Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Rooman valtakunta/Keisariaika” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 37:
[[Tiedosto:628px-Western and Eastern Roman Empires 476AD(3).PNG|thumb|Jaettu valtakunta 476]]Tutkijat eivät ole päässeet täyteen yksimielisyyteen Rooman hajoamisen syistä. Aiemmin syynä pidettiin arvotyhjiötä ja moraalin rappiota sekä valtakunnan suurta kokoa. Jo antiikin aikana ei-kristityt syyttivät kristittyjä ja Konstantianusta. Syyksi on epäilty myös kansainvaelluksia, rotujen sekoitusta, talouden rappioita, valtiorakenteen heikkenemistä, keskushallinnon hajoamista, lyijyä vesijohdossa, mukavuudenhalua, kansalaiskurin löyhtymistä, yläluokan rappiota, ilmastonmuutosta, ryöstöviljelyä, eroosiota, korruptiota, hallinnon tehottomuutta, maakuntien ryöstämistä, epätasaista tulonjakoa, kaupunkien ja maaseudun välistä epätasapainoa, orjuutta, teknisen kehityksen pysähtymistä ja lukemattomia muitakin syitä.
 
Nykyjään tutkijat epäilevät sisäisten taloudellisten vaikeuksien, yhteiskunnallisten muutosten ja ulkoisen sotilaallisen paineen yhteisvaikutusta. Erään mielipiteen mukaan valtakunta oli tuhoon tuomittu jo syntyessään, sillä se perustui olemassaolevien voimavarojen kuluttamiseen uusien luomisen sijaan. Lopullista vastausta tuskin saadaankaan, sillä oli kyse monimutkaisesta historiallisesta tapahtumakulusta, johon jokainen aikakausi valitsee omat vastauksensa. Se, mikä monesti kuitenkin unohtuu, on, ettei mikään valtakunta voi kestää ikuisesti.
 
==Keisarikunnan hallinto==