Ero sivun ”Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu/ 5. ”Kylä, jossa mustilla on valkoinen lippu”” versioiden välillä

[[w:Jouko Aaltonen|Jouko Aaltonen]] ja [[w:Seppo Sivonen|Seppo Sivonen]] ovat tutkineet Ruotsi-Suomen atlanttisen orjakaupan osuutta ja jälkiä Uudella mantereella kirjassaan ''Orjia ja isäntiä – Ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla'' (2019).<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://yle.fi/uutiset/3-11017023|nimeke=Suomalaistehtaat käyttivät orjien kasvattamaa sokeriruokoa – ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus huipentui orjakauppasatamaan Karibialla|julkaisu=Yle Uutiset|viitattu=2021-09-24|ietf-kielikoodi=fi}}</ref> Matkaraudaksi (Voyage-Iron) kutsuttiin kapeaa ja litteää takorautaa, joka valmistettiin tietyn painoisiksi tangoiksi. Siitä tuli orjakauppaan liittyvää vaihtotavaraa ja "valuuttaa", jota vietiin Afrikkaan pääasiassa Ruotsin rautakaivoksista englantilaisten välittämänä. Matkarauta vaikutti maatalouden lisääntymiseen ja metsien häviämiseen varsinkin Länsi-Afrikan rannikkoseuduilla.<ref>https://academic.oup.com/past/article/239/1/41/4791264?login=true</ref>

 

 

Historia kertoo, että Grand-Popo ja Monon alue on jakautunut voimakkaasti kahteen aikakauteen. Monikeskeiseen kauppa- ja kulttuurivaihtoon perustunut kansainvälinen, vilkas ja traaginen transatlanttinen aika päättyi kolonialismin aikakauteen, jota luonnehtivat bilateraaliset, emämaa-Ranskasta annetut ja johdetut suhteet sekä talouden ja väestön keskittyminen Cotonouhun, joka kasvoi rannikkokylästä suurkaupungiksi. Tätä kaksijakoisuutta on helppo suurennella ja romantisoida. Atlanttinen aika ei ollut Grand-Popon ja Länsi-Afrikan "kulta-aikaa", ja vaikka Ranska teki suuria virheitä siirtomaapolitiikkaa harjoittaessaan, yli kuusikymmentä vuotta jatkuneen, paljolti vaietun miehitysajan kuluessa luotiin monia nykyisen Beninin kulttuurisia ja taloudellisia rakenteita.