Ero sivun ”Shakkiaapinen/Strategia ja taktiikka” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Raimondo (keskustelu | muokkaukset)
Raimondo (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 42:
 
Objektiivisuuteen kuuluu myös kyky myöntää tekemiensä siirtojen huonous silloin kun ne oikeasti ovat huonoja. On muistettava siirtoa mietittäessä, että siirron tarkoitus ei ole oikeuttaa pelaajan aiemmin tekemiä siirtoja, vaan pelkästään parantaa hänen asemaansa. Jos paras tehtävissä oleva siirto on perua edellinen siirto ja siirtää nappula takaisin, niin tuo siirto on tehtävä, vaikka se jonkun toisen mielestä saattaisikin vaikuttaa "typerältä". Joskus jopa mestaritason pelaaja pelaa avoimin silmin heikon siirron sillä perusteella, että asemassa ollut parempi siirto "ei olisi oikeuttanut hänen aiemmin pelaamiaan siirtoja". Kyseessä on tilanne, jossa pelaaja pitää jääräpäisesti kiinni aikaisemmin valitsemastaan suunnitelmasta, vaikka laudalla tapahtunut kehitys onkin muuttanut sen epätarkoituksenmukaiseksi. Asema on periaatteessa arvioitava uudelleen joka siirron kohdalla.
 
===Esimerkkipelejä===
 
Pvm. Strategisia avainsanoja Taktisia avainsanoja
26.10.2005 Huono lähetti, Kauimmainen vapaasotilas, Tärkeiden ruutujen valvonta Kaksoishyökkäys/Haarukka
02.11.2005 Materiaaliylivoiman hyödyntäminen, Huono lähetti, Heikko takasotilas Kaksoishyökkäys/Haarukka, Välishakki, Paljastus, Kiinnitys
09.11.2005 Matti kuninkaalla ja tornilla, Oppositio Matti kuninkaalla ja tornilla, Oppositio
16.11.2005 Kevyt upseeri ja ekstrasotilas tornia vastaan kun laudalla vain yksi avoin linja Upseerin uhraus joka mahdollistaa sotilashaarukan
23.11.2005 Linnoittautumattomuus ja kuningashyökkäys kun keskusta on suljettu Mattihyökkäys, Haarukkaan harhauttaminen, Raivaus, Tornin kiinnitys linjaa pitkin
30.11.2005 Kuningasaseman heikentäminen Lähetin kiinnitys, Välishakki
11.01.2006 Dynaaminen keskusta Paljastus, Kaksoisshakki, Suojaavan nappulan raivaus, 7. (ja 2.) rivi, Takarivin matti
18.01.2006 Sotilaan ryöstö avauksessa, Kehitysetumatka Matti tornilla ja ratsulla, 7. rivi
25.01.2006 Kuningasaseman turvallisuus, Linnoittautuminen eri sivustoille Suljetun keskustan avaaminen upseerin uhrauksella
01.02.2006 Loppupeli lähetti vastaan ratsu Loppupeli lähetti vastaan ratsu
08.02.2006 Tuettu vapaasotilas, Yhden edun vaihtaminen toiseen, Sotilasloppupeli Siirtopakko, Kuninkaan kolmiomanööveri sotilasloppupelissä, Oppositio, Kauko-oppositio
15.02.2006 Heikkous mustilla ruuduilla, Takasotilas Kiinnitys
01.03.2006 Simultaani (Janne) 20 + 20 min. Simultaani (Janne) 20 + 20 min.
08.03.2006 Ratsu vastaan "huono" lähetti. Nappulan vangitseminen
15.03.2006 Heikko takasotilas, Vähemmistöhyökkäys
22.03.2006 Vähemmistöhyökkäys Kiinnitys
29.03.2006 Sotilaiden paralysoiminen Daami vastaan torni, lähetti ja ratsu
05.04.2006 Torni vastaan lähetti ja ratsu
12.04.2006 Vähemmistöhyökkäys
19.04.2006 Avauksessa saadun materiaaliedun realisoiminen Haarukka
 
 
__NOTOC__