Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Indus-kulttuuri” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 11:
Muun muassa härkää ja viikunapuita palvottiin pyhinä. Kauppa ja käsityöteollisuus oli laajaa, vaikka pääelinkeino oli viljely.
Kulttuuri katosi tuntemattomasta syystä. Ehkä syynä oli jokien kuivuminen, ehkä vieraat valloittajat. Joka tapauksessa
Indus-kulttuurin seuraajat arjalaiset saapuivat intiaanIntiaan viimeistään 1300 eaa.
 
 
Rivi 25:
Rehman Dherissä asui yli 3000 ihmistä noin 3500 eaa. Näihin aikoihinhan Mesopotamian ja Egyptin sivistys alkoi sarastaa.
Varhaiset kaupungit luultavasti kilpailivat keskenään. Kirjoituksen pohja saattoi saapua lännestä, mutta silti Indus-kirjoituksesta tuli omaleimainen.
Monet merkit viittaavat siihen, että jokin kaupunki valtasi muiden esiharappalaisten keskusten alueetnalueet noin 2500 eaa. Monesta varhaisesta kaupungista mm. Amrista on löydetty merkkejä tulipalosta ennen kypsän Indus-kulttuurin alkua.
Monesta varhaisesta kaupungista mm. Amrista on löydetty merkkejä tulipalosta ennen kypsän Indus-kulttuurin alkua.
 
=== Sijainti ===
Rivi 37 ⟶ 36:
Suuri osa jokilaaksosta on kesällä kuumaa, talvella viileää. Lämpötila laskee talvisin
pohjoisessa Punjabin tasangoilla ja joskus etelämpänä Sindhissäkin jopa 0 °C:hen tai alle. Mutta kesällä varsinkin
eteläinen Sind on kuuma ja kuiva. Mohenjo-Darossa mitattiin 26. toukokuuta 2010 ennätyslämpötilaksi 53.5 °C. Rannokolla meri tasaa lämpötiloja. Sademäärä on alhainen, lukuunottamatta koillista ja eteläistä aluetta. Niinpä joki ja varsinkin maan alalalla virtaava pohjavesi ovat merkittäviä veden lähteitä.
 
===Elämää jokilaaksossa===
Rivi 64 ⟶ 63:
 
Harappan ihmiset tunsivat sotavaunut, mutteivat hevosta. Joidenkin tutkijoiden mukaan Harappan ihmiset olisivat tunteneet tiibettiläisen hevosen. Hevonen ei liene ollut tuolloin yleinen.
[[Tiedosto:Indus Valley Civilization - Science and Technology Heritage of India Gallery - Science Exploration Hall - Science City - Kolkata 2016-02-23 0639.JPG|pienoiskuva|250x250px|Indus-kulttuurin elämää esittävä näyttely Kolkatan tiedekeskuksessa]]
 
====Intialainen riisi====
Rivi 74:
 
Vieläkään tätä ei tiedetä. Induskulttuurin luojina pidetään yleensä pohjoisesta Lähi-idästä tai Keski-Aasiasta tullutta kansaa, joka toi
alueelle metallinkäsittelytaidon ja palvoi härkäjumalaa. Lähi-idän alkuperästä kertovat eri Induskulttuurin paikoista löytyneet pitkäkalloisten ihmisten jäänteet. Luultavasti Lähi-idän kansa sekoittui osin paikallisiin asukkaisiin. Sumerilaiset mainitsevat Meluhha-nimisen maan ja myöhemmän ajan arjalaiset vihollisensa nimen ''mleccha''. Yleensä tänä kansana pidetään dravidoja. Nämä ovat etelä-intialaisten tamilin, telugun, kannadan jne sukuisia kansoja. Lisäksi uskotaan, että Pakistanissa asuisi ainakin vuorilla Indus-ajan ihmisten jälkeläisiä. Rakhigarhista löydetyn haudan DNA-tutkimuksen mukaan Induskulttuurin väestö on luultavasti tullut suureksi osaksi Iranin suunnasta. Mutta Intiassa monet väittävät, että arjalaiset olisivat luoneet Indus-kulttuurin. Tähän viittaavat muutamat hevoslöydöt. Silti polttohautaus ja arjalainen
esineistö tuli vasta näiden kaupunkien kukoistuskauden jälkeen.
 
Rivi 105:
===Häviäminen===
 
Historiantutkijat eivät tiedä, miksi Indus-kulttuuri hävisi. Muutamana vuosisatana ennen kulttuurin tuhoa esimerkiksi Harappa kasvoi isoksi ja sen ruutukaava muuttui epäsäännöllisemmäksi. Joillakin alueilla yleistyivät kesämonsuuniviljetkesämonsuuniviljat, riisriisi ja hirssi. Tämä kertoo ilmaston ja ympäristön muutoksesta: talviviljojen viljely väheni. Sitten tuli taantuma 1900 eaa.
Monet suuret kaupungit ja kirjoitus hylättiin noin 200 vuoden sisään. Tiilen poltto lakkasi.
Esimerkiksi Harappan viime vaiheissa rakennettiin taloja epäsäännöllisiin muodostelmiin aiemmista taloista ryöstetyistä tiilistä. Samaan aikaan tulevalle Intian ydinaluelle ilmestyi pienempiä, korkeintaan pitäjän kokoisia keskuksia. Näihin liittyi okran väristä keramiikaakeramiikkaa ja kupariaarteita, joista ainakin osa oli hautalahjoja.
Viimeiset Indus-sinetit tehtiin noin 1800 eaa Keski-Intian Daimabadissa. Persianlahden kauppa romahti noin vuonna 1750 eaa.
Dholaviran kaupunki hylättiin vähäksi aikaa noin 1900 eaa. Vaikka asutus palasi tämän jälkeen, keskitetty kaupunkisuunnittelu hävisi. Samaan aikaan Harappassa väkivalta kasvoi päätellen hautalöydöistä. Tämä saattaa kertoa kaupungin ajautuneen laittomuuteen. Dholavira hylättiin toisen kerran vuonna 1700 eaa. Asutus palasi vieläkin, mutta paljon pienempänä.
Rivi 132:
 
''Saraswati'' = ammoin kuivunut joki, joka mainitaan muinaisissa intialaisissa kirjoituksissa. Yleensä nykyään sanotaan, että Saraswati oli Chaggar-Hakra, joka virtasi aikoinaan Tharin aavikon halki Cholistanissa. Tämä joki kuivui sittemmin huomattavasti.
Saraswati tarkoittaa myös intialaista tiedon jumalatarta (Intiassa monet joet ovatkin jumalattaria tai jumalattaret jokia, Saraswati vain on lakannut olemasta joki). Myöhempi intialainen eepos Mahabharata kertoo joen kuivuneen aavikoksi. Kuivumiselle on oma uskonnollinen selitys jumaltarussa, jossa SarawatiSaraswati jumalatar piiloutuu vihollisiltaan virratakseen maan alla. Kuivuminen on kenties alkanut hiljalleen jo ennen Indus -kulttuurin huippukautta ja vähitellen joessa on virrannut yhä vähemmän vettä. Tänäkin päivänä entisessä jokilaaksossa virtaa yhä hieman vettä sadekaudella (monsuuni).
 
[[Luokka:Wikijunior Muinaiset kulttuurit|{{SUBPAGENAME}}]]