Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Egypti/Kulttuuri” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Emppu (keskustelu | muokkaukset)
Emppu (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 160:
'''Lasi''' - on kvartsihiekasta ja muista mineraaleista sulattamalla valmistettua kovettunutta massaa. Vanhin tunnettu lasi oli alkalikalkkilasia, joka oli valmistettu soodan, hiekan ja kalkin seoksesta. Egyptissä siitä valmistettiin lasitettuja fajanssihelmiä jo noin 4000 eaa. Jo varhain havaittiin, että lasia voitiin värjätä lisäämällä siihen mineraaleja ja näin valmistaa jalokivien jäljitelmiä. Värjättyä lasia käytettiin keramiikan lasittamiseen (kiiltävä pinta saviesineen päällä) ja jalokivijäljitelmiin. Lasiesineiden valmistus alkoi Egyptissä noin 1300 eaa. Lasinpuhallus, jolla lasiesineitä sittemmin valmistettiin, keksittiin joko Egyptissä tai Syyriassa noin 50 eaa.
 
[[Tiedosto:Sarcofago aberto.jpg|thumb|170px160px|Muumio arkussaan]]'''Muumiointi''' - oli muinaisessa Egyptissä käytetty ruumiin säilömis- eli palsamointitapa. Tarkoituksena oli taata vainajalle kuolemanjälkeinen elämä. Muumiointi jatkui noin 600 jaa asti. Egyptiläiset lähteet eivät kerro, miten muumiot säilöttiin. Ainoastaan kreikkalaiset lähteet ovat kuvanneet valmisteluja. Kreikkalaisen historiankirjoittaja Herodotuksen kuvaus on kuitenkin nykytutkimuksen valossa hyvin tarkka. Joko hän seurasi palsamointia omin silmin tai se oli selitetty hänelle hyvin tarkasti. Muinaisegyptiläiseen kulttuuriin kuului paitsi ihmisten myös eläinten muumiointi. Pyhiä eläimiä ja ihmisten lemmikkejä saatettiin muumioida. Egyptiläisille muumiointi oli paitsi ruumiin säliömistä, myös uskonnollinen tapahtuma, johon liittyi taikoja ja rituaaleja eli uskonnollisia menoja. Muumiointiin osallistuivat leikkaaja, pappeihin kuulunut palsamoija ja kirjuri. Itse prosessi kesti pari kuukautta.
 
Egyptin muumioinnin historia juontaa maan ilmasto- ja luonnonoloista. Esihistoriallisena aikana vainajat haudattiin aavikolle kaislamattoon ja eläimen vuotaan käärittynä. Kuumassa ja kuivassa vesi haihtui ruumiista ja syntyi pitkäaikainen luonnonmuumio. Muumiointia alettiin harjoittaa jo vanhan valtakunnan aikana. Varhaisimpien muumioiden käärinliinat kyllästettiin pihkalla ja vainajien kasvoille saatettiin laittaa ohut kipsikerros, kasvojen ulkonäön säilyttämiseksi. Lisäksi joidenkin kasvoille levitettiin uudelleensyntymisen vertauskuvana vihreää maalia. Varhaiset tekniikat eivät pysäyttäneet mätänemistä, ainoastaan hidastivat sitä, ja jäljelle jäi lopulta vain luuranko. Ruumiin hajoaminen harmitti egyptiläisiä, jotka uskoivat sen säilymisen olevan iankaikkisen elämän edellytys. Ruumiinkäsittelijät kehittivät uusia menetelmiä ruumiin säilömiseksi paremmin. Mätänemisen hidastamiseksi pehmeät sisäelimet ja aivot poistettiin, mikä hidasti mätänemistä ja kuivatti sisäontelot. Uusi tapa saikin pian suosiota ylhäisön parissa. Vainajan ja hänen käärinliinojensa väliin laitettiin usein kuvainnollisia eli symbolisia esineitä, joiden tarkoitus oli suojella elämänvoimaa eli ka'ata. Tärkein niistä oli sydämen päälle asetettu scrabee eli sittiäinen. Keskivaltakunnan ajoista lähtien käytettiin erilaisia suoloja, kuten ruokasoodaa ruumiin kuivattamiseen.