Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Egypti/Vanha valtakunta” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Käyttäjän 86.115.240.3 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Anr tekemään versioon.
Jni (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 46:
Pyramidienrakentajien kylä sijaitsi hieman rakennustyömaan ulkopuolella. Osa hautausmaan muistomerkeistä, jotka kuuluvat työläisten johtajille on sangen hienoja. Köyhimpiinkin hautoihin on haudattu esimerkiksi olutta. Hautausmaalle haudatuista noin puolet on naisia ja neljännes lapsia. Tämä osoittaa, että rakentajat asuivat työmaan juuressa perheineen. Monet uskovatkin, että rakentajat olivat vapaaehtoisia, joita uskonnollinen kutsumus ajoi pyramidia rakentamaan.
 
[[Tiedosto:Cheops pyramid 01.jpg|thumb|350px|left|Kheopsin pyramidi Gizassa oli paljon Djoserin pyramidia suurempi.]] Rakentajien kylän kupeessa sijaitsi kaksi leipomoa, jotka tuottivat satoja leipiä päivässä. Kalankäsittely laitoksesssalaitoksessa käsiteltiin tuhansia kaloja. Ruuantuotanto oli tehdasmaista. Kalan lisäksi tarjolla oli lammasta, sikaa, ankkaa ja jopa erinomaista nautaa. Vaikka muut eläimistä olisivat kasvaneet työmiesten pihoillakin, täytyi naudanlihaa tuoda Niilin suiston viljavilta laitumilta asti. Kenties se olikin tarkoitettu työmaata johtavien virkamiesten pöytiin tai ehkä sitä uhrattiin temppeleissä. Vaikka lihaa olikin tarjolla, tavalliset työmiehet söivät sitä harvoin. Osa ruuasta saattoikin olla tarkoitettu temppeliuhriksi.
 
Pyramidin rakentaminen vaati tehokasta hallintoa ja työnjakoa. Työntekijät olivat jakautuneet työporukoihin eli tiimeihin, joilla oli sellaisia nimiä kuin ''Khufun ystävät'' tai ''Menkauren juopot''. Kukin tiimi oli vastuussa tietystä osasta pyramidityömaata. Tiimit jakautuivat sitten yhä pienempiin työryhmiin. On mahdollista, että myös naiset osallistuivat raskaaseen rakennustyöhön, sillä eräiden ruumiissa on merkkejä raskaasta työstä. Työ pyramideilla olikin kovaa, kuumaa ja hikistä. Ilma on todennäköisesti ollut savuinen, koska tulta tarvittiin leivän leipomiseen, työkalujen valmistukseen ja saviesineiden kovettamiseen.