|
Tämän kirjan teksti pohjautuu lukion elämänkatsomustiedon kurssiin (ET5).
{{Elämänkatsomustieto}}
== Maailman selittäminen katsomusperinteissä ==
Kurssilla pohditaan erilaisia tapoja selittää maailmaa myyttisissä, uskonnollisissa ja katsomuksellisissa perinteissä. Kurssilla perehdytään erilaisten katsomusten syntyyn, historiaan ja tutkimukseen.
=== Tavoitteet ===
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
* kehittää herkkyyttään arvioida arvostuksissa ja uskomusjärjestelmissä esiintyviä eroja ja yhtäläisyyksiä
* oppii arvioimaan uskomuksia ja elämänkatsomuksia koskevia väitteitä
* tuntee eri kulttuureissa vaikuttavia ja tärkeinä pidettyjä uskomusjärjestelmiä ja elämänkatsomuksellisia ratkaisuja sekä kasvattaa tietämystään niiden taustoista sekä niiden välittymisestä nykyajassa
*ymmärtää myyttien ja uskonnollisten käsitysten historiallisen synnyn ja nykyisen merkityksen maailman ilmiöiden selittäjinä
*oppii hahmottamaan maailman selittämistä eurooppalaisessa kulttuuriperinnössä.
== Maailman myyttinen selittäminen ennen ja nyt ==
===Mitä myytit ovat===
Toisinaan myytillä tarkoitetaan yleistä, virheellistä uskomusta (esim. "On pelkkä myytti, että paino automaattisesti nousee tupakoinnin lopettamisen jälkeen"). Sanan perinteisempi käyttö liittyy suurempiin tapahtumiin: myytti on tarina tai uskomus, joka selittää jumalia, yliluonnollisia olentoja, maailman syntyä, ts. asioita joista ei ole ensikäden tietoa tai joiden paikkansapitävyyttä ei voida todistaa. Myytti voi olla totta tai sepitettä, mutta siihen uskotaan tai ainakin on joskus uskottu. Satu eroaa myyttisestä kertomuksesta juuri siinä, että satuun ei uskota.
Myytit selittävät mm. miten maailmassa ilmenevät tosiasiat ovat saaneet alkunsa, kertovat muinaisen ajan sankareista, esittelevät koko ihmiskuntaa koskevan yliluonnollisen pelastustapahtuman tai sitten kuvauksen maailman viimeisistä tapahtumista. Myytit voivat myös kertoa pahuuden alkuperästä kuten Pandoran lippaan myytti.
[[w:Myytti|Wikipedian artikkeli Myytti]]
===Myytit esitieteellisellä ajalla===
===Myytit jotka elävät meissä===
[[kuva:Rubens_Painting_Adam_Eve.jpg|thumb|Rubens: Adam ja Eva]]
Ihminen on narratiivisesti identiteettiään rakentava olento. Siksi kulttuurin perusmyytit vaikuttavat meihin voimakkaasti eräänlaisina kertomuksellisina malleina.
Kun tiede alkoi selittää maailman syntyä, tarujen merkitys ihmisille muuttui. Myyteistä ja myyttisestä selittämisestä ei silti luovuttu. Uskonnot vastasivat tähän, että ne eivät enää vastanneet miten- vaan miksi-kysymyksiin. Osin myyttien väitettään muuttaneen muotoaan ja korvautuneen kulttuurisilla suurilla kertomuksilla.
Länsimaisessa yhteiskunnassa tärkeitä "itseymmärrystä tuovia" taruja ovat olleet esimerkiksi taru Frankensteinin hirviöstä, jota on käytetty varoittavana tarina tieteen viemisestä liian pitkälle. Tarinaan sisältyy varoitus niin sanotusta hybriksestä ja siten se noudattaa antiikin tarujen todellisuuskäsitystä.
Sigmund Freud ammensi antiikin tarustosta aineksia rakentaessaan psykoanalyyttista ihmiskäsitystään. Myytit Oidipuksesta ja Narkissoksesta kuuluvat eurooppalaiseen kulttuuriperintöön, ja ovat monella tavalla muovanneet länsimaista ajattelua. Jotkut arvostelijat ovat pitäneet koko psykoanalyysia myyttisen selittämisen muotona, sitä kun ei voida todistaa oikeaksi.
Vapaa-ajattelun historian kannalta Prometheus-myytti on koettu usein vertauskuvaksi ihmisen vapautumisesta jumalten holhouksesta. Myytissä Prometheus varastaa tulen jumalilta ja saa siitä rangaistuksen. Prometheus on siis myös muiden puolesta uhrautuva yksilö. Prometheuksen veli Epimetheus muistetaan tarinasta Pandoran ruukusta: kielletyn ruukun avaamalla Epimetheus päästi ilmoille kaikki maailman vitsaukset. Viimeisenä ruukusta livahti myös toivo, jonka ansiosta ihmiset jaksavat elää kaikesta kurjuudesta huolimatta.
Monet raamatun myytit vaikuttavat voimakkaasti kulttuuriseen ympäristöömme. Hyvän ja pahantiedon puun hedelmä näkyy milloin tietokoneen kyljessä, milloin mainoskuvassa. Babylonin tornista tehty nykytaideteos oli rakennettu radioista, joista tuli erikielisiä lähetyksiä. Alkuperäinen raamatunkertomus kuvaa ihmisten torninrakennushanketta, jonka Jumala tuhosi sekoittamalla kansojen kielet. P. C. Jersild vertaa romaanissaan Babylonin tornia nykyaikaiseen sairaalaan, jossa puhutaan kaikkia kieliä ja kukaan ei enää ymmärrä toistaan. Ilmestyskirjan pedon myyttiä hyödynnetään laulunsanoituksissa ja EU-kritiikissä - joskus tosissaan, välillä ironisesti.
[http://www.viisukuppila.fi/viewtopic.php?t=2728| Lordin voittoviisun sanat suomeksi]
[[kuva:La naissance de Vénus.jpg|thumb|Venuksen syntymä]]
Myytin funktiota voivat toteuttaa myös yleiset kulttuurin perustarinat. Sellaisia ovat esimerkiksi
* romanttisen rakkauden myytti, jonka mukaan rakkaus voittaa kaikki esteet ja on ikuinen
* hyvän rosvon myytti (Robin Hood, Raid...)
