Ero sivun ”S4 Suurten sotien aika/Kylmä sota jäädyttää suurvaltasuhteet” versioiden välillä

Toisen maailmansodan aikana taistelu yhteistä vihollista vastaan oli yhdistänyt liittoutuneet eli Neuvostoliiton sekä länsimaat Yhdysvallat ja Ison-Britannian. Hitlerin Saksan kukistuttua yhteinen riemu vaihtui nopeasti syvän keskinäisen epäluulon ilmapiiriin. Sodan jälkeen Eurooppa ja suuri osa maailmaa jakautui neljän vuosikymmenen ajaksi kahtia, kilpailevien supervaltojen johtamiin leireihin,: Neuvostoliiton johtamaan kommunistiseen maailmaan eli ''itäblokkiin'' sekä Yhdysvaltojen ja sen läntisten liittolaisten muodostamaan ''länsiblokkiin''.

Keskinäisen kilpailun lisäksi osapuolia erottivat erilaiset poliittiset ja taloudelliset yhteiskuntajärjestelmät. Länsimaat olivat demokraattisia markkinatalousmaita, itäblokin maat kommunistisia yksipuoluejärjestelmiä. Tätä toisen maailmansodan lopusta aina 1980-luvun jälkipuoliskolle kestänyttä jakoa kutsutaan maailman historiassamaailmanhistoriassa nimellä kylmä sota. Nimitys juontaa juurensa siitä, että Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä ei käyty varsinaisia ”kuumia” sotia. Syynä tähän oli supervaltojen välinen kilpavarustelu. Neuvostoliiton onnistuttua 1940-luvun lopussa tekemään ydinkokeen, molemmilla valtioilla oli pian hallussaan valtavat määrät ydinaseita, mistä syystä liittoutumien keskinäisen sodankäynnin pelättiin voivan tuhota koko maailman. Tätä tilannetta, jossa sotaa ei uskallettu aloittaa, kuvattiin termillä ''kauhun tasapaino.'' Varsinaiset sodat käytiin supervaltojen liittolaisten kesken Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Euroopan jako oli seurausta toisen maailmansodan jälkeisestä asetelmasta. Neuvostoliitto oli sodan lopulla miehittänyt Saksan itäosat sekä itäisen Euroopan. Neuvostojohdon näkökulmasta maa oli ollut yksinäinen, vihollisten ympäröimä kommunistinen saareke. Saksan hyökkäys oli koetellut Neuvostoliittoa ankarasti. Sota oli raunioittanut maan länsiosat ja sen seurauksena noin 20  miljoonaa neuvostoliittolaista oli kuollut. Lisätäkseen turvallisuuttaan Neuvostoliitto alkoi pystyttää miehittämiinsä Itä-Euroopan maihin itselleen uskollisten kommunistien johtamia hallituksia. Itä-Euroopan maiden asukkaiden enemmistö ei kannattanut kommunisteja. Neuvostoliitto joutuikin pakottamaan miehittämänsä maat liittolaisikseen. Länsi-Euroopasta käsin kehitystä seurattiin huolestuneina. Ison-Britannian pääministeri Winston Churchill kuvasi Itä-Euroopan eristämistä vuonna 1946 seuraavasti: ”Stetinistä Itämeren rannalta aina Triesteen Adrianmeren rannalle on rautaesirippu laskettu mantereen poikki...”.poikki…” Churchillin puheessaan mainitsema rautaesirippu jäi elämään Itä-Euroopan eristyneisyyden vertauskuvana.

[[File:Berlin Wall 2003.jpg|300px|thumb|right|Berliinin muuri rakennettiin keskelle Berliinin kaupunkia erottamaan itä ja länsi toisistaan. Siitä tuli yksi kylmän sodan symboleista. Muuria ryhdyttiin purkamaan vasta vuonna 1989. Kuvassa muurin jäännöksiä lähellä Potsdamin aukiota 2003.]]Saksan olojen järjestäminen oli eräs toisen maailmansodan jälkeisen ajan tärkeimmistä kysymyksistä. Saksan kilpailu muiden Euroopan suurvaltojen kanssa oli johtanut kahteen suunnatonta tuhoa ja kymmeniä miljoonia kuolonuhreja synnyttäneeseen maailmansotaan. Erityisesti Neuvostoliitto pyrki varmistamaan, ettei Saksa enää uhkaisi sitä. Neuvostoliitto vaati Saksalta myös suuria sotakorvauksia. Yhdysvallat puolestaan ei halunnut luovuttaa Neuvostoliitolle määräysvaltaa Saksassa. Tilapäisenä ratkaisuna Saksa ja sen pääkaupunki Berliini jaettiin Neuvostoliiton jasekä länsivaltojen IsoIson-Britannian, Yhdysvaltojen sekäja Ranskan hallitsemiin miehitysvyöhykkeisiin. Tilapäiseksi tarkoitetusta ratkaisusta tuli lopulta tila pysyvä yli 45  vuoden ajaksi.

[[File:BerlinerBlockadeLuftwege.png|thumb|left|Berliinin saarron aikana Länsi-Berliiniä huollettiin lentokoneiden avulla melkein vuoden ajan. Neuvostoliiton katkaistua maayhteyden, kolmea eri reittiä saapuvien lentokoneiden piti laskeutua Berliiniin sekunnilleen aikataulussa vuorokauden ympäri, jotta miljoonakaupungin ruokahuolto saatiin toimimaan.]]

Yhdysvalloissa seurattiin huolestuneina Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvua Itä-Euroopassa. Euroopan olojen vakaannuttamiseksi ja tyytymättömyydestä johtuvastajohtuvan kommunistien valtaannousun estämiseksi Yhdysvallat tarjosi Euroopan maille Marshallin apuna tunnettua jälleenrakennusta varten jaettua rahoitusta. Neuvostoliitto ja sen painostuksesta myös Itä-Euroopan maat kieltäytyivät avusta. Myöskään Suomessa ei haluttu uhmata Neuvostoliittoa, vaan kieltäydyttiin avun vastaanottamisesta. Berliinin saarron jälkeen Yhdysvalloissa haluttiin turvata Länsi-Euroopan maiden asema sotilaallisesti. Vuonna 1949 perustettiin Pohjois-Atlantin puolustusliitto NATO, jonka jäseniksi tuli ensi vaiheessa suuri osa Länsi-Euroopan maista. NATO:nNATOn jäsenmaat sopivat puolustavansa yhdessä Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi joutuvaa liittolaistaan. Vastaava itäinen sotilasliitto, Varsovan liitto, solmittiin vuonna 1955, sen jälkeen kun Saksa hyväksyttiin NATO:nNATOn jäseneksi.

Toisen maailmansodan lopulla käydyissä neuvotteluissa liittoutuneet olivat sopineet perustavansa kansainvälisen järjestön, jonka tarkoituksena oli edistää maailmanrauhaa ja toimia areenana kansainvälisille neuvotteluille ja kiistojen selvittämiselle rauhanomaisesti. Sodan jälkeen perustettiin Yhdistyneet Kansakunnat eli YK, joka korvasi ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustetun, tehtävässään epäonnistuneen Kansainliiton. Aluksi YK:n jäseniksi hyväksyttiin ainoastaan sodan voittajavaltiot., ja 1950-luvulta alkaen muitakin alettiin ottaa jäseniksi. Suomesta tuli YK:n jäsenvaltio vuonna 1955.