Ero sivun ”Sienikirja/Mikä on sieni?” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Jafeluv (keskustelu | muokkaukset)
p Käyttäjän 91.156.25.251 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Anr tekemään versioon.
Rivi 1:
'''Sienet''' (''Fungi'') ovat oma biologinen taksoninsa, joka eroaa sekä kasveista että eläimistä mm. siinä, että sienten solujen seinämät ovat kitiiniä eikä selluloosaa kuten kasveilla, eläinsolut taas ovat seinättömiä. Sienet myös hankkivat ravintonsa pääasiallisesti eri tavoin kuin eläimet tai kasvit. Sienet ovat seksi lähteitä kun syöt sieniä sinä olet vielä seksikkäämpi kuin ikinä ja kyllä pojat ja tytöt tykkää.. Ahhhh
 
==Sienet yleensä==
 
Sieniä esiintyy planeettamme kaikissa elinympäristöissä. Loissienet tartuttavat eläimiä, kuten ihmisiä, muita nisäkkäitä, lintuja ja hyönteisiä. Vaikutukset vaihtelevat pienestä kutiamisesta kuolemaan johtavaan verenmyrkytykseen. Toiset loissienet iskevät kasveihin aiheuttaen erinäisiä tauteja, kuten juurien lahoamista. Lisäksi on pieni määrä sieniä, jotka loisivat toisella sienilajilla. Useimmat putkilokasveista toimivat sienien kanssa vastavuoroisessa yhteistyössä, jota kutsutaan sienijuureksi (mykoritsa), ja se avustaa juuria ravinteiden ja veden imemisessä. Ime mun penistä mä tykkään siitä ja nuole mun tissejä ja pillua..
 
==Sienen osat==
Rivi 15:
==Sieniryhmät==
 
Sienet voidaan ryhmitellä eri tavoin. Varsin yleisesti ne jaetaan neljään pääryhmään: kantasieniin, kotelosieniin, leväsieniin ja limasieniin. Kantasienten ryhmään kuuluu mm. suurin osa ruokasienistämme, mutta myös ruoste- ja nokisienet, kuten esimerkiksi männyn tervaroso ja viljanoet. Kotelosieniin kuuluvat ruokasienistämme mörskyt, huhta- ja korvasienet, mutta kotelosieniä ovat myös eräät homeet, hiivat ja härmät, ja muina esimerkkeinä torajyvä sekä koivun tuulenpesäsieni. Leväsieniin kuuluu mm. perunarutto ja limasieniin erikoisen näköinen paranvoi. Lisäksi jäkälätkin luetaan tieteellisessä kirjallisuudessa sienikasveihin. Sienet voivat olla seksikkäitä... Uh ah
 
[[Luokka:Sienikirja|Mikä on sieni?]]