* myytti tulevasta utooppisesta ajasta, jolloin tiede tai jokin muu inhimillinen ponnistelu on lopettanut kärsimyksen maailmasta
* juoksupojasta johtajaksi - myytti, jonka mukaan kuka tahansa yksilö voi saavuttaa sosiaalisen nousun ja tulla osalliseksi vauraudesta, jos vain ponnistelee tarpeeksi
== Uskonnon ja uskonnollisuuden olemus ==
===Uskonnon määrittelemisestä===
Uskonnon käsite on uskontotieteessä perinteisesti herättänyt monenlaista keskustelua. Määrittely on yllättävän vaikeaa. Uskontoihin tuntuu liittyvän tietynlaista perheyhtäläisyyttä, mutta ei yhtä kaikille uskonnoille yhteistä, ne muista ilmiöistä erottavaa määrettä.
Perinteisesti uskonnot on määritelty suhteena yliluonnolliseen.
William James korosti omassa uskonnon määritelmässään uskonnon henkilökohtaista ja kokemuksellista puolta. Hänen mukaansa uskonnossa olennaista on ihmisten tuntema yhteys johonkin, mikä koetaan jumaluudeksi.
Tuoreessa kognitiivisessa uskontotieteellisessä keskustelussa on viitattu siihen, että uskonnoissa rikotaan luonnollisen intuition rajoja ja luonnollisia luokituksia.
Eri määritelmissä voidaan korostaa myös uskontojen yhteisöllistä, moraalista tai rituaalista ulottuvuutta. Esimerkiksi buddhalaisuuteen tai kungfutselaisuuteen ei sinänsä liity oppia jumalasta tai jumaluudesta, mutta niitä pidetään silti usein uskontoina.
Keesingin mukaan kaikkiin uskontoihin liittyy kolme piirrettä. Ne antavat selityksiä olemassaoloa koskeviin kysymyksiin. Ne oikeuttavat toimintaa ja perustelevat yhteisön moraalikäsityksiä. Lisäksi ne auttavat ihmisiä vaikeuksissa ja vahvistavat selviytymiskykyä.
Ludvig Feuerbach selitti uskontojen synnyn kuolemanpelolla.
Karl Marxin mukaan uskonto oli köyhän kansan omaa oopiumia, jolla selvittiin sietämättömästä todellisuudesta.
Uskontoihin läheisesti liittyvä käsite on pyhän käsite. Pyhä ymmärretään yleensä tuonpuoleisena, tuntemattomana ja ihmistä arvokkaampana.
Uskonnot erotetaan perinteisesti magiasta eli taikuudesta, joka on uskoa siihen, että yliluonnollinen on ihmisen hallittavissa. Tieteet erkaantuivat uskontojen mytologisesta tavasta selittää maailman ja sen asioiden syntyä antiikin aikaan. Uskontojen pääfunktiona ei nähdä enää sitä, että ne selittäisivät maailman rakenteita tai syntyä vaan ne antavat vastauksia perimmäisiin kysymyksiin.
Usein uskontoihin liittyy eksklusiivisuus eli usko siihen, että oma uskonto on ainoa oikea. Osa uskonnoista taas on tietoisen synkretistisiä.
Uskonnolliselle kielelle on tyypillistä vertauskuvallisuus. Tämän vuoksi uskonnollisia väitelauseita ei ole helppoa arvioida normaalin logiikan välinein. Fundamentalismi eli uskonnon ja sen pyhien kirjoitusten kirjaimellinen noudattaminen on erityisesti länsimaissa vain kapea osa vallitsevaa uskonnollisuutta.
[http://www.hum.utu.fi/uskontotiede/rajat/kirja/veikko.htm Uskonnon määrittelemisen ongelmista / Veikko Anttonen]
[http://www.uta.fi/tyt/avoin/verkko-opinnot/sosiaaliantropologia/uskonto1.html Kulttuuriantropologinen näkökulma uskonnollisuuden olemukseen]
===Uskonnollisuuden vaikutuksia tutkimusten mukaan===
Mielenterveyden ja uskonnollisuuden suhteista yksilötasolla on tehty lukuisia, osin ristiriitaisia tutkimuksia. Niiden perusteella voidaan päätellä, että mielenterveyden häiriöt muuttavat uskonnollisuutta ristiriitaisempaan suuntaan. Uskonnollinen herääminen voi myös joillakin yksilöillä liittyä henkisen kuormituksen lisääntymiseen. Monilla uskonnollisilla ihmisillä uskonto suojaa psyykkistä tasapainoa, jolloin se ilmenee mielenterveyttä tukevana. Kristillisten tutkijoiden mukaan, mitä ulkokohtaisempaa uskonnollisuus on, sitä enemmän siihen liittyy ahdistunutta kuolemanpelkoa. Jotkut tutkimukset liittävät uskonnollisuuden kuolemanpelon vähenemiseen. Myös uskontoihin usein liittyvä vapaaehtoistyö korreloi useissa tutkimuksissa yksilön onnellisuuden kanssa.
Batsonin ja Ventiksen tutkimuksen (1982) lähtökohtana oli mielenterveyden ja uskonnollisuuden suhteista tehtyjen tutkimusten ristiriitaiset tulokset. He halusivat selvittää, miksi aktiivinen uskonnollisuus välillä näytti yhdistyvät huonoon ja välillä hyvään mielenterveyteen. Heidän mukaansa aktiivinen uskonnollisuus korreloi vahvasti sairauden puuttumiseen, mutta toisaalta uskonnollisilla ihmisillä oli keskimääräistä vähemmän koettua kontrollin tunnetta sekä avointa ja joustavaa elämänasennetta kuin ei-uskonnollisilla. "Sisäistynyt" ja "etsivä" uskonnollisuus liittyi melko hyvään mielenterveyteen. Uskonnollisuuden laatu vaikutti siis heidän mukaansa enemmän kuin sen määrä.
(Lisätietoja esim:
Harri Heino - Pirkko Lahti - Kristina Salonen (toim.): Uskonnon kahdet kasvot 1995,
Carl Williams, Religion and Psychology teoksessa Encountering Religion 2001,
Tieteen kuvalehti 16/2004)
===Uskontojen syntyteorioita===
"Uskonto on syntynyt hölmön ja veijarin kohtaamisesta." (Ludwig Feuerbach)
Uskontojen syntyä on selitetty uudella ajalla hyvin monista eri lähtökohdista. Totemistisen selityksen mukaan heimon toteemieläin on muuntunut jumaliksi ja palvonnan kohteeksi. Animistisen teorian mukaan animismi eli usko henkiin on jumalauskon ensimmäinen vaihe. Funktionalistiset selitykset ovat yleisiä sosiologiassa ja antropologiassa. Niiden mukaan uskonnolla on yhteisölle jokin funktio, tarkoitus jota ne palvelevat.
