Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Vedalainen” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 19:
Noin 1300 eaa. raudankäyttö saapui alueelle ja sysäsi kulttuurin muutokseen. Epäillään arjalaisten orjuuttaneen valloittamiensa alueiden asukkaita heidän levittäytyessään vähitellen kohti itää. Rigvedan mukaan he kävivät sotia linnoitettuja ja vieraita kieliä puhuneita tumma ihoisia muukalaisia vastaan. Nämä olivat toisinaan rikkaita.
 
Varhaisvedalaisella kaudella tapahtui sosiaalisia muutoksia, kuten avioliiton muuttuminen jäykäksi laitokseksi ja yhteisön muuttuessa hierarkiaksi, jossa papit ja sotilaat kohosivat muiden yläpuolelle. Naimisiin saatettiin kuitenkin yhä mennä sekä rakkaudesta että käytännöllisistä syistä. PerheenIsän pääksiasema nousiperheen isäpäänä vahvistui ja perheissä alettiin rukoilla poikalapsia.
 
Yhtä aikaa maatalouden merkitys alkoi kasvaa paimentolais elämää viettäneiden arjalaisten elinkeinona. Ihmiset asettuivat asumaan kyliin, mutta pääelinkeinona pysyi aluksi karjanhoito. Heimoa (rashtra) hallitsi päällikkö(rajan). Häntä pidettiin suojelina ja ylimpänä hallitsijana. Hän hallitsi heimolaistensa suostumuksella neuvostojen avustamana. Päällikön tärkein tehtävä oli oman heimonsa suojeleminen. Hänen apunaan oli pappi ja sotajoukkojen päällikkö. Hänelle saatettiin antaa seremoniallisia lahjoja.