Ero sivun ”Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu/4. Asutus leviää” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 6:
 
=== Meren kultti ===
Kuningas Kpossi perusti myöhemmin hula-asutuksia itään Grand-Popon laguunin rannoille, kuten Glehue ja Godomey Grand-Poposta itään laguunin rannoille. Niissä perehdyttiin meren kulttiin ja ne houkuttelivat myös näihin paikkoihin eurooppalaisia kauppiaita.
 
Vaikka hula-asutukset ilmestyivät rannikolle ennen portugalilaisten tuloa, heidän vaikutuksensa oli suuri, ja se nosti hula-kansan oman identiteetin kehittymistä. Robin Law arvioi, että meren palvonta hula-kansan erityisenä kansalliskulttina suuntautui pääasiassa eurooppalaisen kaupankäynnin suotuisten edellytysten turvaamiseen. Varhaisimman viittauksen kulttiin teki Barbot Grand-Popossa vuonna 1648, kun hän raportoi eurooppalaisten laivojen siellä tekemistä kaupoista. Orjien noustessa laivaan pois vietäviksi niitä velvoitettiin antamaan lahjoja papeille merimatkan onnistumiseksi. Bosman viittaa tavaroiden heittämiseen mereen uhrina hyvän sään takaamiseksi ja myös eurooppalaisten alusten houkuttelemiseksi Ouidahiin ja Alladaan. Dahomeyn valloituksen jälkeen myös Dahomeyn kuninkaat pitivät yllä meren kulttia. On tietoja esimerkiksi ihmisen uhraamisesta merelle Jakinin kuninkaan määräyksestä vuonna 1727 ja ihmisiä uhrattiin silloin tällöin Glehuessaa 1800-luvulla.<ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Robin Law|Otsikko=Between the Sea and the Lagoons: The Interaction of Maritime and Inland Navigation on the Precolonial Slave Coast|Julkaisu=Cahiers d'Études africaines|Ajankohta=1989|Numero=114|Sivu=209–237|Doi=10.3406/cea.1989.1643|www=https://www.persee.fr/doc/cea_0008-0055_1989_num_29_114_1643}}</ref>