|
Iiri (iirinkielinen nimi Gaeilge, Munsterin murteella Gaelainn tai Gaoluinn) on Irlannin ensimmäinen virallinen kieli. Vuosina 2003–2004 järjestetyn Stádas-kampanjan jälkeen Irlannin hallitus haki sille myös virallisen kielen asemaa Euroopan unionissa, joka sille kesäkuussa 2005 päätettiin antaa vuodesta 2007 alkaen. Iiri on kelttiläinen kieli ja kuuluu kelttikielten ns. Q-kelttiläiseen tai gaelilaiseen (goidelilaiseen) alaryhmään. Iirin kielen lähimmät sukulaiset ovat Skotlannin Ylämaan gaelin tai skottigaelin kieli (Gàidhlig) sekä Mansaaren 1970-luvulla sukupuuttoon kuollut, mutta kielenharrastajien vielä ylläpitämä manksin kieli (engl. Manx Gaelic, omakielinen nimitys Gaelg tai Çhengey-ny-Mairey Vannin). Kaukaisempaa sukua ovat kymri (wales) ja Bretagnessa puhuttu bretoni, jotka kuuluvat kelttiläisessä kieliryhmässä toiseen alaryhmään, brittiläisiin kieliin eli P-kelttiläisiin kieliin. Nämä eroavat iiristä ja muista goidelilaisista kielistä hämmästyttävän paljon: esimerkiksi kymri on iirinpuhujalle tuoreita englantilaisia lainasanoja lukuun ottamatta täysin vieras ja käsittämätön kieli.
==* [[/Mutaatiot ==/]]
Kaikille kelttiläisille kielille ovat ominaisia mutaatiot. Mutaatioilla tarkoitetaan sanan ensimmäisessä äänteessä tapahtuvia muutoksia, jotka periaatteessa aiheuttaa sanaa edeltävä kieliopillinen partikkeli, mutta jotka voivat muuttua täysin kieliopillisen luonteisiksi, jos partikkeli on kovin heikko ja painoton ja katoaa kielestä jättäen jälkeensä ''pelkän'' mutaation. Iirissä tärkeä esimerkki tällaisesta kehityksestä on verbien preteritin (menneen ajan muodon) ensimmäisen konsonantin heikentyminen. Alkujaan verbimuotoa edelsi partikkeli ''do'', joka aiheutti heikennykseksi kutsutun mutaation: ''cruinnigh!'' "kerää! kokoa!", '''''do''' c'''h'''ruinnigh sé'' "hän keräsi, kokosi"; nykykielessä sanotaan (eräitä murteita lukuunottamatta) kuitenkin vain ''chruinnigh sé'', jolloin ''do''-partikkelista muistuttaa enää alkukonsonantin heikennys ''c'' -> ''ch''.
=== Heikennys ===
Heikennys (iiriksi ''séimhiú'', englanniksi nykyään yleensä ''lenition'') merkitään lisäämällä ensimmäisen konsonantin jälkeen h-kirjain. Aiemmin sen sijasta käytettiin kirjaimen yläpuolelle asetettavaa pistettä (se kehittyi keskiajan latinankielisten käsikirjoitusten tavasta sijoittaa vahingossa kirjoitetun kirjaimen päälle piste, ns. ''punctum delens'', sen merkiksi, ettei kirjainta kuulunut lukea - tämä oli siistimpää kuin yliviivaaminen), ja tätä tapaa saattaa nähdä nykyäänkin, ennen muuta silloin kun iiriä kirjoitetaan vanhanaikaisella, ns. gaelilaisella kirjaimistolla.
Heikennykselle ovat alttiita b, c, d, f, g, m, p, s ja t, jotka siis heikennettyinä kirjoitetaan bh, ch, dh, fh, gh, mh, ph, sh ja th. Ne äännetään seuraavasti:
''bh'' [β] on huulilla äännetty soinnillinen hankausäänne, eli lausumistapa on kuin "v":llä, mutta huulet ovat kuin "b":ssä. Se on lähinnä w ilman huulten pyöristystä.
''ch'' on saksan ich- tai ach-äänne, riippuen siitä, onko se ns. ahtaassa (engl. ''slender'', iir. ''caol'') vai leveässä (engl. ''broad'', iir. ''leathan'') asemassa, ts. onko ensimmäinen sitä seuraava vokaali ahdas eli liudentava (e, i) vai leveä eli liudentamaton (a, o, u). Huomaa, että iirin oikeinkirjoituksessa saatetaan lyhyiden vokaalien kirjaimia käyttää pelkkinä liudennus- tai liudentamattomuusmerkkeinä (iir. ''sleamhnóg'') varsinkin pitkien vokaalien (''á, é, í, ó, ú'') edellä tai jäljessä.
