Ero sivun ”S2 Erilaisia elämäntapoja/Katsomukset maailmalla” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Opetustuubi (keskustelu | muokkaukset)
Opetustuubi (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 18:
=== Kristinusko on maailman suurin uskonto ===
'''Väkimäärässä mitattuna maailman suurin uskonto on kristinusko.''' Se on syntynyt noin 2000 vuotta sitten lähi-idässä eläneen Jeesus Nasaretilaisen toiminnan seurauksena. Kristinuskon kannattajat eli '''kristityt''' uskovat Jeesuksen olleen jumalan poika, joka tuli noin 2000 vuotta sitten maan päälle. Tarinoita hänen teoistaan sekä opetuksistaan on kerätty ''uuteen testamenttiin'', joka yhdessä ''vanhan testamentin'' kanssa muodostaa kristittyjen pyhän kirjan, '''Raamatun'''. Kristityille Raamattu antaa ohjeita hyvään elämään esimerkiksi Jeesuksen opetusten muodossa. Se myös sisältää 10 käskyä. Ne ovat kymmenen ohjetta, joita kristityn tulee noudattaa ja jotka kristityt uskovat saadun suoraan jumalalta. Raamatussa kerrotaan myös kristinuskon näkemys siitä, kuinka maailma on saanut alkunsa.
[[Tiedosto:Suomen väestö vuonna 2018 uskontokunnan mukaan.svg|alt=Suomen väestö vuonna 2018 uskontokunnan ja katsomuksen mukaan. Suurin kristinuskon suuntaus Suomessa on evankelis-luterilaisuus.|pienoiskuva|530x530px|Suomen väestö vuonna 2018 uskontokunnan ja katsomuksen mukaan. Suurin kristinuskon suuntaus Suomessa on '''evankelis-luterilaisuus.''']]
'''Kristinusko ei kuitenkaan ole vain yksi samalla tavalla ajattelevien ryhmä.''' Vaikka kaikkia kristittyjä yhdistääkin usko yhteen ja samaan jumalaan ja Jeesukseen, ovat erimielisyydet siitä, mitä tämä jumala tahtoo ihmisten tekevän ja miten tätä jumalaa tulisi palvella jakaneet kristityt 2000 vuoden aikana useampaan kristittyyn kirkkoon. Sinunkin koulustasi tai kaveripiiristäsi saattaa löytyä esimerkiksi evankelis-luterilaisia, ortodokseja tai katolisia, jotka kaikki ovat kristittyjä. Näiden lisäksi on vielä monia muita kristillisiä kirkkoja tai näiden alaisuudessa toimivia suuntauksia.