Ero sivun ”Suomen historia/Suomen suuriruhtinaskunta” versioiden välillä

Ensimmäinen sortokausi alkoi, kun vuonna 1898 kenraalikuvernööriksi nimitettiin Nikolai Bobrikov. Hän sai diktaattorin valtuudet vuonna 1903, joten Bobrikov sai karkottaa epäilyttäviä suomalaisia ulkomaille. Nuoret miehet käskettiin asepalvelukseen Venäjän armeijaan ja suomalaisten postimerkkien käyttö kiellettiin. Suomalaiset kieltäytyivät asepalveluksesta Venäjän armeijassa, josta heidät vapautettiin. Osa suomalaisista kannatti vastarintaa, toisten mielestä piti myöntyä venäläistämiseen, jotta Suomen autonomia säilysisäilyisi. KummannkinKummankin suunnan tavoitteena oli pelastaa Suomen autonomia. Erimielisyyttä syntyi siis siitä, miten Suomen autonomia pelastetaan. Bobrikovin murhaa suunnitelevatsuunnittelevat väkivaltaiset aktivistit edustivat jyrkintä vastarintaa. Eugen Schauman kuitenkin murhasi Bobrikovin ampumalla hänet Senaatinlinnan portaikkoon, jonka jälkeen hän ampui itsensä. Suomen autonomia palautettiin vuonna 1905.

Suomen autonomian palautus oli vain tauko, sillä toinen sortokausi alkoi vuonna 1908. Kenraalikuvernööriksi määrättiin Frans Seyn, joka jatkoi samalla linjalla kuin Bobrikov. Venäläinen kenraali alkoi johtaa senaattia, Suomen eduskunnalta vietiin kaikki valta ja Venäjän duuma sai eduskunnalta viedyn vallan. Toisen sortokauden alettua vuonna 1908 Venäjän keisarin määryksenmääräyksen seurauksena Suomea koskevat asiat esitti keisarille tulevaisuudessa Venäjän hallitus. Myöhemmin tuli voimaan yhdenvertaisuuslaki, joka tarkoitti sitä, että venäläiset saivat harjoittaa ammattejaan Suomessa. Suomessa ei enää myönnytty venäläistämiseen. Toinen sortokausi loppui kun Suomi itsenäistyi 6.12.1917.