Ero sivun ”Ihokarvojen poistaminen” versioiden välillä

Merkkaukset: Mobiilimuokkaus mobiilisivusto-muokkaus
 
====Sokerointi====
Sokerointi on eräänlainen kuumavahauksen muoto, jossa vaha-aines valmistetaan itse keittämällä. Seos valmistetaan sekoittamalla suureen määrän sokeria pieni määrä vettäsekoittamkdbdmslslsldljdhdjfkdldhhkjflyfkgzgkfkfyllgliytotkjdjgdmhflflrkglydlyflrlyfkydlyettä ja esim. sitruunamehua. Seosta keitetään kunnes se muuttuu kullankeltaiseksi, jonka jälkeen sen annetaan jäähtyä, jolloin keitoksesta tulee paksumpaa. Varsinainen karvojen poisto tapahtuu levittämällä paksuuntunutta seosta lämpimänä (ei polttavana) iholle, jonka jälkeen sen levitetyn kohdan päälle painellaan karvojen kasvusuuntaan esim. pellavakankainen kaistale, joka sitten repäistään nopeasti irti myötäkarvaan. Sokeriseoksen tulee pysyä koko opastaa aikana riittävän lämpimänä, jotta sitä voi levittää helposti iholle. Liian kuuma seos voi kuitenkin aiheuttaa palovammoja, joten lämpötila tulee pitää juuri oikeana. Sokeriseosta voi myös säilyttää pitkiäkin aikoja, jolloin uudelleenkäytön yhteydessä seosta lämmitetään kunnes siitä tulee juoksevaa. Seos on vesiliukoista ja sen voi pestä helposti pois lämpimällä vedellä. Sokerointi ei ole tehokasta, jos karvat ovat alle 0,2 cm pitkiä.
 
Tässä olisi ohjeita mikäli itse haluaa kokeilla
Rekisteröitymätön käyttäjä