''dh'' '''ei''' ole enää vuosisatoihin ollut englannin ''th'' sanassa ''this'', vaan äännetään nykyään aivan samalla tavalla kuin iirin ''gh''. Tämä tarkoittaa, että se on kuten suomalainen j ollessaan ahtaassa asemassa, mutta leveässä asemassa (ja konsonantin edellä myös ahtaassa) se lausutaan äänteenä, joka foneettisessa kirjoituksessa merkitään kreikkalaisella gamma-kirjaimella ja joka on saksan ach-äänteen soinnillinen vastine. Ranskalainen kurkku-r tulee aika lähelle tätä äännettä.
''fh'' on pelkkä paikanpitäjä - sitä ei äännetä ollenkaan. (Joskus tosin esim. sanan ''féin'' "itse" puhekielinen ääntämistapa ''héin'' saatetaan kirjoittaa ''fhéin'', mutta tämä on harhaanjohtavaa, eikä sitä suositella standardikielessä.) Murteissa vokaalialkuisten sanojen eteen saattaa siksi kehittyä sinne kuulumaton alku-f, esimerkiksi "avaa!" on standardikielessä ''oscail'', mutta Ulsterissa usein ''foscail'' - menneen ajan muoto ''d'oscail sé'' voisi näet ääntämisen puolesta yhtä hyvin olla ''d'fhoscail sé''.
''mh'' äännetään samalla tavalla kuin ''bh'', mutta vieressä oleva vokaali voi saada nasaalisen (nenäsointisen) värityksen.
''ph'' äännetään kuten f. Tosin iirin f-äänne on perinteisesti eronnut meille tunnetusta f-äänteestä samalla tavalla kuin iirin bh eroaa meikäläisestä v:stä - bh ja iirin f ovat bilabiaalisia (kahdella huulella äännettäviä) äänteitä, kun taas suomen v ja meille tunnettu f ovat labiodentaalisia (ylähampaat alahuulta vasten äännettäviä) äänteitä.
''th'' ja ''sh'' äännetään molemmat h-äänteenä. Ne heikennetään kuitenkin vain silloin kun niitä seuraa vokaali, ''-n-'', ''-r-'' tai ''-l-''. Huomaa, että ''sh''-ta ei äännetä samalla tavalla kuin englannissa: pelkkä s-kirjain kuulostaa ahtaassa asemassa (i:n tai e:n edellä tai jäljessä) samalta kuin englannin sh, minkä huomaa esimerkiksi sellaisista lainasanoista kuin ''siopa'' "kauppa", ''siúráilte'' "varma".
=== Pimennys ===
Pimennys (engl. ''eclipsis'', iir. ''urú'') johtuu siitä, että edelläoleva kieliopillinen partikkeli on aikaisemmin päättynyt nasaalikonsonanttiin. (Skottigaelissa pimennys on vasta kehittymässä, ja siellä partikkeli on yleensä säilyttänyt nasaalikonsonanttinsa!) Pimennys koskee konsonantteja b, c, d, f, g, p ja t, ja tapahtuu yksinkertaisesti siten, että soinnittomat konsonantit muuttuvat soinnillisiksi ja soinnilliset nasaaleiksi. Vokaalit pimennetään lisäämällä niiden eteen n-.
Kirjoitettuna pimennetyt konsonantit näyttävät aika pelottavilta: pimennystä ei näet merkitä vaihtamalla kirjainta, vaan kirjoittamalla pimennyksen aiheuttama ääntämys alkuperäisen eteen: ''mbean'', ''gcnoc'', ''ndéanann'', ''bhfráma'', ''bpearsa'' ja ''dtír'' äännetään ikään kuin ne kirjoitettaisiin ''mean'', ''gnoc'', ''néanann'', ''bhráma'', ''bearsa'' ja ''dír''. Sitä vastoin sanan ''ngleann'' alussa todella on äng-äänne.
Pimennyksen merkitseminen tällä tavalla helpottaa lukemista ja sanojen hakemista sanakirjasta, koska alkuperäinen sanavartalo on aina tunnistettavissa ja samalta kuulostavat sanat voidaan pitää erillään toisistaan. Tätä voidaan havainnollistaa vaikkapa siteeraamalla sananlasku ''ní hé lá na báistí lá na bpáistí'' "sadepäivä" - oikeastaan "sateen päivä" - "ei ole lasten päivä". ''Lá na báistí'' "sadepäivä" ja ''lá na bpáistí'' "lasten päivä" äännetään tarkalleen samalla tavalla, mutta kirjoitettuna ero on selvä.
