Afroamerikkalainen musiikki/Afroamerikkalaisen musiikin tekijöitä/Gospel artisteja/Lamar Cambell
Lamar Campbell
muokkaaLamar Campbell syntyi ja kasvoi Indianapolisissa, Indianassa. Hän oli musikaalisesti lahjakas jo varhaisessa iässä ja toimi aktiivisesti seurakunnassa. Kotiseurakunnassaan hän soitti pianoa 8-vuotiaasta asti ja vain 15-vuotiaana hänestä tuli musiikinjohtaja toisessa seurakunnassa. Valmistuttuaan lukiosta Campbell opiskeli useita eri aloja etsiessään kutsumustaan. Lopulta hän löysi uskonnollisen uran. Musiikin kanssa Campbellilla kävi samoin: hän oli nuoruudessaan sekä gospelin että maallisen musiikin vaikutuspiirissä, mutta suurimman rakkauden ja intohimon hän löysi gospelista. Hän opiskeli musiikkia Jordan Music Collegessa, Indianapolisissa ennen kuin löysi ensimmäisen ryhmänsä myöhäisellä 80- luvulla, näin syntyi Lamar Campbell&Praise. Kokoonpano menestyi melko hyvin kansallisesti, heidän iso hittinsä oli This Debt of Love I Owe. Campbell jätti yhtyeen kolmen vuoden jälkeen vuonna 1992, koska tunsi huomion siirtyneen pois Jumalasta ja seurakuntakeskeisyydestä. Campbell muodosti uuden kokoonpanon, Spirit of Praise, vuonna 1995.
Nykyisin Lamar Campbell, suuri EMI Gospel recording- tähti, toimii kuoronjohtajana ja muutenkin aktiivisena Windsor Village United Methodist Church of Houston- seurakunnassa, Texasissa.
http://www.myspace.com/lamarcampbell
http://www.youtube.com/watch?v=OdZgQLkC4To&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=O2BhpYUCPmA&feature=related
Lisää Campbellin musiikkia voi kuunnella hänen myspace-sivullaan http://www.myspace.com/lamarcampbell