Ero sivun ”Peruskoulun ohjelmointi/Opettajien pedagogisia ideoita ohjelmoinnin opettamiseen lähteenä Koodiaapinen-MOOC 2016 kevät” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p typo
p typo
 
Rivi 166:
# Myös minä lähtisin opettamaan lause-käsitettä toiminnallisuuden kautta. Oppilaat ohjaisivat toisiaan ennakkoon suunnitellun radan läpi. Ohjattava on sokkona ja ohjaajan tulee itse miettiä millaisilla käskyillä hän ohjaa. Tällöin ohjaaja huomaa, että jokainen liike täytyy tarkasti kertoa ohjattavalle, jotta päästään haluttuun päämäärään.
# Täällä tullut jo esille samat eli lauseen /yksinkertaisen ja selkeän käskyn antaminen, Robotti-leikki/ sokkona olevan ohjeistaminen ja Kapteeni käskee. Lisäksi näitä voi myös tehdä piirtämällä ruutupaperille "rata" ja ohjeistamalla toinen kynällä piirtämään reitti sen läpi.
# Aluksi leikitään Kapteeni käskee leikkiä. SitttenSitten kirjoitetaan lauseita taululle ja etsitään niistä käskylauseet. Oppilaat kirjoittavat käskyjä lapuille. Niitä luetaan ja toimitaan käskyn eli koodin mukaisesti. Parityöskentelyssä toinen parista piirtää oman ruudukon ruutuun aarteen. Sitten hän antaa ohjeita parille esim. Kulje kynällä piirtäen kolme ruutua vasemmalle ja yksi ruutu alas jne. Pari etenee omassa ruudukossaan annetujen ohjeiden mukaan. Lopuksi katsotaan päätyykö pari samaan aarreruutuun.
# Oppilaat jaettaan pieniin ryhmiin, joissa jokainen toimii vuorollaan robottien ohjaajana. Oppilaille korostetaan, että liikkuminen on sallittua vain annettujen ohjeiden mukaan. Aluksi voidaan olla paikallaan/pienellä alueella, lopuksi testata kuljettaa ryhmä aloituspisteestä loppupisteeseen haluttua reittiä pitkin.