Erilaiset biologiset selitysmallit ovat yleistyneet viime vuosina. On esimerkiksi löydetty uskonnollisuuden kanssa korreloiva geeni. Jotkut tutkijat ovat löytäneet uskonnollisten ihmisten aivoista eron tietystä tumakkeesta verrattuna ei-uskonnollisiin ihmisiin. Aivojen tai geenien erot eivät kuitenkaan selitä sitä, miksi uskonnollisuuden vaihtelu voi olla suurta lyhyen ajan sisällä, kuten on tapahtunut monissa länsimaissa parissakymmenessä vuodessa, kun ateistien määrä on moninkertaistunut.
Uskontojen syntyä on pyritty selittämään myös evoluutiolla. Eläintutkija ''Jussi Viitala'' kuvailee teoksessaan ''Vapaasta tahdosta?'' uskontoja ja riittejä yhteisöllisyyttä ja terveyttä, siis sopeutumista lisäävänä tekijänä. Myös monilla eläinlajeilla on alkeellisia rituaaleja, jotka lisäävät ryhmän yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ihmisillä riittien mahtia voimistaa kieli, joka on mahdollistanut myytit, yhteisön yhteiset tarinat.
[http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskontojen_synty Aiheesta lisää Wikipediassa]
== Uskontokritiikki ==
=== sosiologinen ===
Uskontososiologit ovat tutkineet uskontoa sosiaalisena ilmiönä ja kiinnittäneet huomiota erilaisten uskonnollisten ryhmien dynamiikkaan ja vaikutuksiin jäseniinsä. Uskonnolliset ryhmät voidaan jakaa kirkkoihin, lahkoihin tai kultteihin. Vaarallisen kultin piirteitä ovat ''Ellen Barkerin'' mukaan
* eristäytyminen
* voimakas auktoriteettiusko
* väärän ajattelun demonisoiminen, jako me - muut
* jäsenten riippuvuus johtajasta
* yhteen päämäärään pyrkiminen
Sosiologi ''Phil Zuckerman'' korostaa uskonnollisuuden sosiaalista luonnetta (esimerkiksi lapsuuden kasvuympäristö vaikuttaa siihen, mistä uskomuksista lapsi pitää kasvaessaan kiinni) sekä uskontojen ja yhteiskunnan vaikutusta toisiinsa. Hänen mukaansa lahkojen, kirkkojen ja kulttien välillä ei oikeastaan ole eroa: kaikilla kolmella on karismaattiset johtajat joita totellaan, niillä on pyhät kirjat ja omat sääntönsä.
''Durkheimin'' mukaan yhteisöt ritualisoivat pyhän kategorian avulla kollektiivisen järjestyksen, ja tuonpuoleisen voiman takana palvotaan itse asiassa yhteisöä itseään. Uskonnot siis ylläpitivät varsinkin aikaisemmin yhteisön kiinteyttä. Uskonto ei ole vain joukko paikkansapitämättömiä uskomuksia vaan heijastusta siitä voimasta, jolla yhteisö vaikuttaa jäsentensä moraaliin. ”Jumala” on yhteisön arvojen representaatio.
Max Weberin teos "Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki" on uskontososiologian klassikkoja. Teos suomennettiin 1990. Weber tutkii teoksessaan, miksi kapitalismi syntyi juuri länsimaissa eikä muualla. Hänen mukaansa protestanttinen uskonto, erityisesti puritanismina ja kalvinismina, ovat yksi länsimaista eetosta muokannut tekijä. Jean Calvinilta peräisin olevassa reformoidussa teologiassa nimittäin ajateltiin, että työn hyvä hoito on ihmisen uskonnollinen velvollisuus. Reformoidun teologian mukaan tuhlaaminen oli synti ja säästäväisyys hyve, joten pääomat karttuivat kuin huomaamatta. Predestinaatio-opin mukaan Jumala oli ennaltamäärännyt osan ihmisistä pelastumaan ja maallista menestymistä pidettiin Jumalan valinnan merkkinä. Tässä historiallisessa tilanteessa kalvinismi edisti modernin kapitalismin kehittymistä.
=== moraalinen ===
"On aina, kaikkialla ja kaikille ihmisille väärin uskoa mitään, mikä ei ole riittävästi perusteltu", kirjoitti ''William Kingdon Clifford'' vuonna 1871. Niinpä todistustaakka on tämän ajattelutavan mukaan uskovilla, ei ateisteilla.
Richard Dawkins on väittänyt, että uskonto on yksi maailman pahimpia asioita - kuin isorokko, mutta vaikeammin hävitettävissä. Thomas Huxley piti katolista kirkkoa älyllisen, moraalisen ja sosiaalisen elämän vihollisena.
=== antropologinen===
''Ludwig Feuerbachin'' mukaan antropologia voi paljastaa teologian kätketyimmät salaisuudet. Filosofinen antropologia tarkoittaa Feuerbachille yritystä selittää maailmaa ihmisestä ja tämän havainnoista käsin. Ihminen oli muinoin riippuvainen luonnosta, ja kuolemanpelossaan loi mielikuvituksellaan jumalat oikeuttamaan uskoaan kuolemattomuuteen. Feuerbachin mukaan on luovuttava fantasioista, jotka estävät ihmistä kehittämästä tätä elämää. Filosofia velvoittaa meidät luopumaan uskonnosta, joka on järjenvastainen voima.
Kulttuuriantropologit ovat kenttätutkimuksissaan huomanneet, että uskonnollisuudella on maailmassa hyvin monenlaisia muotoja. Erilaisiin yhteisöihin tutustuminen on auttanut huomaamaan, että kaikkea ei voi typistää samanlaisiin luokkiin kuin omassa yhteisössä tunnetut ilmiöt. Uskontoantropologiassa on tarkasteltu uskontoja niin niiden funktion ja yhteiskunnallisen merkityksen kuin sen perusteella, mitä uskonnot ja rituaalit merkitsevät ihmisille.
''Clifford Geertzin'' mukaan uskonnot ovat symbolisia järjestelmiä, jotka saavat aikaan voimakkaita ja pitkäkestoisia, perustellulta tuntuvia tunnetiloja ja motivaatiota ihmisissä tarjotessaan todentuntuisen maailmanselityksen.
