Ero sivun ”Keskustelu:Shakkiaapinen” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Raimondo (keskustelu | muokkaukset)
Raimondo (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 10:
:Nyt pitkästä aikaa uudelleen katsottuna, tuo historiatiedon levitys kirjan useille muita asioita käsitteleville sivuille, ei näytä enää kovin onnistuneelta, vaikka ideana oli liittää historia siten tiukemmin kirjan muuhun sisältöön. Olisin nyt sillä kannalla, että historia osuus koottaisiin nyt omaksi osiokseen ja muut asiat jäsenettäisiin sitten vielä kokonaan uudelleen.
 
:Ennen tuon työn aloittamista olisi kuitenkin vielä hyvä miettiä minkälainen roolijako tällä uudistetulla Shakkiaapisella olisi tuohon [[Wikijunior_Shakki]] -kirjan kanssa, jota ei nyt ole myöskään vähään aikaan muokattu. Nämä taitavat olla nyt aika tavalla päällekkäisiä puuhia. SenTurhan päällekkäisen työn välttämiseksi ehdottaisin nyt, että loput shakkiaapisesta siirrettäisiinkin seuraavaksijatkossa Wiki Juniorin ShakkikirjaaanShakkikirjan täydennykseksi tai toisinpäin.
 
: Mitä mieltä asiasta ollaan ja miten se käytännössä olisi viisainta toteuttaa, jos se tuntuu järkevältä jatkolta? --[[Käyttäjä:Raimondo|Raimondo]] 12. joulukuuta 2009 kello 21.04 (UTC)
Palaa sivulle ”Shakkiaapinen”.