|
===Korvikkeita ja vastikkeita===
VälirauhanTalvisodan aikanajälkeen elintarviketilanteenelintarviketilanne todettiinSuomessa nopeastialkoi heikkenevänheikentyä nopeasti. Syynä tähän olivat luovutetuille alueille jäänyt maatalousmaa (noin 10 % peltojen kokonaispinta-alasta) jasekä ulkomaankaupan voimakasvaikeutuminen laskutoisen maailmansodan seurauksena. Sotaa käyvistä maista ei ollut mahdollista entiseen tapaan ostaa elintarvikkeita eikä maanviljelyksessä tarvittavia lannoitteita. Valtion oli pakko alkaa säännöstellä elintarvikkeita, jonkajotta takianiitä ulkomailtariittäisi ennenkaikille. sotaaSota-ajasta on toisinaan käytetty myös nimitystä pula-aika, koska elintarvikkeista ja tuotujenmonista lannoitteidentavaroista määräoli laskisuoranaista romahdusmaisestipulaa.
Maantilojen omistajille määrättiin luovutusvelvollisuus. Osan maatilan tuotosta tuottajat saivat pitää itsellään, loput tuli luovuttaa valtiolle. Jotkut maatilojen omistajat piilottivat osan sadosta ja ansaitsivat listätuloja myymällä sen laittomasti niin sanotusti mustassa pörssissä tai esimerkiksi kaupungeissa asuville tuttaville tai sukulaisille. Mustan pörssin kauppa oli laitonta ja hinnat korkeita.
Käytännössä elintarvikkeiden säännöstely toteutettiin siten, että maataloudesta elantonsa saavalle väestölle määrättiin luovutusvelvollisuus lukuun ottamatta maataloustuotannon sitä osaa, jonka tuottaja sai pitää oman taloutensa arvioitua kulutusta varten. Luovutusvelvollisuuden valvonta oli hankalaa ja käytännössä oli yleistä, että maataloustuottajat pidättivät käyttöönsä suuremman määrän elintarvikkeita kuin olisi ollut sallittua. Tämä ylijäämä myytiin sitten joko mustaan pörssiin tai suoraan esimerkiksi kaupungeissa asuville tuttaville tai sukulaisille.
Kuluttajille sen sijaan jaettiin ostokortteja,. joitaOstokorteilla vastaansai pystyihankkia hankkimaanniissä kerrotun määrän elintarvikkeita, kuten lihaa, voita, maitoa tai muitajauhoja. hyödykkeitäElintarvikkeiden valtionlisäksi ylläpitämänsäännösteltiin jakelujärjestelmänmonia myyntipisteistätavaroita, kuten kenkiä, vaatteita tai saippuaa.[3] Säännöstelyn ollessa laajimmillaan kuluttajalla täytyi olla käytössään 51 erilaista ostokorttia,. joistaEri osaihmisillä koskioli muitakinlupa hyödykkeitäostaa kuinerilaisia elintarvikkeitamääriä (esimerkiksi jalkineita, vaatteitaruokaa ja saippuaa)muita tuotteita. Esimerkiksi raskasta työtä tekevien miesten leipäannos oli yli kaksinkertainen verrattuna kevyttä työtä tekevien tai pienten lasten annoksiin.
Koska erityisesti lihasta ja ulkomaisista tuotteista oli pulaa, kehitettiin niiden tilalle erilaisia vastikkeiksi ja korvikkeiksi kutsuttuja elintarvikkeita. Korvikkeissa oli mukana jonkin verran alkuperäistä elintarviketta, vastikkeet oli tehty kokonaan jostain muusta. Esimerkiksi kahvin säännöstely aloitettiin vuonna 1939. Koska kahvin tuonti oli vaikeaa, myytiin kaupoissa korviketta, missä kahvin sekaan oli sotkettu paahdettuun viljaan. Myös voikukan juurta käytettiin tähän tarkoitukseen. Myös luonnosta keräämällä saatiin raaka-aineita ruoanvalmistukseen. Esimerkiksi nokkosta ja voikukanlehtiä sekä suolaheinää käytettiin keittojen ja muhennoksien valmistuksessa. Lihan sijaan käytettiin muita eläinten ruhon osia, kuten munuaisia. Myös kaupunkilaiset kasvattivat mahdollisuuksien mukaan ruokaa omilla palstoillaan ja jotkut saattoivat pitää ullakolla laitonta sikaa, joka myöhemmin teurastettiin ja syötiin.
Säännöstellyn ”korttiannoksen” määrittämiseksi suomalaiset jaettiin ammattialojen mukaan erilaisiin ryhmiin, joille määrättiin omat annoksensa. Ryhmien määrä vaihteli sodan mittaan ja esimerkiksi kesällä 1940 oli käytössä neljä eri ryhmää, jotka nimettiin A:sta D:hen. Syksyllä 1941 ryhmiä oli viisi (A–E), joiden saamista leipävilja-annoksista esimerkki (ryhmien saamat elintarvikeannokset noudattelivat muidenkin elintarvikkeiden osalta suuruudeltaan pääpiirteissään kyseistä luetteloa):[3]
A-kortti (lapset alle 7 v.) saivat leipää viljaksi laskettuna 200 g/vrk
B-kortti (kevyen työn tekijät ja lapset 8–12 v.) 200 g/vrk
C-kortti (raskaanpuoleisen työn tekijät ja lapset 13-16 v.) 250 g/vrk
D-kortti (raskasta ruumiillista työtä tekevät) 300 g/vrk
E-kortti (erittäin raskasta ruumiillista työtä tekevät) 425 g/vrk.
Muista elintarvikkeista mainittakoon esimerkkinä B-kortin saaneiden henkilöiden annoksia elintarviketilanteen ollessa kriittisimmillä kevään ja alkukesän 1942 aikana. B-kortti oikeutti ostamaan säännöstelyn piirissä niukan leipävilja-annoksen lisäksi muun muassa[16]:
2 dl maitoa päivää kohden
150 g voita kuukaudessa
433 g lihaa / kk
750 g sokeria / kk.
===Kaupunkien pommitukset===
| 