Ero sivun ”Sienikirja/Mikä on sieni?” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
p Käyttäjän 84.231.169.169 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Tigru tekemään versioon.
Rivi 1:
Sienet (Fungi) ovat oma biologinen taksoninsa, joka eroaa sekä kasveista että eläimistä mm. siinä, että sienten solujen seinämät ovat kitiiniä eikä selluloosaa kuten kasveilla, eläinsolut taas ovat seinättömiä. Sienet myös hankkivat ravintonsa pääasiallisesti eri tavoin kuin eläimet tai kasvit.
 
==Sienet yleensä==
 
Sieniä esiintyy planeettamme kaikissa elinympäristöissä. Loissienet tartuttavat eläimiä, kuten ihmisiä, muita nisäkkäitä, lintuja ja hyönteisiä. Vaikutukset vaihtelevat pienestä kutiamisesta kuolemaan johtavaan verenmyrkytykseen. Toiset loissienet iskevät kasveihin aiheuttaen erinäisiä tauteja, kuten juurien lahoamista. Lisäksi on pieni määrä sieniä, jotka loisivat toisella sienilajilla. Useimmat putkilokasveista toimivat sienien kanssa vastavuoroisessa yhteistyössä, jota kutsutaan sienijuureksi, ja se avustaa juuria ravinteiden ja veden imemisessä.
 
==Sienen osat==
 
Sienen mään päällinen osa on itiöemä. Sienillä ei ole siemeniä. Sen sijaan sienillä on '''itiöitä''' joista alkaa niiden irtauduttua itiöemästä kasvaa sienten ’’’juuria’’’ '''rihmastoja'''. Rihmasto kasvaa maan alla.
 
==Sienet arkielämässä==
 
Arkikielessä sienistä puhuttaessa tarkoitetaan kuitenkin yleensä ruokasieniä. Ruokasienet ovat tiettyjen sienien maan päälle suvunjatkamistarkoituksessa kasvattamia itiöemiä. Ruokasienet sisältävät vaihtelevassa määrin trehaloosia eli sienisokeria. Joillakin ihmisillä on tätä kohtaan synnynnäinen entsyymipuutos, trehaloosi-intoleranssi, mistä syystä he voivat saada helposti vatsanväänteitä sieniateriasta.
 
==Sieniryhmät==
 
Sienet voidaan ryhmitellä eri tavoin. Varsin yleisesti ne jaetaan neljään pääryhmään: kantasieniin, kotelosieniin, leväsieniin ja limasieniin. Kantasienten ryhmään kuuluu mm. enin osa ruokasienistämme, mutta myös ruoste- ja nokisienet, kuten esimerkiksi männyn tervaroso ja viljanoet. Kotelosieniin kuuluvat ruokasienistämme mörskyt, huhta- ja korvasienet, mutta kotelosieniä ovat myös eräät homeet, hiivat ja härmät, ja muina esimerkkeinä torajyvä sekä koivun tuulenpesäsieni. Leväsieniin kuuluu mm. perunarutto ja limasieniin salaperäinen paranvoi.
 
[[Luokka:Sienikirja|Mikä on sieni?]]
 
{{Sienikirja}}