaan siten, että ne liittyvät ihmisen rakenteeseen ja keskeisiin elintoimintoihin sekä ihmisen kasvun ja kehityksen eri vaiheisiin. Sisällöissä kiinnitetään huomiota kehityksen ajankohtaisiin muutoksiin ja niiden yksilöllisen luonteen ymmärtämiseen. Käsitellään ikäkauden mukaisesti seksuaalista kehitystä ja ihmisen lisääntymistä. Harjoitellaan tunnistamaan oman kehon ja mielen viestejä ja tiedostamaan omia ajatuksia, tarpeita, asenteita ja arvoja. Perehdytään terveyden osa-alueisiin ja voimavaroihin, arjen terveystottumuksiin, mielenterveystaitoihin, sairauksien ehkäisyyn ja itsehoitotaitoihin. Lisäksi harjoitellaan tunteiden tunnistamista, ilmaisua ja säätelyä. Tunnistetaan omaa oppimista tukevia asioita.''
 
''S2 Arjen tilanteissa ja yhteisöissä toimiminen: Oppimistehtäviä ja sisältöjä valitaan siten, että ne liittyvät arjen tilanteissa ja yhteisöissä toimimiseen. Harjoitellaan selittämään arjen tilanteita, ilmiöitä ja teknologiaa eri tiedonalojen käsitteillä ja malleilla. Tutkitaan laitteiden toimintaperiaatteita ja erilaisia rakenteita. Harjoitellaan turvallisuuden edistämistä ja turvataitoja esimerkiksi seuraavilla osa-alueilla: liikenne-, palo-, sähköturvallisuus, tapaturmat, myrkytykset, päihteet, kiusaamisen ehkäisy, fyysinen ja henkinen koskemattomuus sekä toiminta ensiapu- ja vaaratilanteissa. Harjoitellaan toimimista erilaisissa yhteisöissä sekä pohditaan erilaisten vuorovaikutustilanteiden ja yhteisöjen merkitystä hyvinvoinnille.''
 
''S3 Löytöretkelle monimuotoiseen maailmaan: Monipuolisten alueellisten esimerkkien ja ajankohtaisten uutisten avulla hahmotetaan Suomen, Pohjoismaiden, Euroopan ja muiden maanosien luonnonympäristöä ja ihmisen toimintaa. Keskeisiä näkökulmia ovat luonnon ja kulttuurien moninaisuuden arvostaminen sekä globaalin ymmärryksen vahvistaminen. Maailmankuvan ja sen alueellisen viitekehyksen rakentamisessa käytetään monipuolisesti karttoja ja muuta geomediaa.''
 
''S4 Ympäristön tutkiminen: Sisällöiksi valitaan omaan elinympäristöön liittyviä tutkimustehtä- viä. Elinympäristössä kiinnitetään huomiota elolliseen ja elottomaan luontoon, rakennettuun ja sosiaaliseen ympäristöön sekä ympäristön ilmiöihin, materiaaleihin ja teknologisiin sovelluksiin. Tehtävien avulla harjoitellaan tutkimuksen tekemisen eri vaiheita. Tutkitaan säätä sekä maa- ja kallioperää. Tutkimalla kappaleiden liikkeiden muutoksia tutustutaan voiman käsitteeseen. Tunnistetaan eliöitä ja elinympäristöjä, laaditaan kasvio ohjatusti sekä tutkitaan kokeellisesti kasvien kasvua. Kotiseudun erilaisten ympäristöjen merkitystä havainnoidaan myös hyvinvoinnin näkö- kulmasta. Tutustutaan ympäristössä toimimisen oikeuksiin ja velvollisuuksiin.''
 
''S5 Luonnon rakenteet, periaatteet ja kiertokulut: Erilaisten materiaalien ja aineiden avulla tarkastellaan olomuotoja ja aineiden ominaisuuksia. Palaminen, yhteyttäminen ja veden kiertokulku muodostavat pohjan aineen muutosten ja aineen säilymisen periaatteen hahmottamiselle. Lämpötilan mittaamisen, lämpöenergiaan perehtymisen ja energialajien muuntumisen avulla tutustutaan energian säilymisen periaatteeseen. Tutkitaan ääni- ja valoilmiöitä. Perehdytään lähiavaruuteen, vuodenaikoihin, päivän ja yön vaihteluun sekä maapallon rakenteeseen. Tutkitaan eliöiden ja niiden elinympäristöjen sekä ihmisen toiminnan vuorovaikutussuhteita. Tutustutaan ravintoketjuihin, eläinten ja kasvien lisääntymiseen, ravinnon tuotantoon ja ruoan reitteihin sekä metsien hyötykäyttöön.''
 
''S6 Kestävän tulevaisuuden rakentaminen: Sisältöjä valittaessa otetaan huomioon luonnon monimuotoisuuden vaaliminen, ilmastonmuutos ja sen hillitseminen, luonnonvarojen kestävä käyttö, terveyden edistäminen, oman kulttuuriperinnön vaaliminen, monikulttuurisessa maailmassa eläminen sekä ihmiskunnan globaali hyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa. Pohditaan oman toiminnan vaikutuksia itselle, toisiin ihmisiin, eläinten hyvinvointiin, luontoon ja yhteiskuntaan. Harjoitellaan ympäristövastuullista toimintaa omassa lähiympäristössä sekä toisista huolehtimista. Toteutetaan yhteinen vaikuttamisprojekti, jossa harjoitellaan osallistumista ja vaikuttamista paikallisella tai globaalilla tasolla. (OPS 2014, 242)''
 
Sisältöalue 2 pitää sisällään mm. turvallisuuskasvatuksen.
 
https://www.liikenneturva.fi/fi/selkosuomi sivustolta löytyy ohjeita liikenteeseen selkosuomeksi.
 
https://www.liikenneturva.fi/fi/eri-ikaisena/lapset-0-14/vinkkeja-vanhemmalle sivustolta löytyy liikenneaiheisia tehtäviä peruskouluikäisille, sekä videoklippejä liikenteessä liikkumisen harjoitteluun.
 
http://www.tulikettu.net/ Pirkanmaan palolaitoksen kouluille ja esiopetukseen suunniteltu Tulikettu-materiaali. Materiaalissa on hyvät kuvat ja teksti selkeää.
 
https://www.hyria.fi/files/64/Ensiapu.pdf Hyrian ensiapumateriaali jo ammattiin opiskeleville selkosuomeksi. Sopii suomea jo osaaville, lyhyitä tekstejä ja kuvia ja mukana sanaselitykset.
 
http://www.kll.fi/filebank/647-Punaisen_Ristin_ensiapupaketti_alakouluille_Opettajan_opas.pdf SPR:n ensiapuvihkonen tapaturmien ensiavun opettamiseksi alakouluilla,
 
https://www.punainenristi.fi/koulusivut SPR:n koulusivut, joilla enemmmänkin materiaalia aiheina Ensiapu, terveys ja hyvinvointi, Globaalikasvatus, Rasismi, Ystävänpäivä, Punaisen Ristin viikko
 
[[Luokka:Erityisopetus. Erityiskasvatus. Erityiskoulut]]