Silloin kun pimennetty sana kirjoitetaan isolla kirjaimella, pimennettyä ääntämistä ilmaiseva kirjain jää pieneksi: Irlannin kansallislaulun nimi ''Amhrán na bhFiann'' "Sotajoukkojen laulu", joka sisältää pimennetyn F:n, on tästä hyvä esimerkki. Vokaalit pimentävä n-kirjain erotetaan tavuviivalla: ''ceol na n-éan'' "lintujen laulu", mutta tavuviiva jää pois ison kirjaimen edessä: ''Eoghainín na nÉan'' "Lintujen pikku Eoghain" (novellin nimi), ''Tír na nÓg'' "Nuorten maa" (mytologinen käsite). Jälkimmäisessäkin tapauksessa jotkut voivat käyttää tavuviivaa selvyyden vuoksi: ''Eoghainín na n-Éan'', ''Tír na n-Óg''.
=== Sananalkuinen t- ===
==== Sananalkuinen t- vokaalin edellä ====
Vokaalialkuisiin maskuliinisiin yksiköllisiin substantiiveihin, jotka ovat nominatiivissa, lisätään määräisen artikkelin ''an'' jäljessä t-äänne: ''athair'' "isä", ''an t-athair'' "isä, ''the father, der Vater, fadern''". Tämäkin t jää pieneksi ison kirjaimen edessä: ''an tAthair Peadar'' "isä Peadar" (katolisen papin arvonimi), ''An tInbhear Mór'' "Iso jokisuu" (kaupungin nimi Irlannissa, englanniksi Arklow).
==== Sananalkuinen t- konsonantin edellä ====
T:n, d:n ja s:n heikentämistä rajoittaa iirissä sääntö - eräissä tapauksissa varsin ankara sääntö, toisissa pelkästään taipumus - jota kutsutaan dentals-säännöksi: konsonantit d, n, t, l ja s eivät voi heikentää toisiaan. (L:n ja n:n heikennystä ei merkitä kirjoituksessa, vaikka joidenkin iirinpuhujien kielessä onkin kuultavissa ero.) Tämän takia d- ei heikenny ilmauksessa ''fear an dorais'' "ovimies", vaikka p- heikentyykin täysin vastaavassa asemassa: ''fear an phoist'' "postimies": määräinen artikkeli loppuu n:ään. Kuitenkin, jos periaatteessa heikennettävissä oleva s- aloittaa sanan määräisen artikkelin heikentävien muotojen jäljessä (maskuliini yksikön genetiivi, feminiini yksikön nominatiivi), määräinen artikkeli muuttaa sen t:ksi. Tämä kirjoitetaan samalla tavalla kuin heikennys, eli sekä uusi ääntämys (t-) että alkuperäinen ääntämys (s-) jäävät näkyviin: ''solas'' (mask.) "valo", ''teach an tsolais'' "majakka" (sananmukaisesti "valon talo", vrt. engl. ''lighthouse''); ''sráid'' (fem.) katu, ''An tSráid Mhór'' "Pääkatu" (sananmukaisesti "Suuri katu").
=== Sananalkuinen h- ===
Sananalkuinen h- on ns. hiatuskonsonantti, eli se on syntynyt erottamaan kahta vokaalia toisistaan. Se esiintyy esimerkiksi seuraavissa yhteyksissä:
- Kun possessiivipronomini ''a'' "hänen" viittaa naiseen, se ei heikennä konsonanttia, mutta lisää h:n vokaaliin: ''a ainm'' "hänen nimensä" (miehen), mutta ''a hainm'' "hänen nimensä" (naisen). Vrt. ''a charr'' "hänen autonsa" (miehen), mutta ''a carr'' "hänen autonsa" (naisen).
- Määräisen artikkelin muoto ''na'' lisää seuraavaan vokaaliin h:n, jos se on feminiinin yksikön genetiivi tai monikon (feminiinin tai maskuliinin) nominatiivi: ''acmhainn'' "resurssi", ''easpa na hacmhainne tábhachtaí seo'' "tämän tärkeän resurssin puuttuminen", ''na hacmhainní nádúrtha'' "luonnonresurssit, luonnonvarat". Sitä vastoin monikon genetiivin ''na'' pimentää: ''athroinnt na n-acmhainní nádúrtha'' "luonnonvarojen uusjako".
== Substantiivit ==
|
