Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Pueblo-kulttuurit” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Muokkaus
Muokkaus
Rivi 3:
 
'''Pueblokulttuurit''' olivat munaisia Lounais-Yhdysvaltain ja lähialueiden perinteitä,
joissa rakennettiin talorykelmiä, '''puebloja'''.
 
Perinne oli vahvimmillaan noin 750 - 1450 jaa. Talojen rakentaminen vieri viereen ja pinoaminen päällekkäin lienee johtunut puolustautumistarpeesta. Tiiviisti yhdessä oli helpompi puolustautua. Alkujaan alueella rakennettiin ns. kuoppataloja, joissa asuintila oli osin maan alla.Maanpäällisten rakennusten teko näyttäisi levinneen Meksikosta pueblojen alueelle. Pueblokauden elatus pohjautui pääosin viljelyyn.
Koska alkujaan alueella rakennettiin ns. kuoppataloja. Maanpäällisten rakennusten teko näyttäisi levinneen Meksikosta
pueblojen alueelle. Pueblokauden elatus pohjautui pääosin viljelyyn.
Monet uskonnolliset tanssit olivat tärkeitä.
SoidatSodat, taudit ja kuivuuskaudet sittemmin harvensivat puebloja, ja myös intiaanien asettuminen valkoisten kulttuuriin.
 
Vielä nykyäänkin on joitain puebloja. Näistä tuunnetuin on Taosin kulttuuri.
 
 
 
== Pueblokulttuureja ==