Ero sivun ”S1 Esihistoriallinen aika ja sivilisaation synty/Maailma ennen ihmistä” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Opetustuubi (keskustelu | muokkaukset)
Opetustuubi (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 2:
Maailmankaikkeus tarkoittaa kaikkea sitä, mitä on olemassa. Ihmisiä on aina kiinnostanut tietää, miten maailmankaikkeus on syntynyt. Sille on annettu aikojen kuluessa erilaisia selityksiä. Esimerkiksi joissakin uskonnoissa kerrotaan, että jokin yliluonnollinen olento, jumala tai jumalat ovat luoneet maailman. Myös kansantaruissa on kertomuksia maailman synnystä. Esimerkiksi suomalaisten kansalliseepos Kalevalassa kerrotaan, kuinka maailma sai alkunsa suuren sotkalinnun munasta.
 
Myös tieteessä on jo kauan oltu kiinnostuneita maailmankaikkeuden syntymästä. Vaikka emme satojen vuosien työstä huolimatta vieläkään täysin ymmärrä, kuinka maailmankaikkeus syntyi, lähestymme koko ajan ymmärrystä. '''Tieteellisten todisteiden perusteella''' yleisesti hyväksytty käsitys on''',''' että '''maailmankaikkeus sai alkunsa valtavan suuressa räjähdyksessä.''' Tästä tapahtumasta käytetään suomeksi nimitystä '''alkuräjähdys''' (englanniksi '''Big Bang''' eli suuri pamaus) ja tämänhetkisen tiedon perusteella näyttäisi siltä, että '''se tapahtui noin 13,8 miljardia vuotta sitten''' <ref>{{Verkkoviite|osoite=httpshttp://www.ursaaikavaellus.fi/yhdaikamatka/komeetta13720/esitelma/enqvist.htm|nimeke=Mitä oli ennen alkuräjähdystä?Alkuräjähdys|julkaisu=www.ursa.fiAikavaellus|viitattu=2018-09-2627|ietf-kielikoodi=fi}}</ref>.
 
== Maapallo syntyi noin 4,6 miljardia vuotta sitten ==