Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Kiinan varhaiset dynastiat” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Emppu (keskustelu | muokkaukset)
Emppu (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 33:
 
====Kevään ja Syksyn aikakausi 770-476 eaa.====
Aikakausi on saanut nimensä Lu-valtion aikakirjoista, joissa tapahtumavuosien lisäksi mainittiin tapahtuman vuodenaika. Tällä kaudella hallitsijoiden valta ulottui käytännössä vain pienelle alueelle ja maata hallitsivat lääninherrat, jotka käytännössä johtivat omia pikku valtioitaan. Virkoja alettiin jakaa koulutetulle virkamiesluokalle
 
Virkoja alettiin jakaa koulutetulle virkamiesluokalle perheenjäsenten sijasta. Virkamiehiä ohjasivat erityisesti qi-valtiossa tarkat säännökset. Yhteiskunta jakautui ammattiryhmien mukaan. Paikallisruhtinaat lähettivät alaisiaan uusille alueille, joilla nämä sitten aikanaan itsenäistyivät. Kausi päättyi valtioiden välisten erimielisyyksien lisääntyessä melko rauhallisen kauden jälkeen. Tällöin Kiina hajosi keskenään taisteleviin valtioihin.
 
Viljelmillä otettiin käyttöön viljelykierto, joka mahdollisti yhä useampien maiden viljelykäytön ja ruuantuotanto kasvoi. Rautaiset aurat yleistyivät 400-luvulla eaa. Rautaa pidettiin kuitenkin alempiarvoisena metallina ja siitä varmistettiin vain työkaluja, muttei aseita. Teollinen keramikkan ja pronssin tuotanto yleistyi. Valtioiden välillä käytiin sotien lisäksi myös kauppaa, mikä vaati yhdenmukaisia kolikkoja. Alettiin kerätä maanviljelystä kymmenysveroa. Vaihtoehtoisesti 1/9 pellon tuotto tuli luovuttaa lääninherralle.
 
=====Kunfutselaisuus=====