Ero sivun ”Koristehampun kasvatusopas/Ulkoviljely” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Thi (keskustelu | muokkaukset)
Pois vihjeitä viljelmien piilottelusta, sellaiset kuuluvat rikoshistorian kirjoihin
Rivi 168:
Multa tulee tiivistää istutuksen jälkeen, sillä muutoin istutuspaikka voi painua kuopalle ja kasvit hukkua ensimmäisen runsaan sateen aikana. Jalalla polkemista parempi tapa on tiivistää maa kastelemalla. [[Kuva:multasakinleikkaus.jpg|thumb|100px|left|kasvusäkin leikkaus]]
 
;Kasvusäkki: Kasvusäkiksi käyvät paitsi kaupan valmiit kasvusäkit (mm. [http://www.biolan.fi/suomi/puutarhanhoito/multatuotteet_maanparannusaineet/lisatietoja_kasvusakki.htm Biolanilla]), myös esimerkiksi kesäkukkamultaseokset (lannoitettuun multaan on lisätty kalkkia ja kevytsoraa) tai tavallinen, peruslannoitettu multasäkki (varo liian vahvasti lannoitettua, mikäli esikasvatat kasvusäkissä). Kasvusäkki on hyvä vaihtoehto etenkin, jos maaperä on huonoa tai ajatus suuremmasta maankääntämistyöstä tuntuu epämieluisalta. Kasvusäkkiä käyttäessäsi et tarvitse välttämättä lainkaan ruukkuja.
 
Tee säkkiin kuvan mukaiset viillot, taimiviiltoja tulee sen verran kuin taimia säkkiin laitat; ohjearvona voi sanoa, että yhdelle kasville olisi hyvä varata säkistä 10 l multatilaa. Voit tehdä koko esikasvatuksen säkissä (jopa idättää siemenet säkissä) tai istuttaa ulkona esikasvatetut taimet säkkiin. Jos kasvusäkki näkyy liian kauas "luonnon seasta", voit naamioida sitä vaikkapa heinillä ja ruoholla.