Ero sivun ”Suomen historia/Itsenäinen valtio” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Jni (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
 
Rivi 1:
{{Korjattava}}
==Suomi itsenäistyy==
Suomi itsenäistyi 6. joulukuuta. 1917, kun senaatti (silloinen hallitus) hyväksyi eduskunnan ilmoituksen Suomen itsenäistymisestä.
 
==Sisällissota==
SisällisotaSisällissota alkoi 27. tammikuuta. 1918, kun punaiset yrittivät ryhtyä vallankaappaukseen. Punaisten tarkoituksena oli vangita kaikki senaattorit (ministerit), mutta siinä epäonnistuttiin. Osa senaattoreista oli piilossa Helsingissä ja loput olivat jo lähteneet Vaasaan. Kun punaiset olivat kaappaneet Helsingissä vallan, perustettiin vallankumoushallitus Suomen kansanvaltuuskunta Kullervo Mantereen johdolla. (Punaisten pulella taisteli myös venäläisiä.) Jonkinlainen rintamalinja syntyi Tampereen-Lahden-Lappeenrannan-Viipurin -linjan pohjoispuolelle. Rintama oli hajanainen tukikohtien joukko. Punaiset aloittivat hyökkäyksen valkoiseen Suomeen, mutta punaisten hyökkäys tuli torjutuksi samaan aikaan aloitetulla valkoisten suurhyökkäyksellä ja sen seurauksena punaiset menettivät Tampereen valkoisille 6. huhtikuuta. 1918. Kansanvaltuuskunta pakeni Pietariin Viipurin kautta. Valkoiset saivat suurta voimanlisää koska saksalaiset, joita oli 10 000 henkeä aloittivat maihinnousun Hangossa. Lahti ja Helsinki vallattiinkin saksalaisten voimin. Valkoiset valtasivat punaisilta Viipurin huhtikuun lopussa. Sisällissota päättyi toukokuussa valkoisten voittoon.
 
==Kuningaskunta tavoitteena==
Rivi 29:
==Pohjoismainen suuntaus ja kansainliitto==
 
Kuten pikkuvaltiot, myös Suomi katsoi että Kansainliitto tarjoaisi hyvän turvan maan itsenäisyydelle. Suomi pääsi kansainliittoon vuonna 1920. Kun Kansainliitto ratkaisi Ahvenanmaan kysymyksen Suomen eduksi, Suomessa luotettiin rauhanturvajärjestöön. Suomi toimi myös 3kolme vuotta kansainliitossa neuvoston jäsenenä. Suhteet Neuvostoliittoon paranivat 1920-luvulla. Kun Neuvostoliitto tarjosi Suomelle hyökkäämättömyyssopimusta vuonna 1926, niin Suomi kieltäytyi. Kun asiaan palattiin myöhemmin hyökkäämättömyyssopimus allekirjoitetiin vuonna 1932. Samaan aikaan Suomen turvallisuuspolitiikka kääntyi pohjoismaihin päin. Vuonna 1935 pääministeri T. M. Kivimäki esitti asiaa koskevan julistuksen.
 
==Radioita ja lentokoneita==
 
Suomeen hankittiin 1920- ja 1930-luvulla enemmän autoja. Vuonna 1939 niitä oli 50  000. Myös lentokoneet tulivat Suomeen. Vuonna 1923 perustettu Aero Oy teki lentoja vesitasoilla Tukholmaan ja Tallinnaan. Vuonna 1926 perustettiin Yleisradio, joka oli yksityinen. Jokaisella radion kuuntelijalla piti olla kuuntelulupa. 1930-luvulla valtio osti yleisradion.
 
[[Luokka:Suomen historia|Itsenäinen valtio]]