Ero sivun ”Shakkiaapinen/Strategia ja taktiikka” versioiden välillä

==Shakkivalmennus==

 

Kuten edellä on esitetty shakkivalmennuksen teoria jaetaan tavallisesti pelin vaiheiden mukaan avaus-, keskipeli- ja loppupeliteoriaaksi. Strategia ja taktiikka - ainakin piilevänä - ovat läsnä pelin joka vaiheessa, ja ne on otettava huomioon joka siirtoa mietittäessä. Monet huippupelaajat ovat sanoneet, että shakissa kaikki on viime kädessä kiinni taktiikasta. Ilman strategista osaamista ei kuitenkaan päästä tilanteeseen, jossa taktiikka voi ratkaista pelin, ellei sitten vastustaja ole aivan taitamaton. Shakinpelaajalle ei kuitenkaan riitä pelkkä strategian osaaminen, sillä se on viime kädessä hyödynnettävissä vain taktiikan keinoin.

 

Taktisia käsitteitä ovat esimerkiksi haarukka, kiinnitys, ristikiinnitys, paljastus, ylikuormittaminen, harhautus, raivaus, tukinta ja katko. Taktiikan ja strategian ero on se, että taktiikan piiriin kuuluu se, mikä voidaan laskelmoida, kun taas strategian piiriin kuuluu se, mitä ei voida laskelmoida mutta mikä tiedetään laskelmoimattakin. Esimerkiksi haarukkaa tehtäessä voidaan laskelmoida kaikki siihen liittyvät siirrot, kun taas takasotilaan heikkous tiedetään ilmankin, että pystytään laskelmoimaan siirtosarjaa, jolla se voitetaan. Takasotilas voi jäädä laudalle kymmenien siirtojen ajaksi ennen kuin se voitetaan. Tai ehkä sitä ei voiteta lopultakaan, mutta ainakin se on tuottanut omistajalleen päänvaivaa, ja puolustusta vaatiessaan vaikeuttanut hänen muiden suunnitelmiensa toteuttamista. Strategista pelaamista kutsutaan myös asemapeliksi. Hyvin yleisellä tasolla voisi ehkä sanoa, että strategian perusperiaate on tämä: Valitse sellainen siirto, joka antaa sinulle mahdollisimman suuren valinnanvapauden tulevien siirtojen kohdalla.

 

Avausteorian opiskeleminen on hyvin tärkeää toisaalta aivan aloittelijoille ja toisaalta aivan huippupelaajille. Keskitason pelaaja sen sijaan käyttää aikansa hedelmällisemmin opiskelemalla keski- ja loppupeliä. Aloittelija ja huippupelaaja opiskelevat avausteoriaa aivan eri tavoin. Aloittelija opettelee avauksen yleisperiaatteet ja ehkä yhden tai kahden erityisen avauksen tavallisimpia siirtoja. Huippupelaaja puolestaan opiskelee avauksia opettelemalla ulkoa aiemmin keksittyjä siirtosarjoja ja silloin tällöin keksimällä niihin parannuksia.

 

Avausteorian yleisiä periaatteita on niin vähän että ne pystyy ilmaisemaan yhdellä virkkeellä: Kehitä mahdollisimman nopeasti mahdollisimman monta upseeria ilman että menetät materiaalia tai vaarannat kuninkaasi turvallisuuden tai hankit pysyviä heikkouksia sotilasasemaasi. Siitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, on kirjoitettu tuhansia kirjoja.

 

Entä mitä tapahtuu, kun keskitason pelaaja kohtaa toisen keskitason pelaajan, ja ensimmäinen on opetellut ulkoa monia huimia avausvariaatioita ja jälkimmäinen on keskittynyt keski- ja loppupelin opiskeluun? Miten jälkimmäinen selviää avauksen yli ja pääsee käyttämään osaamistaan? Jälkimmäisen kaltainen pelaajan kannattaa pyrkiä pitämään avaukset "väkisin" yksinkertaisina, niin peli ei pääse muuttumaan ulkoamuistamiskilpailuksi. Se ei ole mikään tragedia, jos keskipeliin siirrytään tasaväkisestä ja "tylsästä" tai jopa hieman ahtaasta avauksenpäätösasemasta.