Monet antropologit ovat tutkineet erityisesti kirjoituksettomia uskontoja. Näiden erityispiirteisiin kuuluu voimakas paikallisuus. Jumalilla katsotaan olevan side tiettyihin pyhiin paikkoihin. Uskonto on myös kiinteämmin yhteydessä yhteisön kaikkeen muuhun toimintaan kuin kirjauskonnoissa, joissa uskonnolliset instituutiot ovat useammin erillään muista vallankäytön alueista. Uskonnollisia asiantuntijoita esiintyy työnjaoltaan muuten eriytymättömissäkin yhteiskunnissa.
''Evans-Pritchard'' teki kenttätyönsä azandejen parissa etelä-Sudanissa. Azandeille noituus oli selitys kaikelle epäonnelle, mille ei muuten löytynyt selitystä. Se ei ollut ristiriidassa kausaalisten selitysten kanssa vaan täydensi niitä. Noituus selitti, miksi esimerkiksi juuri tuo ihminen sairastui, vaikka samaa vettä juonut naapuri ei. Tutkijan mukaan noituus auttoi yhteisöä pysymään yhtenäisenä ja valvomaan poikkeavaa käyttäytymistä. Useat antropologit ovatkin kiinnittäneet huomiota uskonnollisten käytäntöjen funktioon.Toisaalta jo Lévi-Strauss totesi, että kaikki yhteiskunnassa ei ole funktionaalista. Uskontoa ei siis voi selittää yksinomaan sillä, että se aina palvelee yhteisön yhtenäisyyttä: tämä ei selitä yhteisöjen välisten uskomusrakenteiden sisältöjä ja niiden eroja.
Metsästäjä-keräilijöiden yksilökeskeisissä yhteisöissä ei näytä esiintyvän uskoa tuonpuoleiseen. Useimmilla yhteisöillä taas tuonpuoleinen on tärkeä tapa käsitellä kuolemaa ja luvata elämän jatkuvuus. Skandinaavisessa mytologiassa pääsi kuoleman jälkeen Valhallaan, jossa sai jatkaa tappelemista ja lihaakin riitti paremmin kuin elinaikana. Esi-isäkulttina ilmetessään usko tuonpuoleiseen lujittaa voimakkaasti yhteisön vakautta ja poliittisen vallan jatkuvuutta. Uskontojen ja ideologioiden tärkeä tehtävä onkin sekä tarjota merkityksellinen maailmankuva että samalla oikeuttaa vallitseva poliittinen todellisuus. Rituaaleissa heijastuvat niin yhteisön käsitykset yliluonnollisesta kuin yhteiskunnalliset olosuhteet ristiriitoineen. Rituaalit voivat muuttua, jos yhteiskunnan valtasuhteet muuttuvat.
''Victor Turner'' (1967) on nostanut esiin kiinnostavan näkökulman uskonnollisiin symboleihin. Sambian ndembuja tutkiessaan Turner kiinnitti huomionsa maitopuun symboliseen rikkauteen. Maitopuun ympärillä tanssitaan tyttöjen initiaatiossa. Puu edustaa äidinmaitoa (mahlansa vuoksi), rintoja, naisten yhteishenkeä, tyttöä yksilönä, äidinpuoleista polveutumista sekä konfliktia äidin ja muiden naisten kesken. Hallitseville symboleille onkin tyypillistä niiden monimerkityksisyys ja monitulkintaisuus. Näin uskontojen symbolit voivat eri ihmisille tai samoille ihmisille uusissa elämäntilanteissa merkitä väljästi eri asioita.
=== psykologinen ===
=== Valistuksen uskontokritiikki ===
[[kuva:Temple of Reason Strasbourg 1793-1794.jpg|thumb|Järjen temppeli]]
Valistusajattelu sai erityisesti Ranskassa 1700-luvulla voimakkaita kirkonvastaisia muotoja. Valistusfilosofit kuten Diderot kritisoivat Ensyklopediassaan esimerkiksi ehtoollisoppia, joka rinnastettiin kannibalismiin.
Voltaire arvosteli erityisesti kirkon instituutioluonnetta sekä sen vallankäyttöä. Voltairelle Jumala oli silti olemassaoleva voima: "Kaikki luonnossa kuitenkin huutaa, että hän on olemassa, että on olemassa korkein Järki, ylivertainen voima, ihailtava järjestys. Kaikki opettaa, että me olemme riippuvaisia siitä." Voltaire kritisoikin kirkon ohella myös ateismia. Hän uskoi, että kirkon uudistaminen moraalisesti veisi ateismilta pohjan.
Paul von Holbach kritisoi kirkkoa erityisesti moraalisesti. Hän piti kristittyjen jumalaa raakalaismaisena hirviönä.
Valistusajattelun kirkonvastaisuus kärjistyi 1790-luvulla yritykseen vapauttaa Ranska kokonaan uskonnosta. Viikko muutettiin kymmenpäiväiseksi ja koulujen uskontokasvatus korvattiin kansalaiskasvatuksella. Kirkolliset kulkueet ja kellonsoitot kiellettiin. Ranska julistettiin uskonnollisesti puolueettomaksi valtioksi. Myöhemmin kirkon julkisyhteisölliset oikeudet palautettiin osin.
===Joitakin uskontokriittisiä filosofeja ja heidän ajatuksiaan===
''Simone Weil'' edustaa niin sanotun eurooppalaisen älymystön uskontokritiikkiä. Weil oli omaksunut opettajansa Emile Chartierin vaikutuksesta "maltilliseksi" kutsutun ateismin, jonka mukaan "tulee pitäytyä siinä, mikä on ilmeistä". Weil ei kuitenkaan kieltänyt "transsendenssia" sinänsä, vain yliluonnollisten selitysten pätevyyden. Ihmisyyteen kuuluu hänen mukaansa myös "sellaista, mitä tiede ei kykene selittämään". Weil piti tärkeänä esimerkiksi "armon kokemusta" ja "aitoa rukousta", jossa "ihminen avautuu tuntemattomalle". Hänelle uskonnon välittämät metaforat olivat kuvia, joiden avulla hahmottuu kokonaisnäkemys maailmasta ja ihmisyydestä. Vallitsevaa uskonnollisuutta Weil arvosteli siitä, että se ohjaa ihmisiä hakemaan lohtunsa kuolemanjälkeisestä elämästä. Tämä väärä lohtu vie ihmisen uneksimaan elämisen sijasta. Vallanpitäjät huumaavat kansan uskonnollisuudella tietämättä edes itse, joutuvatko koskaan vastuuseen teoistaan korkeimmalle olennolle. (Lisätietoja: Juha Varto, Mitä Simone Weil on minulle opettanut 2005, Simone Weil: Painovoima ja armo)
[http://pp.kpnet.fi/seirioa/MIKSIEI.htm B:Russell: Miksi en ole kristitty]
== Ateismi ja agnostismi ==
===käsitteiden määrittelyä===
Ateisti (atheistos) tarkoitti aluksi henkilöä, joka kielsi perinteisen kreikkalaisen uskonnon. Ensimmäisiä kristittyjä syytettiin siten juuri ateismista, samoin Sokratesta. Nykyisin sanan ensisijainen käyttö kuvaa henkilöä, joka kieltää jumalien olemassaolon.
