Ero sivun ”S2 Erilaisia elämäntapoja/Kristinusko” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Opetustuubi (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Opetustuubi (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 8:
 
'''Kristinuskolla on ollut suuri vaikutus länsimaiseen ja eurooppalaiseen kulttuurin ja se vaikuttaa ainakin toistaiseksi myös sinun elämääsi, uskotpa jumalaan tai et.''' Esimerkiksi Suomen lipussa on kristinuskon tunnus, sunnuntai on perinteisesti ollut vapaapäivä (Raamatussa käsketään pyhittää lepopäivä ja kerrotaan, kuinka luotuaan maailman jumalakin lepäsi sunnuntaina) ja vasta aivan viime vuosina kaupat ovat saanet luvan olla auki myös sunnuntaisin, tärkeimpinä kristillisinä juhlina, jouluna ja pääsiäisenä sinulla on vapaapäiviä koulusta ja itse asiassa koko länsimainen ajanlasku alkaa siitä vuodesta, kun Jeesuksen uskotaan syntyneen. Vuosi 2017 tarkoittaa siis 2017. vuotta Jeesuksen syntymästä. Kun historian oppikirjassa mainitaan vaikkapa vuosi 300 eaa., tarkoitetaan vuotta 300 ennen ajanlaskumme alkua, eli vuotta nolla, eli Jeesuksen syntymävuotta.
 
[[Luokka:S2 Erilaisia elämäntapoja]]