 

Avauksen pelaaminen onnistuneesti on tärkeää, mutta sillä ei yksistään kuitenkaan pitkälle päästä. Oleellisen tärkeää on tietää, miten avauksessa saavutettua asemaa kannattaa käsitellä. Siihen tarvitaan keskipelitietoutta. Keskipeliä opiskellaan tutustumalla strategisiin peruskäsitteisiin kuten materiaalitasapaino, kuningasasema, avoimet linjat, keskustatyyppi, sotilasasema, tilaetu ja kehitys sekä näistä johdettavissa oleviin pelisuunnitelmiin. Keskipeliä on huomattavasti helpompi pelata, jos tietää, mihin kannattaa pyrkiä. Tämä edellyttää jonkinasteista loppupelien tuntemusta. Loppupelit jaotellaan nappulatyyppien mukaan. Erityyppisille loppupeleille on olemassa tyypillisiä pelitapoja sekä hyökkäävälle että puolustavalle puolelle. Näitä voi opetella ja soveltaa riippumatta yksittäisistä konkreettisista pelitilanteista. Loppupeleissä on useimmiten oleellista sotilaan korottuminen, ja kevytupseeriloppupeleissä on usein keskeisenä teemana upseerin uhraus vastustajan viimeiseen sotilaaseen.

 

Keski- ja loppupelien tuntemus on luonteeltaan yleispätevämpää kuin avausten tuntemus. Keski- ja loppupeliä opiskellessa ei tarvitse päntätä ulkoa siirtosarjoja, vaan riittää, että ymmärtää periaatteita. Niitä voi sitten soveltaa mihin tahansa asemaan. Tämän takia keski- ja loppupelin opiskelusta on ainakin muille kuin aloittelijoille ja huipputason pelaajille enemmän hyötyä kuin avausteorian opettelusta. Luonnollisesti keski- ja loppupelin periaatteita opiskellessa käytetään konkreettisia pelejä esimerkkeinä ilmentämään opeteltavia periaatteita. Erona avausvariaatioiden pänttäämiseen on kuitenkin se, että kun periaate on opittu, voidaan esimerkki unohtaa.

 

Yksi tärkeimpiä elementtejä shakkitietouden harjoittelussa on omien pelien analysoiminen. Hävityistä peleistä on selvitettävä, miksi hävittiin (ja usein jompikumpi pelaaja häviää...) Omia voittopelejäkään ei pidä ihailla kritiikittömästi. Usein peli voitetaan lähinnä vastustajan ansiosta. Kuinka monta karkeaa virhettä vastustajan piti tehdä ennen kuin voitin? Entä jos seuraava vastustajani tekeekin yhden virheen vähemmän? Mitkä vastustajan virheet jätin hyödyntämättä ja miksi? Mitkä omat virheeni vastustaja jätti hyödyntämättä? Millä osa-alueella virheeni tavallisimmin esiintyvät? Avauksessa, keskipelissä vai loppupelissä? Ovatko virheeni luonteeltaan taktisia vai strategisia? Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia sillä tietoudella, mikä on aiemmalla opiskelulla saavutettu ja näin saadaan arvokasta tietoa siitä, mihin osa-alueisiin kannattaa keskittyä tulevassa harjoittelussa. Tietokoneohjelmia voi käyttää apuna taktisten mahdollisuuksien paljastamisessa. Näin lisätään omaa shakkitietämystä ja itsetuntemusta. Erittäin hyödyllistä on myös suurmestarien pelaamien pelien tarkastelu. Ensin on kuitenkin opeteltava peruskäsitteet ja vasta sen jälkeen voi alkaa tunnistaa niitä todellisista peleistä ja katsoa, miten todella vahvat pelaajat niitä käyttävät.