Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Amazonin alue” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Muokkaus
Rivi 8:
maarakennelmia. Mutkikkaimpia rakennelmia on monesti väitetty arawak-intiaanien tekemiksi.
 
Monet kulttuurit hävisivät espanjlaisteneurooppalaisten saavuttua 1500-luvulla. Tällöin intiaaneja kuoli valloitussotiin ja tauteihin. Mutta vielä nykyäänkin Amazonissa elää kansoja, joihin sivistys ei ole ehtinyt.
 
== Varhaiset kulttuurit ==
Rivi 56:
 
Hän väitti nähneensä Keski-Amazonissa suuria asutuskeskuksia, joissa oli monesti vihamielisiä intiaaneja. Mutta kun portugalilaiset tulivat alueelle, siellä oli vain vähän intiaaneja. Joko Orellana liioitteli löytöjään, tai sitten monet intiaanit olivat jo kuolleet eurooppalaisten tuomiin tauteihin ja majat lahonneet. Tai intiaanit olivat muuttaneet pois.
 
== Kuhikugu ==
Xingu-joen yläjuoksulla Keski-Brasiliassa intiaanit rakensivat ympyrämäisiä suuria asutuskeskuksia. Suurimmassa asui jopa 5000 ihmistä. Koko eudulla asui 50 000 ihmistä. Nämä suuret kylät tai pienet kaupungit saattoivat antaa tutkimusmatkailija Percy Fawcettille syyn lähteä Mato Grosson aluetta tutkimaan. Mutta Fawcett katosi Xingu-joen jälkeen. Ehkä intiaanit tappoivat Fawcettin seurueineen, tai miehet kuiolivat tauteihin.