Ero sivun ”S2 Erilaisia elämäntapoja/Islam” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Opetustuubi (keskustelu | muokkaukset)
Opetustuubi (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 9:
Länsimainen historiantutkimus on kyseenalaistanut joitakin islamin syntyhistoriasta kerrottavia asioita. Se tapahtuivatko asiat niin kuin islamin piirissä kerrotaan ei kuitenkaan ole merkityksellistä, vaan olennaista on, että yli viidesosa maailman väestöstä uskoo näin tapahtuneen.
 
Islamin syntyaikoihin juutalaisuudella oli lähi-idässä merkittävä rooli ja kristinuskokin oli ollut olemassa jo noin 600 vuotta. Molemmat vaikuttivat islamin oppiin, minkä vuoksi islam luetaan yhdessä kristinuskon ja juutalaisuuden kanssa niin sanottuihin abrahamilaisiin uskontoihin. Profeetta Muhammadin sanomassa oli jo varhaisessa vaiheessa juutalaisesta ja kristillisestä perinteesta tuttuja piirteitä, kuten yksijumalaisuus ja se, että jumala ilmoittaa tahtonsa jonkun ihmisen kautta. Käsitys jumalasta maailman ja ihmisen luojana on yhteinen, ja monet juutalaisuuden ja kristinuskon henkilöt, kuten juutalaisten Abraham ja kristittyjen Jeesus esiintyvät Koraanissa. Koraanissa heidät kuitenkin nähdään islamin profeettoina, joiden kautta jumala on ilmoittanut tahtoaan ja joista viimeinen, lopullisen ilmoituksen tuonut, oli Muhammad.<ref name=":1">{{Kirjaviite|Tekijä=Hämeen-Anttila, Jaakko.|Nimeke=Islamin käsikirja Jaakko Hämeen-Anttila.|Vuosi=2008|Sivu=|Julkaisupaikka=Helsinki|Julkaisija=Loisto|www=https://www.worldcat.org/oclc/231180620|Viitattu=2019-04-29|oclc=231180620|isbn=9789524598408, 952459840X}}</ref>Kolmea yhdistää myös ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä. Islamin opin mukaan ihminen palkitaan kuoleman jälkeen tämän tekojen mukaan<ref name=":1" />ja tavoitteena on pääsy Paratiisiin.
 
== Islam tänään ==
Rivi 21:
 
== Elämää muslimina ==
[[Tiedosto:Islamic geometric patterns (Aydar kadi mosque, Bitola, Macedonia).jpg|alt=Koska Koraani kieltää ihmisen kuvaamisen, ovat monenlaiset kauniit geometriset kuviot tyypillisiä islamilaisessa kuvataiteessa.|pienoiskuva|304x304px199x199px|Koska islamilainen perimätieto suhtautuu kielteisesti ihmisen kuvaamiseen, ovat monenlaiset kauniit geometriset kuviot tyypillisiä islamilaisessa kuvataiteessa.]]
Islamin pyhä kirja ja muslimien tärkein elämänohje on nimeltään '''Koraani,''' joka jakautuu 114 kappaleeseen eli '''suuraan'''. Islamin käsityksen mukaan Koraani on jumalan sanaa ja hänen suoraa puhettaan sellaisenaan. Siksi se on myös ylin auktoriteetti ja elämänohje. Joka asettaa muslimin elämään tiettyjä velvollisuuksia. Juutalaisuuden tavoin myös islamissa ihmisen velvollisuudet korostuvat, ja ne sitovat yhtäläisesti kaikkia täysi-ikäisiä ja täysivaltaisia miehiä ja naisia<ref name=":1" />.
 
Rivi 27:
 
Koraanin jälkeen tärkein elämänohje on '''sunna''' eli profeetta Muhammadin esikuvallinen elämäntapa ja miten hän toimi erilaisissa tilanteissa. Muslimien pitäisi islamin opin mukaan elää Muhammadin esimerkin mukaisesti. Kertomuksia Muhammedin elämäntavasta ja esimerkistä kutsutaan '''haditheiksi'''.
 
