Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Keski-Andien varhaiskehitys” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 2:
 
Ihmiset saapuivat Etelä-Amerikkaan viimeistään 10000 eaa. he olivat kivikautisia metsästäjiä.
MalkoMelko pian he alkoivat myös harjoitataharjoittaa juursestenjuuresten, kurpitsojen ym. puutarhaviljelyä. Ihmiset elivät malkomelko pienissä ryhmissä ja yleensä liikkuivat vuodenaikojen mukaan. Viljely alkoi vakiintua noin
5000-4000 eaa. Samoihin aikoihin ylängöllä kesytettiin laama ja alpakka. Ensimmäiset löydetyt muumiot ovat tältä ajalta. Noin 3500-3000 eaa ihmiset asettuivat asumaan kiinteisin kyliin. Näihin aikoihin rakennettiin ensimmäiset temppelipyramidit, joissa harjoitetiinharjoitettiin erilaisaerilaisia uhrirituaaleja, mm poltettiin chilipippuria ja
uhrattiin ihmisiäkin. AlkujskosllaAlkujaksolla noin 2000 eaa keramiikka vakiintui ja maissinviljely levisivätlevisi. Kaudella kasvoivat tamppelikeskukset todella valtaviksi. Keskukset sotivat keskenään. Mutta noin 900 eaa monnetmonet alkujakson keskuksista luhistuivat ehkä ilmaston muutoksiin.
 
==Esikeraamisen kauden keskivaihe (6000-3000 eaa)==
[[Kuva:MomiaChinchorro.jpg|thumb|Chinchorron muumioita]]Maanviljely alkoi Keski-Andien alueella n. 6000 eaa puutarhaviljelynä, jossa viljeltiin papuja ja kurpitsaa. (Eräiden tutkijoiden mukaan ylänköalueella olisi viljelty juureksia jo 10 000 eaa.). Puuvillan viljely aloitettiin n. 4200 eaa. Tällä kaudella rakennettiin pysyviä kyliä ja haudattiin vainajia uskonnollisin menoin. Kaudella on rakennettu parikin kivellä peitettyä maakumpua, jotka ennustelivat tulevaa pyramidin rakennus kehitystä. Cerro Palomasta ajalta 4500-4000 eaa.on löydetty huolellisesti kivetty syvennys, joka tuo mieleen myöhemmät temppelien lähellä olevat syvennykset. Se saattoi olla julkisen temppelirakennelman pohja.
 
=== Chinchorron kulttuuri (5000-1600 eaa)===