Sanan agnostismi toi yleiseen käyttöön ''Thomas Huxley'' 1800-luvulla. Hän tarkoitti agnostikolla henkilöä, joka ei usko, että elämän suuret kysymykset ratkeavat tieteen keinoin. Sana tulee kreikan sanoista a (kielto) ja gnosis (tieto). Sillä siis tarkoitetaan käytännöllistä tai filosofista asennetta, jonka mukaan jumalien olemassolosta ei voida tietää mitään. Huxley kritisoi sekä teismiä että ateismia väärästä metafyysisestä varmuudesta.
Joskus erotetaan heikko ja vahva ateismi. Heikko ateismi on ei-teismiä. Teisti on ihminen, joka uskoo persoonalliseen jumalaan. Ateisti ei ole tällainen. Heikkoon ateismiin ei siis sisälly mitään oletuksia. Näin se on hyvin lähellä agnostismia. Vahva ateismi taas olettaa jumalan olemattomuuden, ja pitää sitä hyvin perusteltuna, koska tiede ei ole havainnut jumalaa. Heikko ateisti siis "ei ole ihminen, joka uskoo jumalaan" ja vahva ateisti "on ihminen, joka uskoo, että jumalia ei ole". Toisinaan puhutaan myös käytännöllisestä ateismista: useille ihmisille uskonnot eivät merkitse mitään eivätkä he osallistu uskonnollisiin toimintoihin ainakaan vapaaehtoisesti, vaikka he eivät ole maailmankatsomustaan erityisesti pohtineetkaan.
===ateismin historiaa===
Kuuluisia ateisteja:
* markiisi de Sade 1700-luvulla julisti romaanihenkilöidensä kautta, että ateismi on tie moraalin kahleista aisti-iloihin
* Karl Marx uskoi, että uskonnot häviävät kun yhteiskunnalliset olot uudistuvat
* Friedrich Nietzsche julisti, että jumala on kuollut
* Albert Camus ei uskonut ateismin ratkaisevan ihmisyyden kriisiä ja varoitti siitä, että ihmiset jumalat kiellettyään tekevät itsestään jumalan luomalla suuria missioita ja valheellisia kuvia elämän tarkoituksesta. Paratiisin rakentaminen on mahdotonta. Elämä on absurdia ja mieletöntä. Tämä on vain hyväksyttävä.
* Madalyn Murray O'Hair oli värikäs hahmo ja American Atheists -järjestön perustaja, joka vielä kuolleenakin on esiintynyt urbaaneissa legendoissa. Hänen ateisminsa edustaa kohtuullisen jyrkkää ja taistelevaa laatua, ja järjestön historia oli O'Hairin eläessä sangen riitaisa ja värikäs.
Modernin ateismin historia menee monelta osin päällekkäin humanismin historian kanssa, mutta kaikki ateistit eivät ole väistämättä ateisteja, eivätkä kaikki humanistit toki ole puolestaan ateisteja. Monet nykyiset tiedemiehet ovat julkiateisteja ja paljolti heidän ansiostaan yleisessä keskustelussa pohditaan usein tieteellisen ja katsomuksellisen ajattelun suhdetta. Suomalaisista keskustelijoista ja tiedemiehistä esimerkiksi Kari Cantell ja Kari Enqvist ovat edustaneet jonkinasteista ateismia.
===Sekularisaatio tutkimusten valossa===
Sekularisaatiotutkimuksen suurimpia ongelmia on sanaston moniselitteisyys sekä joissakin maissa se, että ihmiset eivät uskalla rehellisesti myöntää olevansa ei-uskonnollisia. Näyttäisi kuitenkin siltä, että erityisesti rikkaissa länsimaissa sekularisaatio on edennyt 1900-luvulla merkittävästi. Yhä ateismi on terminä monien vierastama - useissa maissa ateistiksi luokittelee itsensä vain murto-osa niistä, jotka eivät usko jumalaan tai jumaliin.
Tilastoissa sekularisaatio johtavat pohjoismaat (erityisesti Ruotsi, Tanska ja Norja), Vietnam sekä Japani. Entiset itäblokin maat ovat myös huomattavan ateistisia västöltään. Läntisen Euroopan maista Ranskassa ei-uskovien määrä on korkealla. Merkittävä ateistinen väestäosuus on myös Israelissa, jota moni vaistomaisesti kuvittelee erityisen uskonnolliseksi valtioksi. Sellaiset maat, joissa ateismi on ollut voimakkaasti valtion ohjaamaa, kuten entisissä kommunistisissa diktatuureissa, olot eroavat merkittävästi rikkaista sekularisoituneista maista, joissa sekularisaatio tuntuu liittyvän sosiaaliseen hyvinvointiin ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Tutkijat puhuvat tällöin orgaanisesta ateismista koersiivisen sijaan. Tällainen ateismi tuntuu olevan enemmän hyvinvoinnin seuraus kuin syy.
Selkein tutkimusten osoittama negatiivinen korrelaatio sekularisaation kanssa on miesten itsemurhien korkea määrä. Muuten korkeaan orgaanisen ateismin asteeseen valtioissa tuntuu liittyvän se, että lapsikuolleisuus, murhien määrä, köyhyys ja lukutaidottomuus ovat alhaisella asteella ja maassa vallitsee vauraus, korkea eliniän odotus, hyvä koulutustaso sekä sukupuolten välinen tasa-arvo. Yleinen vaurastuminen saattaa siten olla yksi sekularisaatiota kiihdyttävä tekijä.
Tällä hetkellä maailmassa arvioidaan olevan ainakin puoli miljardia ateistia tai ei-uskovaa. Sekularisaatio ei kuitenkaan ole juuri edennyt koko maailman laajuiseksi liikkeeksi, vaan rajoittuu rikkaisiin länsimaihin.
