Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Olmeekit” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Emppu (keskustelu | muokkaukset)
Emppu (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 30:
Olmeekeilla oli hallussaan kirjoitustaito ja kalenteri. He tunsivat myös nollan, joka on keskeinen matemaattinen käsite. He olivat kehittäneet kompassin. Olmeekkien uskotaan kehittäneen väliamerikkalaisen pallopelin, jota myöhemmät kansat pelasivat. Asteekit kutsuivatkin heitä kumikansaksi. Pallojen materiaalina käytettyä luonnonkumia saadaan kumipuusta, joika kasvaa alueella luonnonvaraisena.
 
Toinen suosittu materiaali oli maasta pulppuava luonnonpiki eli asfaltti. Siitä olmeekit keittivät tarvitsemiensa aineita, joita käytettiin esimerkiksi liimana. Kuumennettaessa bituumi muuttaa muotoaan ja paksuuntuu. Sitä ei myöskään saanut päästää kiehumaan yli, sillä olisi syttynyt palamaan. Seokseen lisättiin lehtiä ja maaperää. Se nopeutti sakenemista ja vähensi polttopuun tarvetta. Valmista ainetta käytettiin todennäköisesti veneiden tervaamiseen ja tiivistämiseen.

Valitettavasti maaperässä kaikki eloperäinen lahoaa nopeasti, eikä veneitä ole säilynyt. Suuria veneitä on kuitenkin melko varmasti käytetty kivien liikutteluun. 20 000 kilon painoisen kiven kuljettamiseen tarvittaisiin valtava lautta, joka oli ehkä rakennettu usean kanootin päälle.
 
==Sanastoa==