Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Rooman valtakunta/Keisariaika” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 90:
 
'''Kulkutauti''' - eli epidemia on ajoittain esiintyvä tartuntasairaus, joka tarttuu poikkeuksellisen suureen osaan tietyn alueen väestöstä. Se voi levitä pisaratartunnan tai vaikka veden välityksellä. Tällaisia tauteja ovat esimerkiksi influensa, rutto ja rokot.
 
'''Ostrogootit''' - olivat visigoottien ohella toinen gootteihin kuuluva heimo. Ostrogootit perustivat 300-luvun puolivälissä laajan valtakunnan Mustanmeren pohjoispuolelle. He joutuivat 300-luvulla hunnien valtaan, mutta siitä vapauduttuaan asettuivat Pannoniaan - valtakuntaan joka sijaitsi Tonavan eteläpuolella Balkkanin ja Alppien reunoilla. Teoderik Suuren johdella he vaelsivat Italiaan 488 ja perustivat sinne valtakunna, joka johtajan kuoleman jälkeen alkoi rapistua. Bysantti kukisti heidät ja he sulautuivat Italian väestöön.
 
'''Valtionuskonto''' - on valtiosta hallinnollisesti ja taloudellisesti riippuvainen uskonto, jolle on usein annettu erityisoikeuksia. Toisaalta valtionuskonto vaikuttaa myös valtion taustalla vaikuttaviin arvoihin.