[http://www.pitzer.edu/academics/faculty/zuckerman/atheism.html Zuckerman: Atheism]
== Sekulaarin humanismin ja vapaa-ajattelun historiaa ==
'''Humanismin historia''' (Pohjana paljolti Barbara Smokerin kirja Humanismi)
=== Antiikin Kreikka===
Humanismin katsotaan syntyneen antiikin Kreikassa. ''Protagorasta'' sanotaan usein ensimmäiseksi humanistiksi. Hän sanoi: ”Ihminen on kaiken mitta.” Tämä on perusta modernille humanismille. Tässä tehdään pesäero (sekulaarin) humanismin ja uskonnollisen uskon välille. Protagoraan jälkiä seurasi ''Demokritos'', joka kehitti atomioppia. Hän hylkäsi uskonnolliset käsitykset ja lähti tutkimaan luontoa. Samoin kuin nykytiede, hän katsoi, että kaikki koostuu aineellisista pienistä osasista, atomeista.
Myös ''Hippokrates'' oli antiikin humanisteja. Sairauksia pidettiin häneen asti jumalallisen tahdon osoituksena. Hippokrates alkoi havainnoida oireita tarkkaan ja hakea niille täsmällisiä, ei-jumallallisia selityksiä. Eräät hänen sairastapauksistaan on kuvattu niin täsmällisesti, että niistä kyetään tänä päivänä määrittelemään sairaudet.
Samoihin aikoihin eli myös ''Sokrates''. Hänen tärkein antinsa humanismille oli kyseleminen. Sokraattisella menetelmällä pyrittiin kyselemisen ja keskustelemisen avulla löytämään totuus. Humanistinen vaatimus vapaasta kyselemisestä täyttyi. Sokrateen seuraaja Platon ei istu humanistiksi yhtä hyvin. Platon oppi ikuisista, muuttumattomista ideoista lähestyy uskonnollista käsitystä taivaasta.
''Aristoteles'' taas pudotti ideat luonnollisiksi asioiksi, muodoiksi. Asioilla on tietty muoto, mutta ne eivät ole olemassa millään ideaalisella tasolla. Aristoteleen suurimmat saavutukset humanistina olivat ihmisen tutkimuksen sisällyttäminen luonnontieteisiin, ihmisen hyvinvoinnin ottaminen moraalin mittariksi ja sen myöntäminen, että ihmiskunnassa on suuri potentiaali, jos se vapautetaan jumalin pelosta. Keskiajalla nämä Aristoteleen ajatukset jäivät syrjään.
''Epikuros'' uskoi atomioppiin, ja hänen teksteistään voisi päätellä, että hän ei uskonut jumaliin, vaikka niistä puhuikin (se oli mahdollisesti hankaluuksien välttämiseksi). Häntä voisikin pitää ateistisena materialistina. Epikurolaisten hautakirjoituksista näkyy heidän suhtautumisensa elämään ja kuolemaan: ”En ollut – olen ollut – en ole – en välitä”. Epikuroksen mielestä hyvä elämä on mielihyvän täyteistä elämää, jossa on nautintoa, mielenrauhaa ja ystävyyttä, ja josta puuttuu kipu. Modernissa humanismissa on paljon epikurolaista. Siihen kuuluu mielihyvän arvostaminen, mutta toisaalta stoalaisuudesta tulee tyyni asenne huonossa tilanteessa, kun mitään ei ole tehtävissä.
=== Keskiaika ===
Keskiaika on sekulaarin humanismin kannalta pimeää aikaa. Renessanssinkin humanistit olivat vielä kristillisiä (''Erasmus'' ja ''Thomas More''). Suuret taiteilijat kuten ''Leonardo'' ja ''Michelangelo'' kuvasivat kristillisiä aiheita, mutta inhimillisen näköisesti. Tänä aikana rakkaus taiteisiin yhdistyikin sanaan ”humanismi”. Ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita musiikista, kirjallisuudesta ja kuvataiteista, kutsuvat itseään humanisteiksi, vaikka todelliseen humanismiin kuuluu myös kiinnostus tieteestä ja sen menetelmistä. Tieteellinen menetelmä on humanistinen tapa saada selville, kuinka asiat ovat. Sekä tiedemiesten että humanistien on oltava valmiita muuttamaan ajatuksiaan, jos ne eivät vastaa tosiasioita.
=== Uusi aika ===
Uuden ajan tieteenfilosofia (''Locke, Berkeley, Hume''), empirismi oli tärkeä askel kohti humanismia, vaikka useimmat 1600-luvun empiristeistä olivat vielä kristittyjä. Ranskassa kirjailija ''Voltaire'' ja ensyklopedisti ''Diderot'' aloittivat ei-kristillisen liikkeen, jota kutsuttiin valistukseksi. Liike levisi muuallekin Eurooppaan ja maailmalle, eikä kirkko pystynyt patoamaan uskonnottomuuden tulvaa. 1700-luvulla nämä ihmiset käyttivät itsestään nimityksiä naturalisti, rationalisti ja vapaa-ajattelija. Kristityt kutsuivat heitä epäilijöiksi (skeptikoiksi) tai epäuskoisiksi.
=== 1800-luku ===
1800-luvulla humanismin kehitykseen liittyivät utilitaristit ''Jeremy Bentham'', ''James'' ja ''John Stuart Mill'', ''Herbert Spencer'' ym. Utilitaristit palasivat epikurolaiseen ajatteluun, ja hakivat moraalilaille perusteet hyödystä ja mielihyvästä. Vuosisadan puolessa välissä Darwin tutkimuksineen edisti tieteellistä käsitystä ihmisestä. 1840 vapaa-ajattelija ''G. J. Holyoake'' keksi sanat ”sekularismi” ja ”sekularisti” ranskan kielen maallista tarkoittavasta sanasta. Näitä sanoja käytetään vieläkin. Nykyään radikaalimmilla humanisteilla on tapana kutsua itseään ateisteiksi, vapaa-ajattelijoiksi tai sekularisteiksi. Sovittelevammat taas kutsuvat itseään humanisteiksi tai agnostikoiksi.
=== 1900-luku ===
[[kuva:russell.jpg|thumb|B.Russell]]
1900-luvun alkupuoliskon suurimmaksi humanistiksi nousi ''Bertrand Russell''. Filosofina toimimisen lisäksi Russell lähti kansalaisaktivistiksi, kirjoitti, aloitti kampanjan ydinaseriisunnan puolesta, otti osaa mielenosoituksiin. Sokrates siirrettynä nykymaailmaan, tuomittuna kansalaistottelemattomuudesta. 1900-luvun tieteessä DNA-tutkimus on ollut tärkeää. Se on osoittanut, että luojajumalalle ei jää mitään tekemistä. Tutkija ''Jacques Monodin'' kirjan otsikko on lainaus Demokritokselta 2400 vuoden takaa: ”Kaikki mitä maailmankaikkeudessa on olemassa on sattuman ja välttämättömyyden tulosta.” Nyt näiden ajatusten takana oli jo vankkoja tieteellisiä tosiasioita .
