Ero sivun ”Kasvitiede” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Velli (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 24:
Vielä 1900-luvulla kasvikuntaan kuuluviksi käsitettiin sienet, levät sekä kaikki yksisoluiset eliöt alkueläimiä lukuun ottamatta. Nykykäsityksen mukaan vain sammalet sekä putkilokasvit, eli ns. versokasvit (embryofyytit), kuuluvat kasvikuntaan. Tästä huolimatta erityisesti monisoluiset levät luokitellaan kasveiksi useissa yhteyksissä. Johtuen kasvi-käsitteen löyhästä liitoksesta nykyisen systematiikan kanssa ei käsitteelle voida asettaa täysin yksiselitteisiä rajoja.
 
Vaikka kasvit eivät ole yhtä pitkälle kehittyneitä kuin eläimet, ovat ne maapallon hallitseva ja näkyvin elämänmuoto. Ne muodostavat levien kanssa suurimman osan planeettamme biomassasta. Lähes ainoina omavaraisina eliöinä kasvit ovat ravintoketjun perusta, ja ne ovat luoneet ilmakehän runsaan happipitoisuuden tuottamalla kaasua yhteyttämisellä. Nykyisen kaltainen elämä maapallolla on pitkälti kasvien ansiota. Ilman kasveja maapallolla olisi tuskin lainkaan elämään.
 
Kasvilajeja tunnetaan nykyisin noin 325 000.