Ero sivun ”Peruskoulun ohjelmointi/Opettajien pedagogisia ideoita ohjelmoinnin opettamiseen lähteenä Koodiaapinen-MOOC 2015” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Jni (keskustelu | muokkaukset)
p typo
Kirjoitusvirheen korjaus
Rivi 1 068:
# Paperilla yksinkertaisia logoja/muotoja. Tavoitteena on että pari antaa käskyjä ja toisen tavoitteena saada piirrettyä tämä muoto paperille ohjeiden mukaan tai kuljettua kyseinen muoto tilassa jättämällä esim. post it-lappuja kuljetun reitin varrelle.
# Lause-komentoja kirjoitetaan lapuille. Oppilaat työskentelevät pareittain. Jokainen pari saa muutaman lauseen, josta tekevät yhtenäisen komentosarjan. Tämän he kirjoittavat erilliselle paperille. Kun kaikki parit ovat kirjoittaneet oman sarjansa, he vaihtavat omansa toisen parin kanssa. Sen jälkeen parit esittävät saamansa kometosarjan kaikille muille, harjoiteltuaan ensin.
# Jokaisella oppilaalla on vain yksi käsky (lause) jota tottelee, kuitenkin niin, että monella oppilaalla voi olla sama lause. Oppilaat liikkuvat lauseiden mukaisesti omalla vuorollaan muodostaen liikettä ja ääntä sisältävän kokonaisuuden. Koodaajana voi toimia niin opettaja kuin joku oppilaistakin. AinkinAinakin ekalla kerralla lauseet voisivat olla valmiiksi mietittyjä
# Permantoliikesarja kootaan erillisistä lapuille kirjoitetuista yksinkertaisista liikkeistä (lauseista).
# Luokan arkirutiinien muuttaminen komennoiksi esim. käsien pesu ennen ruokailua, vesivärimaalauksen välineiden huolto työskentelyn päätyttyä tai liikunnassa pallon heitto. Aloitus riittävän pienistä tehtävistä. Ryhmittäin testataan käytännössä ja korjataan mahdolliset ongelmakohdat.