===Suomalaisen vapaa-ajattelun historiaa===
Suomeen vapaa-ajattelu rantautui 1800-luvun lopulla. Sen ensimmäisiä merkkejä oli älymystön vaatimus siviilivihkimisen sallimisesta, koska kirkollisen vihkimisen edellytys oli ehtoollisen vietto. 1900-luvun alussa vapaa-ajattelua tuki voimakkaasti työväenliikkeen johto. Forssan kokouksessa 1906 vaadittiin kirkon ja valtion eroa. Työväestön ruohonjuuritaso ei Tyäväenarkiston käsinkirjoitettujen lehtisten mukaan näyttäydy kuitenkaan niin uskonnonvastaisena kuin sen ajan agitaattorien julistus. Suomen itsenäistyttyä ensimmäisiä perustuslakimuutoksia oli uskonnonvapauden toteuttaminen. Kirkosta eronneiden määrä oli alkuun pieni, ja koski eniten vakaumuksellisia kommunisteja ja vapaiden suuntien kannattajia. Nykyisin luterilaisen kirkon jäsenmäärä laskee tasaisesti. Vuoden 2005 lopussa 83,1% suomalaisista kuului ev.lut. kirkkoon. Helsingissä kirkon jäsenmäärä putosi jo alle 70%:n.
Vapaa-ajattelijoiden rekisteröityminen omiin yhdistyksiin tapahtui aluksi monissa paikallisissa järjestöissä, mutta valtakunnallinen Vapaa-ajattelijain liitto on toiminut 1930-luvulta alkaen vapaa-ajattelun äänenkannattajana ja pyrkinyt edistämään uskonnottomien asiaa ja tasaveroisia toimintamahdollisuuksia Suomessa.
[http://www.vapaa-ajattelijat.fi/ Vapaa-ajattelijain liitto]
== sekulaarin humanismin ja vapaa-ajattelun nykysuuntauksia ==
===Humanismi===
Humanismi on elämänasenne. Humanisti pitää jokaista yksityistä ihmistä itsessään arvokkaana. Humanistit ovat rationalisteja, koska pitävät ihmisjärkeä parhaana oppaana elämän ongelmia kohdatessa. He ovat sekularisteja, koska haluavat vapauttaa yhteiskunnan uskonnollisten uskomusten kuristusotteesta. He ovat vapaa-ajattelijoita, koska eivät halua jättää ymmärrystään minkään instituution haltuun. He ovat materialisteja metafyysiseltä kannaltaan, empiristejä tiedonhankinnassaan, utilitaristeja moraalissa ja epikurolaisia elämäntaidossa.
Humanistien mielestä jokaisen vastuullisen ihmisen tulisi tehdä valintansa itse. Humanistiset hyveet ovat totuuden kunnioitus, henkilökohtainen vastuu, suvaitsevaisuus, huomaavaisuus, avara myötätunto, yhteiskunnallinen valveutuneisuus, pyrkimys yhteistyöhön ja huolenpito luonnosta.
[[kuva:Humanism.png|thumb|Humanistiliiton tunnus]]
Kansainvälisen humanistiliiton (IHEU) edustama aatteellinen humanismi on määritelty seuraavasti:
”Humanismi on kansanvaltainen siveellinen elämänkäsitys, joka väittää, että ihmisillä on oikeus ja velvollisuus antaa merkitys ja muoto omalle elämälleen. Se pyrkii nykyistä inhimillisempään yhteiskuntaan inhimillisten ja muiden luonnollisten arvojen sekä inhimillisten kykyjen kuten järjen ja vapaan tutkimuksen avulla. Se ei ole jumalauskoinen, eikä se hyväksy yliluonnollista todellisuuskäsitystä.”
Aatteellisessa humanismissa on keskeistä luontoon perustuva todellisuuskäsitys ja yksilön siveellinen itsenäisyys. Näitä peruslähtökohtia voidaan kutsua aatteellisen humanismin ytimeksi.
Humanistisen elämänkäsityksen keskeinen lähtökohta on luontoon perustuva todellisuuskäsitys. Sellaisia todellisuuskäsityksiä ja elämänkäsityksiä, jotka eivät hyväksy kaikkeuden jakamista luonnolliseen ja yliluonnolliseen, vaan katsovat että vain luonnollisia tapahtumia ja olioita on olemassa, kutsutaan luontoperustaisiksi eli naturalistisiksi. Luonnon ulko- ja yläpuolella ei ole mitään. On olemassa yksi todellisuus, ja tiede on tämän todellisuuden kuvaamisen ja selittämisen ainoa luotettava väline.
Kaikkeus on olemassaololtaan ja toiminnaltaan itseriittoinen (sen tapahtumat voidaan selittää siitä itsestään käsin) eikä ihmisellä ole siinä erikoisasemaa. Ihminen fyysisenä, psyykkisenä ja yhteisöllisenä olentona on sinänsä tarkoituksettoman kaikkeuden tuote. Maapallo ja sen elokehä ovat syntyneet kosmisen ja kemiallisen kehityksen ja biologisen evoluution tuloksena. Evoluutiolla ei ole ollut, eikä ole päämäärää, eikä ehdotonta suuntaa. Elämän evoluutio on ollut ainutkertainen historiallinen tapahtumasarja. Kaikkeuden toimintaa ei ohjaa mikään tavoite.
Yliluonnollisesta meillä ei ole mitään tieteelliset arviointiperusteet läpäisevää näyttöä ja siksi yliluonnollisen olettaminen on perusteetonta ja virheellistä. Todellisuus on luonnollisesti myös tietoisten olentojen tietoisuudesta riippumaton. Jos kaikki tietoiset olennot häviäisivät, niin heitä lukuun ottamatta muu todellisuus jäisi.
Luonnontieteet vastaavat siihen kysymykseen, mistä eri ilmiöt ovat saaneet alkunsa ja millaisten tekijöiden vaikutuksesta ne tapahtuvat. Todellisuuden rakenne on luultavasti rajattoman monimutkainen ja monikerroksinen. Luonnontieteiden menetelmällinen lähtökohta on aineellinen todellisuuskäsitys, joka on periaatteessa sama asia kuin luontoon perustuva todellisuuskäsitys: on olemassa havaitsijasta riippumaton todellisuus, jota voidaan kuvata ja selittää olettamatta aineesta riippumatonta henkeä. Aineellisen todellisuuskäsityksen joutuvat ottamaan lähtökohdakseen myös ne tutkijat, jotka vastustavat aineellista todellisuuskäsitystä. Tutkimuksen edistyessä ja tietojemme lisääntyessä on aineellisen todellisuuskäsityksen vastaisille selityksille jäänyt yhä vähemmän tilaa.
