Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Rooman valtakunta/Keisariaika” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 115:
'''Virka''' - on tehtävä, johon liittyy julkisen vallan käyttöä. Julkinen valta on julkisyhteisön eli kunnan, kaupungin, maakunnan tai valtion valtaa asukkaisiinsa nähden. Tätä valtaa tämä yhteisö siirtää työntekijöilleen eli virkamiehille.
 
'''Visigootit''' - eli länsigootit olivat pohjoisesta tullut germaanikansa, joka vuonna 375 lähti Tonavan takaa sijainneilta asuinsijoilta Balkanin ja Kreikan kautta kohti Roomaa päällikkönsä Alarikin johdolla. He ryöstivät Roomaa 410. Alarikin kuoltua he muodostivat 415 valtakunnan Galliaan eli nykyiseen Ranskaan ja liittivät siihen suuren osan Hispaniaa eli Iberian niemimaata, nykyistä Espanjaa. Vuonna 507 toinen germaaniheimo frankit valtasivat valtakunnan pohjoisosan ja 711 arabit sen eteläisenkin osan.
 
'''Yksinvaltius''' - eli itsevaltisu on hallitusmuoto, jossa hallitsijan valtaa ei ole millään tavalla rajoitettu. Hallitsijan yksinvaltaa on usein perusteltu jumalallisella oikeudella, kuten myös Rooman keisarien ollessa kyseessä. Itsevaltiaan aseman voi hankkia myös vallankaappauksella, jolloin puhutaan yleensä diktatuurista. Itsevalta ei läheskään aina ole mielivaltaa, vaan se voi olla myös hyväntahtoista hallittuja alamaisia kohtaan.