Ero sivun ”Wikijunior Muinaiset kulttuurit/Inkat” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Nitraus (keskustelu | muokkaukset)
palautus
Rivi 65:
[[Kuva:Inca bath-null.png|thumb|200px|Inkojen kylpy: oikealla vesiränni, ylhäälllä poistoviemäri. Huomaa kylpyyn johtavat portaat ja vesirännin molemminpuolin sijoitetut kädensijat.]]Kaikesta huolimatta lähes kaikki rakennukset olivat suorakulmaisia alhaisesta mökistä ylhäiseen palatsiin. Kuitenkin esimerkkejä kaarevista seinämistä löytyy valtakunnan keskiosista. Kaksikerroksiset rakennukset olivat harvinaisia ja toiseen kerrokseen päästiin ulkokautta, joko portaita tai maaramppia pitkin. Seinien aukot kuten ikkuna-aukot ja ovet olivat puolisuunnikkaan (tai vinoneliön) muotoisia ja niissä saattoi olla kaksin- tai kolminkertaiset koristeelliset karmit.
 
==== Machu PichuPicchu ====
Vuoriston salaperäinen Machu Picchu on eristyksensä ansiosta parhaiten säilynyt inka-kaupunki, jossa oli hieno vedensiirtojärjestelmä. Vettä johdettiin kanavien avulla paitsi viljelmille myös muun muassa porras-suihkulähteisiin. Kaupungissa oli myös viemärit. Kaupungin keskipistenä olikin 745 metriä pitkä kanava. Kaupunkia ympäröivien viljelymaiden terassit estivät eroosion eli maan kulumisen.