Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Egypti/Keskivaltakunta” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 35:
[[Tiedosto:Hyksos.jpg|thumb|left|Hyksot]]Keskivaltakunnan vauraus houkutti muualta saapuvia siirtolaisia. Palestiinalaisia kansoja alkoi virrata maahan jo 12. dynastian aikana. Koska kotouttamista ei tunnettu, maahanmuuttajat joutuivat kyllä maksamaan veroja ja tullimaksuja, mutta pysyivät oman kansansa ja heimonsa jäseninä ja sen lakien alaisena. Heistä ei koskaan tullut egyptiläisiä, mikä muodosti uhkan maan vakaudelle. Tarmokas 12. dynastia päättyi yllättäen kuningatar Sebekneferun hallittua vain neljä vuotta.
 
13. dynastian heikkouden vuoksi, sen kilpailjaksi nousi 14. dynastia ja maa jakautui taisteleviin osapuoliin. Pian hajoamisen jälkeen maahan tunkeutuneet hyksot kaappasivat vallan etelässä ja laajensivat aluettaan maan keskiosiin. Hyksot olivat todennäköisesti joko kanaanilaisia tai hebrealaisia ja heidän saapumisen liittyi 1700-luvun eaa kansanvaelluksiin. He toivat Egyptiin taisteluvaunut. Avaris Niilin suistoissa oli heidän kaupunkinsa. Suuri osa egyptiläisistä taipui vapaaehtoisesti heidän valtaansa, vaikka thebalaiset mielellään mustamaalasivatkin heitä. 13-14. dynastiat romahtivat ja sisällisodat repivät maata. Nuubialaiset alueet itsenäistyivät.
 
Edistystäkin kuitenkin tapahtui, sillä egyptiläiset omaksuivat pyörän ja oppivat tuntemaan hevoset. He kehittivät kevytrakenteiset, kaksipyöräiset sotavaunut. Viimein egyptiläinen Ahmose onnistui ajamaan hyksot pois maasta ja perusti Egyptin uuden valtakunnan ja sen 18. dynastian.