Ero sivun ”Ihokarvojen poistaminen” versioiden välillä

1 746 merkkiä lisätty ,  12 vuotta sitten
====Sokerointi====
Sokerointi on eräänlainen kuumavahauksen muoto, jossa vaha-aines valmistetaan itse keittämällä. Seos valmistetaan sekoittamalla suureen määrän sokeria pieni määrä vettä ja esim. sitruunamehua. Seosta keitetään kunnes se muuttuu kullankeltaiseksi, jonka jälkeen sen annetaan jäähtyä, jolloin keitoksesta tulee paksumpaa. Varsinainen karvojen poisto tapahtuu levittämällä paksuuntunutta seosta lämpimänä (ei polttavana) iholle, jonka jälkeen sen levitetyn kohdan päälle painellaan karvojen kasvusuuntaan esim. pellavakankainen kaistale, joka sitten repäistään nopeasti irti myötäkarvaan. Sokeriseoksen tulee pysyä koko opastaa aikana riittävän lämpimänä, jotta sitä voi levittää helposti iholle. Liian kuuma seos voi kuitenkin aiheuttaa palovammoja, joten lämpötila tulee pitää juuri oikeana. Sokeriseosta voi myös säilyttää pitkiäkin aikoja, jolloin uudelleenkäytön yhteydessä seosta lämmitetään kunnes siitä tulee juoksevaa. Seos on vesiliukoista ja sen voi pestä helposti pois lämpimällä vedellä. Sokerointi ei ole tehokasta, jos karvat ovat alle 0,2cm pitkiä.
 
Tässä olisi ohjeita mikäli itse haluaa kokeilla
 
'''OHJE 1'''
 
0,2 dl sitruunamehua
0,2 dl vettä
1,6 dl sokeria
 
Ainekset kasaan ja sitten keittelet n. 15 minuuttia kunnes seoksesta tulee kullanruskeaa. Annat sen sitten hyytyä ja ennen käyttöä lämmität alle minuutin mikrossa. Levitä ihan ohut kerros iholle, paina 100% puuvillalappu päälle ja repäise myötäkarvaan irti.
 
'''OHJE 2'''
 
3 dl sokeria
2rkl vettä
2rkl sitruunamehua
2rkl hunajaa
 
Keitetään kunnes sokeri ei ole enää kiteistä. Käytön yhteydessä lämmitä se mikrossa vesihauteessa. Tuo määrä riittää sääriin, jos alue on suurempi tee kaksinkertainen satsi. Voi säilyttää loput jääkaapissa, siis ei mene hukkaan vaikka jäisikin käyttämättä. Ensin lämmitetään vaha, se ei saa olla liian kuumaa. Levität sen lastalla ohueksi kerrokseksi ja painat vaikka veetin kangaspalan päälle, hetki odottelua ja vedät karvat pois niiden kasvusuuntaisesti. Kangaspalat voi pestä seuraavaa kertaa varten, sokerivaha on vesiliukoista. Sokerivaha kuorii samalla myös kuollutta ihokerrosta, ja pehmeä karvaton iho säilyy noin 3–4 viikkoa karvattomana. Karvat kasvaa heikompana takaisin.
 
'''OHJE 3'''
 
2 dl hienoa sokeria
vettä niin paljon että sokeri kastuu (2–3 rkl)
0,5 sitruunan mehu
 
Keitä noin 5–10 minuuttia, kunnes seos paksuuntuu, ja sitten lisää puolen sitruunan mehu ja keitä vielä vähän aikaa, noin 3–5 minuuttia. Ota pois levyltä ja tee koe seuraavasti: Laita vähän vettä tiski pöydälle ja tiputat siihen ruokalusikallinen sokerikeitosta ja sormilla sohi sitä kokoon, jotta näet, onko se tarpeeksi joustavaa ja sitkeätä. Jos on, anna sokeri keitoksen jäähtyä, ja jos ei, niin keitä vielä vähän aikaa.
 
===Laser===
Rekisteröitymätön käyttäjä