Ero sivun ”S2 Erilaisia elämäntapoja/Maahanmuuttajat tuovat mukanaan lähtömaansa kulttuuria” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Opetustuubi (keskustelu | muokkaukset)
Opetustuubi (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 4:
'''Maahanmuuttajaksi eli siirtolaiseksi kutsutaan ihmistä, joka siirtyy pysyvästi asumaan toiseen maahan'''. Osa siirtolaisista on lähtenyt kotimaastaan vapaaehtoisesti, osa taas pakon edessä. '''Vapaaehtoisen lähtemisen''' taustalla voi olla esimerkiksi työpaikan saaminen toisesta maasta, koulutukseen lähteminen tai vaikkapa seikkailunhalu ja vaihtelun hakeminen. Osa taas saattaa tulla vaikkapa rakkauden perässä.
 
Joskus ihmiset joutuvat kuitenkin lähtemään kotiseudultaan pakon edessä. Tyypillisesti tällainen pakko voi olla sota, konflikti tai erilaisista syistä johtuva vaino, jotka saavat lähtijän pelkäämään oman henkensä ja terveytensä puolesta. Myös luonnonkatastrofit, kuten kuivuus ja tulvat saattavat tehdä kotiseudun asuinkelvottomaksi. Oman henkensä ja terveytensä puolesatpuolesta pelkäävällä on oikeus hakea toisesta maasta '''turvapaikkaa.''' Turvapaikan hakeminen on jokaisen ihmisen '''ihmisoikeus.''' Turvapaikan saaminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan kohdemaa päättää, onko hakija turvapaikan tarpeessa.

Turvapaikanhakijasta tulee '''pakolainen''', mikäli hänelle myönnetään kohdemaassa turvapaikka. Suomi on kansainvälisin sopimuksin sitoutunut antamaan kansainvälistä suojelua sitä tarvitseville<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://intermin.fi/maahanmuutto/turvapaikanhakijat-ja-pakolaiset|nimeke=Turvapaikanhakijat ja pakolaiset|julkaisu=Sisäministeriö|viitattu=2019-02-04|ietf-kielikoodi=fi-FI}}</ref>. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan konfliktien ja vainon vuoksi pakenemaan joutuneita ihmisiä on maailmassa tällä hetkellä 65,6 miljoonaa<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://pakolaisapu.fi/pakolaisuus/pakolaisuus-maailmalla/|nimeke=Pakolaisuus maailmalla|julkaisu=Suomen pakolaisapu|viitattu=2019-02-04|ietf-kielikoodi=fi}}</ref>.
 
{{Perusopetuksen keskustelulaatikko|*Suomen pakolaisavun mukaan joka minuutti 20 ihmistä maailmassa joutuu jättämään kotinsa ja pakenemaan. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan tällä hetkellä maailmassa on 65,6 miljoonaa konfliktien tai vainon vuoksi kotinsa jättämään joutunutta ihmistä. Keskustelkaa ja pohtikaa asiaa mahdollisimman monelta eri näkökantilta.