Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Egypti/Kulttuuri” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 49:
Noin 2700 eaa egyptiläiset kehittivät vanhimman tunnetun 10-lukujärjestelmän. Tuolloin egyptiläiset osasivat päätellä ilmansuunnat keskipäivän auringon asennosta. Vanhan valtakunnan aikana opittiin myös käyttämään eräitä murtolukuja. Noin 2050 eaa alkaen eyptiläiset osasivat kertoa murtoluvuilla. Samoihin aikoihin opittiin ratkaisemaan hankalia matemaattisia ongelmia ja tehtiin käytännön sovelluksia painoihin ja mittoihin. Noin 2000 eaa egyptiläiset osasivat laskea piin-likiarvon ja ymmärsivät neliöjuuren laskemisen. Matemaatikko selvittivät asioita, jotka ymmärrettiin uudelleen vasta 1900-luvulla. Heillä oli käsitys perusmatematiikkaa korkeammasta laskuopista.
 
Egyptiläiset laskivat hieman eri tavalla kuin tänä päivänä. Esimerkiksi kertolasku suoritettiin kahdella tai kymmenellä kertomalla ja kerrottuja lukuja yhteen laskemalla. Esimerkiksi 14 x luku saataisiin kertomalla luku kahdesti kahdella ja kerran kymmenellä ja laskemalla saadut luvut yhteen. Johtuen osittain muinaisten egyptiläisten toienlaisestatoisenlaisesta tavasta ilmaista lukuja, matemaattiisia käsitteitä ja toimituksia, nykytutkijoilla on ollut vaikeuksia ymmärtää heidän matemaattisten taitojensa syvyyttä. Vielä jonkin aikaa sitten uskottiin, ettei heillä ollut edes kunnollisia perusmatematiikan taitoja. Egyptiläinen matematiikka, kuten kaikki egyptiläinen teknologia oli lisäksi ensisijaisesti käytännöllistä enemmän kuin teoreettista.
 
====Lääketiede====