Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Rooman valtakunta/Keisariaika” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Emppu (keskustelu | muokkaukset)
Emppu (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 118:
 
'''Pontifex''' - tarkoittaa sillanrakentajaa. Pontifex pappien tehtävänä oli toimia välittäjänä tämänpuoleisen eli arkimaailman ja tuonpuoleisen eli yliluonnollisen maailman välillä. Pontifex Maximus oli näiden pappien johtaja, jonka tehtävä oli mm. lisätä karkauspäiviä kalenteriin. Ollessaan tässä tehtävässä Julius Ceasar loi juliaanisen kalenterin, jota käytettiin pitkään. Lisäksi he huolehtivat valtakunnan aikakirjoista.
 
'''Ritarit''' - eli equites tarkoittaa senaattorisäädyn jälkein toiseksi korkeinta yhteiskuntaluokkaa. Kuningasajalla ritarit olivat olleet ratsuväessä palvelevia kansalaisia, ratsuväen merkitys kuitenkin väheni tasavallan aikana ja ratsujoukot olivat liittolaisjoukkoja. Ritareilla ei ollut samoja rajoituksia kaupankäynnin suhteen kuin senaattoriluokalla. Vasta Augustuksen aikana säädettiin tarkasti, ketkä luettiin ritareiksi. Ritariksi lukeminen edellytty tästä eteenpäin, että omaisuus oli vähintään 40 000 sestertiusta eli keisariajalla suurta pronssikolikkoa. Ritarit palvelivat tärkeissä tehtävissä armeijassa.
 
'''Senaatti''' - oli alunperin perinnöllisten aatelissukujen eli patriisien edustajista koostunut neuvosto, jolla oli keisarikaudella lähinnä vain vertauskuvallinen asema.