Ero sivun ”S2 Erilaisia elämäntapoja/Maailman kulttuuripiirit” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Opetustuubi (keskustelu | muokkaukset)
Opetustuubi (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 2:
[[File:Civilizations map.png|thumb|Yksi tapa jakaa maailmaa kulttuuripiireihin.|624x624px]] Jos sinulla on luokkakavereita, joiden suku on joskus muuttanut Suomeen jostain muualta, olet ehkä huomannut, että teillä saattaa olla jotain erilaisia tapoja. Tämä johtuu siitä, että kaikkialla maailmassa ihmiset eivät elä samalla tavalla. Kulttuureita tutkivat ihmiset ovat jakaneet maailmaa eri tavoin kulttuurialueisiin tai -piireihin.
 
Alueille annetut nimet sekä rajat ovat ihmisten kehittämiä ja jakoja voidaan tehdä eri tavoin. Kulttuurialueen nimi tulee alueen vallitsevasta kulttuurista, mutta samalta alueelta voi löytää valtakulttuurista eroaviakin kulttuurisia piirteitä. Alueiden rajat eivät myöskään läheskään aina oikeasti ole niin selkeä- ja tarkkarajaisia kuin kartalla saattaa näyttää.
 
Jaot ovat keinotekoisia, mutta auttavat hahmottamaan maailman kulttuurista moninaisuutta. Aluejakoon vaikuttavat esimerkiksi alueen uskonnot, perinteet, arvot, kielet sekä historia. Oheinen kartta on karkea yleistys kulttuureista, ja eri kulttuuripiirien sisältä voidaan löytää pienempia kulttuuripiirejä. Esimerkiksi länsimainen kulttuuri voidaan jakaa vielä pienempiin angloamerikkalaiseen ja eurooppalaiseen kulttuuriin. Eurooppalainen kulttuuri voidaan puolestaan jakaa pohjoiseurooppalaiseen, keskieurooppalaiseen ja eteläeurooppalaiseen kulttuuriin ja nämä voidaan taas jakaa pienempiin kulttuuripiireihin.