Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Vedalainen” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 23:
Yhtä aikaa maatalouden merkitys alkoi kasvaa paimentolais elämää viettäneiden arjalaisten elinkeinona. Ihmiset asettuivat asumaan kyliin, mutta pääelinkeinona pysyi aluksi karjanhoito. Heimoa (rashtra) hallitsi päällikkö (rajan). Häntä pidettiin suojelina ja ylimpänä hallitsijana. Hän hallitsi heimolaistensa suostumuksella neuvostojen avustamana. Päällikön tärkein tehtävä oli oman heimonsa suojeleminen. Hänen apunaan oli pappi ja sotajoukkojen päällikkö. Hänelle saatettiin antaa seremoniallisia lahjoja.
 
Vedalaiset palvoivat eri jumalia kuin nyky intialaiset. Esimerkiksi tuolloin tärkeitä tulenjumala Agnia ja sään ja sodanjumala Indraa palvotaan nykyään enää harvoin. Jokia (kuten Saraswati ja Gagnes) palvottiin jumalattarina. Keskeisessä osassa olivat hymnit ja tuliuhrit. Vedalaiset pitivät karjaa ja maidollaMaidolla oli keskeinen merkitys ruokavaliossa,näiden mikäkarjankasvattajien myöhemmin johti lehmän palvontaanruokavaliossa.
 
===Myöhäis-Vedalainen kulttuuri===