Humanismi hyväksyy luonnontieteellisen ihmiskäsityksen, jonka professori Erkki Lagerspetz on muotoillut seuraavalla tavalla (Lagerspetz, 1988):
1) Ihminen on luonnon osa. Elävä ihmisruumis koostuu samoista aineista kuin muukin elävä luonto. Ympäristötekijät vaikuttavat ihmiseen samoin kuin muuhunkin elävään luontoon. Kulttuurin kehitys ei ole vapauttanut ihmistä luonnosta.
2) Kaikki tajunnalliset olennot ovat biologisia olentoja. Psyykkistä toimintaa ei voi olla aineesta riippumattomana ja erillisenä. Psyykkisen toiminnan välttämätön edellytys on tietty aineen, energian ja informaation muodostuma, elävä eläin, jonka aivotoiminnot ovat erityisellä tavalla mutkikkaita. Sellaista, mitä kutsutaan ”hengeksi” ei voi olla olemassa ilman aineellista, biologista kantajaa, elävää eliötä. Kulttuuriin kuuluvia hengenelämän tuotteita voi tietysti olla olemassa eri tavoin tallentuneina, mutta kulttuuri on elävien ihmisten ylläpitämä ilmiö.
3) Ihmisen synty on seurausta luonnossa vallitsevista yleisistä lainalaisuuksista ja satunnaistapahtumista. Ihminen, kuten muutkin eliölajit, on kehittynyt luonnon evoluution tuloksena.
4) Ihminen ja muut eliöt ovat ilmiöitä, joilla on alku ja loppu. Ihmisen kuolema on luonnollinen seuraus hänen syntymästään. Vain ihmisen jälkeläiset ja hänen työnsä tulokset sekä muiden ihmisten muistikuvat hänestä voivat säilyä ihmisen kuoleman jälkeen jonkin aikaa. Ihmisyksilö itse on ainutkertainen ja loppuu. Ihmisen yksilölliset kokemukset alkavat hedelmöittymisen ja varhaislapsuuden välisenä aikana ja ne päättyvät kuolemaan. Ihminen on yhtä olematon kuolemansa jälkeen kuin hän oli ennen hedelmöitystä, jossa hänet saatettiin alkuun.
5) Ihminen on rakenteeltaan ja toiminnoiltaan yksi eläinlaji. Ihmisen erityispiirteinä on paitsi välineiden käyttö myös oppimis- ja viestintäkyvyn erinomaisuus. Ihmisellä on mahdollisuus hyödyntää kirjoitettua historiaansa. Nämä ominaisuudet ovat tehneet mahdolliseksi yhteiskunnan synnyn.
=== Suomen humanistiliiton toiminta ===
Humanistiliitto edistää vapaata keskustelua ja maailmankatsomuksellista pohdintaa ja tuo samalla esille uskontokuntiin sitoutumattomien kannan. Liitto pyrkii edistämään katsomuksellista tasa-arvoa ja tuomaan esille humanistista tapakulttuuria. Humanistit ovat suvaitsevaisia, ihmisyyttä kunnioittavia, kriittisiä ja keskustelulle avoimia. Kansainväliselle humanistiliikkeelle ja myös Suomen humanisteille ovat tärkeitä ihmisen arvo ja vastuu: humanisti uskoo elämään ennen kuolemaa. Liitto julkaisee ''Humanisti''-lehteä.
[http://www.humanistiliitto.fi/main.htm Humanistiliitto]
*IHEU: ”Minimum Statement on Humanism”, 1996. Saatavilla: http://www.iheu.org/modules/wfsection/article.php?page=1&articleid=6
*Lagerspetz, Kari: ”Biologinen ihmiskäsitys”. Teoksessa ''Kulttuurieläin: Ihmistutkimuksen biologiaa''. Toimittaneet Matti Kamppinen, Pasi Laihonen, Timo Vuorisalo. Helsinki: Otava, 1989.
*Lagerspetz, Kari: ''Sattumasta säätelyyn: Eliöt sopeutuvina säätelyjärjestelminä''. Porvoo: WSOY, 1983.
*Niiniluoto, Ilkka: ''Tiede, filosofia ja maailmankatsomus''. Helsinki: Otava, 1984.
*Saari, Kari & Klementjeff, Helena: ''Vapaa-ajattelijan käsikirja''. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab, 1994.
*Tuomela, Raimo: ''Tiede, toiminta ja todellisuus: Tieteellisen maailmankäsityksen
filosofiset perusteet''. Helsinki: Gaudeamus, 1983.
*Vapaa-ajattelijain liiton kulttuuriohjelma. Helsinki: Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab, 1994.
== humanismi ja kristinusko länsimaiden katsomuksellisina perusvirtauksina ==
==Sanasto==
funktio = tehtävä, tarkoitus
identiteetti = kohtuullisen pysyvä käsitys itsestä ja omasta kulttuurisesta taustasta
karismaattinen = vakuuttava, armoitettu, säteilevä (sana tarkoittaa myös uskonnollista liikettä, joka korostaa henkilahjoja)
mytologia = myyttien kokonaisuus, eheähkö tietyn kulttuuripiirin jumaltarusto; sanaa käytetään myös esimerkiksi Tolkienin luomasta kuvitteellisen maailman tarustosta
myytti = erityisesti uskontotieteessä ja kansantieteessä käytetty sana, joka viittaa ensisijaisesti totena pidettyihin kertomuksiin pyhistä alkuajoista ja johon voi liittyä myös riittejä eli (uskonnollisia) juhlia. Sanan alkuperänä on kreikan kertomusta tai legendaa tarkoittava sana ''mythos''. Jo antiikin Kreikassa mythos ja logos (eli "järki") ymmärrettiin erilaisina tapoina tarkastella todellisuutta.
narratiivinen = "kertomuksellinen" (engl. narrative= kertomus)
skeptismi = epäileminen (kreikan sanasta skepsis, epäily)
synkretismi = uskontojen sekoittuminen
transsendenssi = tuonpuoleinen
==Ulkoiset linkit==
Vinkkejä elämänkatsomustiedon reaalikokeeseen valmistautuvalle.
===Internet===
[http://www.feto.fi FETOn sivut]
[[Luokka:Elämänkatsomustieto]]
| 