Uskovaa sitovat tietyt velvollisuudet, jotka pohjaavat Koraaniin ja profeetta Muhammadin elämään. Näiden pohjalta on syntynyt niin sanottu islamilainen laki (sharia). Lain tulkinta on kuitenkin ihmisten käsissä, ja toisaalla sitä tulkitaan jyrkemmin kuin toisaalla.
[[Tiedosto:Woman wearing burqa Balkh Afghanistan.jpg|alt=Afganistanilainen nainen burqaan pukeutuneena.|pienoiskuva|200x200px|Afganistanilainen nainen burqaan pukeutuneena.]]
[[Tiedosto:Two Muslim women in tudungs at an engagement party, Brunei - 20100531.jpg|alt=Nuoria musliminaisia. Islamin vaatimus säädyllisestä pukeutumisesta ei tarkoita burqaan verhoutumista. Suurelle osalle muslimeja se tarkoittaa esimerkiksi hiusten peittämistä huivilla.|vasen|pienoiskuva|Nuoria musliminaisia. Islamin vaatimus säädyllisestä pukeutumisesta ei tarkoita burqaan verhoutumista. Suurelle osalle muslimeja se tarkoittaa esimerkiksi hiusten peittämistä huivilla.]]
Laki käsittelee hyvin yksityiskohtaisiakin asioita ihmisten yksityiselämästä. Näkyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi ruokasäännökset. Osa ruuista on kiellettyjä eli '''harám''' ja osa sallittuja eli '''halál'''. Esimerkiksi sianlihan ja muunkin väärin teurastetun lihan syöminen on harám. Toinen näkyvä esimerkki islamilaisesta laista on pukeutuminen. Molempien sukupuolten säädyllinen pukeutuminen ja naisten hunnuttaminen on säädetty Koraanissa, mutta tätä määräystä tulkitaan eri tavoin. Äärimmäisen jyrkässä tulkinnassa nainen pukeutuu '''burqaan''', joka on koko vartalon peittävä asu, jossa vain silmät näkyvät pienen pitsikoristeisen "ikkunan" takaa. '''Islamin laki ei kuitenkaan velvoita tällaiseen äärimmilleen vietyyn säädyllisyyteen''', ja monet naiset käyttävätkin vain hiukset peittävää huivia. Monessa muussakin asiassa länsimaista islamia tarkastellessa saattavat islam, sen tulkinta ja vanhat heimokulttuurit sekoittua. <ref name=":1" />
 
== Uskon peruspilarit ==
Rivi 36 ⟶ 41:
Rukoukset tulee suorittaa Mekkaan päin viisi kertaa päivässä ja periaattessa muslimin pitäisi pitää ne kaikki, jos mikään pakottava syy ei estä. Monissa julkisissa rakennuksissa maailmalla onkin rukoushuoneeseen piirretty nuoli, joka osoittaa Mekkan suunnan. Viisi rukoushetkeä ajoittuvat aamuun, keskipäivään, iltapäivään iltaan ja alkuyöhön. Jos vierailet islamilaisessa maassa, saatat kuulla rukousta edeltävän rukouskutsun, joka kaikuu muslimien pyhän rakennuksen, '''moskeijan''' yhteydessä olevasta korkeasta tornista, '''minareetista'''. Rukoilla voi yksityisesti tai toisten muslimien kanssa moskeijassa, jossa rukousta johtaa muslimien uskonnollinen johtaja '''imaami'''. Perjantai on muslimeille tärkeä päivä ja perjantain keskipäivänrukouksella on erityistä merkitystä.
 
'''Paasto''' tapahtuu muslimien ramadán-kuukauden aikana. Sen aikana muslimin tulee paastota eli pidättäytyä ruuasta, juomasta ja nautintoaineista aamuhämärästä iltahämärään. Käytännössä muslimit syövät siis ramadánin aikaan hyvin varahin aamiaisen ja myöhään illallisen. Paastota ei tarvitse, mikäli terveydelliset tai muut syyt eivät sitä mahdollista. Koska islamissa noudatetaan kuukalenteria, ramadánin paikka vaihtelee vuoden ympäri. Erityisesti kuumissa maissa paastokuukauden sattuminen kesähelteille tarkoittaa elämänrytmin hidastumista päiväksi, sillä juomatta oleminen paahtavassa helteessä vaatii veronsa. Paasto päättyy suureen juhlaan, jonka nimi on '''id al-fitr.'''<ref name=":1" />
 
'''Almuvero''' maksetaan kerran vuodessa. Almut käytetään joko köyhien tai islamin yhteiseksi hyväksi, ja se koskee vain tietyn varakkuustason ylittäviä, hyvin toimeentulevia ihmisiä. Almuveron lisäksi pidetään arvostettavana muutakin hyväntekeväisyyttä ja vapaamuotoista almujen antamista.<ref name=":1" />
[[Tiedosto:Mosquée Masjid el Haram à la Mecque.jpg|alt=Pyhiinvaellus käynnissä Kaaban temppelin ympärillä vuonna 2010.|pienoiskuva|363x363px|Pyhiinvaellus käynnissä Kaaban temppelin ympärillä vuonna 2010.]]
'''Pyhiinvaellus''' on kertaluonteinen velvollisuus. Muslimin velvollisuus on suorittaa se kerran elämässään, mikäli se on taloudellisesti, terveydellisesti ja muuten mahdollista. Pyhiinvaellus suuntautuu Mekkaan ja se täytyy suorittaa juuri pyhiinvaelluskuukauden aikaan ja tarkkoja säädöksiä ja vaiheita noudattaen. Mekkassa vaelluksen kohteena on Kaaban temppeli. <ref name=":1" />
 
== Opiskele lisää ==